Sillo joskus ku mä jostai syystä ajattelen jumalaa mä ajattelen Jopenkirjaa. (Resymee: Jumala lyä Saatana kans vetoo Jope vakaumuksest ja Saatana saa vapaat kädet tekee Jopelle mitä vaa. Jopelta menee perhe, omasuus, ystävät ja terveys. Jope ei ku uskoo vaa. Jope saa kaike hyvä takas loppuviimeks.) Siin on kerrottuna kaikki mitä pitää tiätää juutalas-kristillisest jumalast: se on peluri, silleijo kohtuutta ja jos se on kaikkivaltias se eijo hyvä.
Mä en voi ikinä olla ajattelematta niit Jope lapsii. Seittemä poikaa ja kolme tytärtä, tiämmä. Niil oli suunnitelmii tulevasuudeks, niil oli unelmii. Ne oli sivullisii. Vittu ne joutu vaa vedollyänni pelimerkeiks ja kuali kaikki! Jope sai myähemmi uudemmasti seittemä poikaa ja kolme tytärtä ja sil meni lujaa – mut ne lapset mikkä oli kuallu ni ne oli kuallu ja ilma mitää omaa syytää.
Keis kloust: sellane on juutalas-kristilline jumalakuva. Jumala mikä pelaa ihmisillä ja vittuuntuessaa kostaa kolmantee ja neljäntee polvee eikä voi ikinä tiätää miks kaikki paska lankee päähä ja onks se ikääku omie valintoje syy vai johtuukse jostai mitä isoisä äiti harjotti pääsiäsyänä vuanna nolla ja kaks… vai satuikko vaa johoki arpajasii. Mä en voi tajuu et sellasest jumalast pidetää nii paljo häslää. Mä en voi tajuu et jokkut ottaa sen vakavasti.