Ihan pakko avata ajatuksia tuosta Nelosen Kuorosodasta, kun oon jupissut siitä vain itselleni. Ohjelman mainostus on ollut massiivista ja kuorojohtajina karismaattisia suomalaisia artisteja. Lisäksi kuoromusiikin ystävänä oli pakko tsekata, millaisia jippoja touhuun oli keksitty. Mielikuva kuoromusiikista usein on aika staattinen ja harras.
Ekan jakson katsottuani, tuli jotenkin kiusallinen fiilis. Huomasin kiemurtelevani sohvallani ja lopuksi vaihdoin kanavaa. Päätin antaa ohjelmalle uuden mahdollisuuden yhden tutun kehuttua ohjelmaa.
Ensin tuli mieleen kaikkea negatiivista. ”Noihan käyttää mikkejä ja bändiä taustalla!” ”Laulaaks noi kaikki, vai liikuttaako osa vaan suutaan?” Mutta sitten homma jotenkin aukesi. Vaihdoin asenteen uuteen moodiin ja keskityin viihteellisempään osuuteen. Tuohan on hauskaa ja sitä on kiva seurata. Oikein harmitti, kun Wheelerin porukka putosi. En tosin tiedä, kenet olisin mieluummin tiputtanut. Ehkä Marionin, kun en siitä erityisemmin diggaa. Leevi kerännee pelkällä karismallaan ääniä, lauloi kuoro miten tahansa. Mikki ja Timo vaikuttavat kovinkin sympaattisilta kavereilta. Toivottavasti noi äijät jää vielä pitkään. Irina ja Marion saisivat keskenään jakaa seuraavan putoajan paikan.
Mutta mitä ihmettä? Jäinkö mä heti koukkuun? Ja arvostelenko kuoroja lähinnä niiden vetäjien enkä itse kuorojen perusteella? No, mielestäni esitykset olivat hauskoja ja rekvisiitta mainiota, enkä osaa tehdä eroa kuorojen perusteella muuten kuin vetäjiensä kohdalla. Suon tämän epäreilun arvostelutavan itselleni ja fanitan jatkossakin Veetiä ja kumppaneita.
Ensivaikutelman jälkeisen erehdyksen ymmärtämisen jälkeen, mun lienee pakko antaa tilaisuus myös Sopranos-sarjalle…
