Oli synkkä perjantai-ilta tänä pirun kosteana talvena. Duuniviikko ohi, huikoi. Halusimme syödä hyvin. Siis Korkeavuorenkadulle Meccaan. Sisällä kaasutakka loimusi ja boheemi pikkutakkijengi seurusteli kotoisasti. Katse saliin ja kaulaliinaa löysemmälle. Hovi astelee paikalle ja – rikkoo lumouksen: ”Valitettavasti meillä on täyttä. Jos odotatte tunnin…” Eipä hätää, tien toiselle puolelle Gastoneen: ”Valitettavasti meillä on täyttä…” VAU, vihdoinkin, me ajattelimme. Kaupunki syö, ja se syö hyvin, mutta me emme, ainakaan tänä iltana. Ainakaan Korkeavuorenkadulla.
Kuin varkain kaupunkiin on syntynyt pienoinen gourmet-sukupolvi, enkä nyt herra paratkoon tarkoita itseäni. Puhun tästä demo-mecca-chezdominique-ilmiöstä, tositekijöistä ja tosiasiakkaista sen takana. Kaupungin tasokkaimpia ravintoloita eivät elätä enää vatsakatarrinsa kanssa kamppailevat vuorineuvokset. Asialla ovat yhä useammin nuoret aikuiset, joita ei määritä mukava tulotaso vaan intohimo ruokanautintoihin. Nämä foodiet käyttävät suhteettoman osan tuloistaan hyvään syömiseen. Heille muutama huippuateria saattaa maksaa Kanarian pakettimatkan verran, mutta maistuu paremmalta ja muistuu pidempään.
Tässä lehdessä julkaistaan Cityn ravintolaäänestyksen kuumat tulokset. Lukijoiden ääni on lahjomaton ja ennakoimaton niin kuin aina. Mukana on nyt ensimmäistä kertaa myös yli 30 ravintola-alan ammattilaisen ja vaikuttajan mielipide.
Hyviä ja parempia ravintoloita sivulta 16 alkaen.
