Ei ole kyllä vitutuksella taas mitään rajaa. Kaikki muut synnyttävät, mutta mun vauva vaan viihtyy mahassa!
*Viime viikolla näin tutun kampaajan, jolla laskettu aika oli 10.pv, vauva oli syntynyt jo viikkoa aiemmin.
*Lasten päiväkotitäti leuhottaa, kuinka hänestä on tullut viikonloppuna mummo, ”vaikka sillä mun pojan vaimolla oli laskettu aika myöhemmin kuin sulla!”
*Naapuri, jolla oli LA 6.pv, on jo saanut vauvansa. Siis sen lisäksi, että se oli raivostuttavan laiha ja pieni loppuun asti, se on vielä synnyttänytkin ennen mua!
…Ihan vaan muutamia mainitakseni. Mutta yritän ajatella positiivisesti – enää enintään viikko! (ja sitten saan punnertaa sitä lähemmäs viisikiloista mötkälettä pari vuorokautta, ihanaa.)
Mutta ajatellaanpa vaikka lehmiä. (Ei kovin vaikeaa mun tapauksessani.) On lehmiä, joilla on hyvät geenit, ja niitä joilla on huonot geenit. Siis hyviä kantajia ja huonoja kantajia. Hyvillä kannattaa jalostaa, niiden raskaudet sujuu yleensä ongelmitta loppuun saakka. Huonojen kantajien vasikat syntyy helposti ennen aikojaan. Ja tietysti hyvät sitten periyttää niitä hyviä eteenpäin, huonojen geenien hiljalleen hiipuessa kun ei huonogeenisen vasikat jää välttämättä eloon.
Ihmisillä tuo tietysti ei nykyään pidä enää paikkaansa, kun ennenaikaisetkin vauvat pystytään pelastamaan. Koitan kuitenkin ajatella positiivisesti -enpähän synnytä keskosia. Ja periytän sitten niitä ”hyviä” geenejä edelleen lapsilleni *kjähkjäh* Tai, kuten rakas kaasoni jo muutama vuosi sitten totesi taputtaessaan mua pyllylle: ”sulla kun on nuo synnyttäjän lanteet!”
Kaveri odottaa seitsemättä lastaan. Hälläkin kaikki menneet yliajalle, vaikka lapset vuoden-puolentoista ikäeroilla. Monet lääkärithän suosittelee raskauksien välissä pidettävän vähintään 18kkk, ettei lapsi synny ennen aikojaan. Joo-o, kun mun kahdella vanhimmalla lapsella on ikäeroa 1v5kk, ja kahdella nuorimalla 1v7kk (oletus, eihän tuo vielä ole syntynyt!) mun pitäisi varmaan tulla uudestaan raskaaksi jo ennen jälkitarkastusta, jos aikoisin synnyttää edes laskettuna aikana. Olen siis luotu äidiksi ja odottamaan.
Nyt täytyisi enää löytää mies, jolla viiraa päässään tarpeeksi, jotta alkaisi perustamaan mun kanssani perhettä. Mielellään sellainen leski-isä (myös yh käy, vaikkakin etävanhemmista on yleensä vaan harmia!), jolla on vähintään kolme lasta ennestään. Ja sitten voisi tehdä vielä muutaman yhteisen siihen lisäksi.
Tai ehkä vaan otan sen koiranpennun.