Istuessani naisten lentopallo-ottelussa takarivissä perinteiseen poplariini pukeutuneena aloin väliajalla pohtia nuorten naistoimittajien ja eduskunnan naistyöntekijöiden aiheuttamaa keskustelua seksuaalisesta häirinnästä. Olen keskustellut asiasta monien feministien kanssa ja olemme samaa mieltä: kyseessä on naisten ongelma. Itse en ole koskaan pitänyt pientä nipistelyä tai vihjailevaa keskustelua vastenmielisenä.
Kun koskettelen itseäni, pidän siitä kovasti. Olisi siis perin kummallista väittää, etteikö myös työpaikkani sihteerikkö nauttisi kosketuksestani. Tai kun ravintolan naisportieeri poistaa minut rivakalla otteellaan, hän ei kysy saako minuun koskea.
Pidän siitä silti.
Hississä asetun siten, ettei nainen voi ohittaa minua koskettamatta etumustani. Jos näen rannalla hengenpelastajattaren, olen usein hukkuvinani. Sukupuolelleni ominaista on kuitenkin, etten ole haastanut heitä lähentelyistään oikeuteen. Tällaista jalomielisyyttä toivoisin myös eduskuntaan.
Kuka heitti ensimmäisen kiven? Jos Jumala ei haluaisi sukupuolista häirintää, hän ei olisi luonut kahta eri sukupuolta. Kiusaavatko madot toisiaan? Minä sanon: jos ovat onnekkaita.
Käsi sydämellä: jos pientä seksuaalista häirintää ei pidettäisi hyväksyttynä, niin montako lasta vähemmän Suomeen syntyisi vuosittain. En tiedä, mutta haluan, että tulevaisuudessa minun eläkkeelleni riittää maksajia. Seksuaalisen häirinnän hyödyt kansantaloudelle ovat siis kiistämättömät. Hallituksen tulisikin pohtia verohelpotuksia pienikokoisille hisseille, lyhyille hameille ja belgialaiselle viiksivahalle.
Kirjoittaja on syytön, kunnes toisin todistetaan.
