Koiruuksia

  • late_k

Koirat ovat yleisesti ottaen hyötyeläimiä, joita voi kouluttaa moneen eri tarkoitukseen. On metsästyskoiria, paimenkoiria, poliisikoiria, tullikoiria, vahtikoiria ja vaikka mitä. Tämä sudesta kesyyntynyt nelijalkainen on vuosisatojen saatossa jalostunut moneksi ja saanut otsaansa leiman ihmisen paras ystävä. Miten niin? Monet amerikkalaisten kotivideot kertovat todella karua kieltä siitä, miten koira aina pilaa kaiken hauskan. Varastaa kaapista ruokaa, vie lapselta lelun, herättää nukkuvan tai tuhoaa postin. Ja haukkuu omistajaansa. Jos ihminen käyttäytyisi samalla tavalla saadakseen huomiota, voi saada itselleen vain ongelmia. Mutta koira saa vain makeat naurut etenkin lasten kiusaamisesta ja päälle karkaamisesta. Ihan sama kuinka väsynyt olet, jos koiralla on vauhti päällä.

Tarkoin harkittu lemmikki, jonka omistaminen vaatii suurta panostusta niin rahallisesti kuin ajallisesti. Sitä ei monikaan lapsi ymmärrä, jos halu omaan koiraan saa jostain tulen alleen. Moni uhrautuva vanhempi saa lopulta pitkän nenän, kun joutuu itse hoitamaan lapsena koiraa, josta tämä lupasi käsi sydämellä kantaa kaiken mahdollisen vastuun. Lemmikkiä kun ei voi jättää ensihuuman laannuttua nurkkaan odottamaan, koska se kiinnostus taas iskee uudelleen. Eivätkä aikuiset ole aina kovinkaan suuri poikkeus. Hankitaan koira kun sinkkuelämä on jatkunut liian pitkään ja vasta sitten huomataan, ettei vapaa-aika riitä. Annetaanpa se vanhemmille, kerran eivät koskaan sitä lapsena suostuneet hankkimaan. Ei ei ole kirosana.

Jotkut eivät omasta tahdostaan halua lapsia ja pitävät koiria lapsinaan. Eikä niillä kovin suurta eroa kieltämättä ole. Molempia pitää ruokkia ja hoitaa. Niiden kanssa pitää leikkiä. Opettaa olemaan haukkumatta. Molempia pitää ulkoiluttaa. Molempia pitää käyttää lääkärissä säännöllisesti, eikä tilanteisiin voi varautua koskaan etukäteen.

Yleensä halu mennä ulos tulee itsestä, mutta välillä on pakko viedä vastoin tahtoa. Ero on siinä, että koira noutaa keppiä, lapsi palloa. Lasta ei käytetä ulkona vessa-asioissa, se opetetaan pöntölle ja pyyhkimään itse. Koira oppii puhdistamaan itse itsensä. Lapsi ei koskaan nuole omaa takapuoltaan.

Kun koira kasvaa aikuiseksi, se ei muuta pois kotoa ja tottelee isäntäänsä. Mutta elinkaari on vain noin kaksitoista vuotta ja suurimmassa osassa tapauksia eläin on lopetettava. Mikäli aikuinen lapsi ei jostain syystä halua muuttaa kotoa pois, on asiaa ennemmin tai myöhemmin alettava edistää jotenkin. Mikäli vanhempi kokee yllättävän kuoleman ja jälkeläisellä on yhä liian kiinteä side hänen varassa elämiseensä, voi kolaus johtaa mielenterveyden romahtamiseen.

Eikä pidä unohtaa sitä maailma kauneinta. Jos kiimainen koira pääsee koirapuistossa karkaamaan toisen koiran kanssa parittelemaan, on sitä ihan turha nuhdella. Jos taas yllättää oman perillisensä samojen koiruuksien ääreltä, tekisi taatusti mieli sanoa jotain mutta ei kannata. Ne ovat jälleen niitä asioita, joita ei halua kuvitella tai keskustella, vaikka alitajuisesti tietää niiden olevan totta. Paljon yleisempää taitaa olla se, että lapsi yllättää vanhemmat samojen koiruuksien ääreltä. Näkee muttei tee itsestään numeroa. Koira saattaa vastaavassa tilanteessa alkaa haukkumaan ja pilata tunnelman, vaikkei mitään pahaa tarkoittaisikaan. Lapsi sen sijaan voi alitajuisesti ajatella, että niin outoa kuin näkemänsä oli, siinä ei ollut mitään pahaa. Paha juttu oli se, että hän näki, koska ei voinut ymmärtää näkemäänsä.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:30

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus