Hippi vol 100

Ajattelin tulla ilmoittamaan, etten enää ole polkkapäinen. Punainen väri pysyi, mutta laitatin muutama päivä sitten pidennykset päähän. Nyt on sitten lähes 60 sentin mittainen hippiletti. Olen tässä viime päivinä miettinyt käytöstäni ja tätä jatkuvaa tyylin vaihtamista. Mikä minua oikein vaivaa? Olenko mennyt sekaisin, etsinkö itseäni vai kyllästynkö vain niin nopeasti? Rakastan tyylikokeiluja ja vaihtelua. Se on kyllä totta, että kyllästyn nopeasti, mutta olen pohjimmiltani kuitenkin klassinen nainen ja omaan hyvän ja terveen itsetunnon. Kokeilin melko paljon eri tyylejä jo yläasteella ja pukeuduin monasti hyvin eri tavalla kuin kaikki muut. Jossain vaiheessa käytin poikamaisia vaatteita. Farkut ostin miestenosastolta, leikkasin otsatukan ja käytin lippiksiä. Kun pääsin lukioon, päätin ensimmäisenä koulupäivänä, etten aio enää palata vanhaan poikamaiseen tyyliin. Vaikka tyylit ovat vaihtuneet ja monia ulkonäkömuutoksia on takana päin, tuttuni osaavat kuitenkin kuvata yleistä tyyliäni helposti. On esimerkiksi hienoa kuulla vaatekaupoissa ystäviltäni, että joku vaate tai asuste on näköiseni. Mustaa, valkoista, klassista, rentoa, naisellista, hippimäistä, jotain erikoista. Haluan olla esikuvana tyylillisesti, on hienoa, jos joku voi saada pukeutumisestani inspiraatiota. Olen tullut siihen tulokseen, että pelkään vanhentumista, vastuuta ja jämähtämistä. Haluan kertoa tyylini kautta räväkästä ja ulospäinsuuntautuneesta luonteestani. Myönnän myös sen, että olen aina ollut huomionkipeä ihminen, jonka takia tyylikokeilut ja blogi muun muassa ruokkivat tätä puolta itsessäni. Se, että joku pitää asukokonaisuuksiani, hiuksiani, lävistyksiäni tms. rumana tuntuu minusta loukkaantumisen sijaan päinvastoin hyvältä. Ehkä vain pidän kaikenlaisista kokeiluista, eihän sitä tiedä mikä tyyli itseleen sopii parhaiten ellei kokeile sitä itse. Nyt on pitkä fleda, katsotaan huomenna uudestaan..

Kuvat ovat muuten H&M:n Versace-lanseeraustilaisuudesta.