Hassua. Mä luulin olevani matkaaja-tyyppi, ja niin mä jollain tapaa olenkin. Mä haluan nähdä ja kokea uutta ja jännittävää, mahdollisimman usein. Silti mä kyllästyn kaikkeen kovin nopeasti. Mikään ei enää tunnukaan miltään.
Mä ajattelin tän Norja-homman olevan just mulle, nyt en ole enää niin varma. Mulla on kauhea ikävä raksua. Ikävä angora-sikaa, ikävä perhettä ja ystäviä. Ikävä mun asuntoa. Mä oon jopa katsellut vähän töitä taas Ruotsista, mutta mä mietin kokoajan sitä rahallista puolta.
Mä tienaan Norjassa aika helvetin hyvin. Raadan kaksi viikkoa ja saan käteen suurinpiirtein yhtä paljon jos raataisin Ruotsissa 6 – 7 viikkoa. Suuri ero, ja mä tykkään koko ”matkusta töihin, ole poissa pari viikkoa, kun kotiudut pariksi viikoksi, tee just mitä tykkäät, sulla on perkeleesti aikaa ja rahaa” – systeemistä. Silti, jossain vaiheessa mä kumminkin haluan jonku mukavan työpaikan svenskalasta, tai no, jos muutto ulkomaille tulee eteen, haluan mielelläni työpaikan lähellä kotia, tai mahdollisesti alottaa kouluilun taas kerran. Mä valmistuin tammikuussa 2008, ja mun on jo nyt ikävä kouluun Hankalaa.
Joskus olis ihanaa seurata jotain valmiiksi kirjotettua opusta, jonkunnäkönen elämän-käsikirjoitus. Sitä sais aina vaan kuukauden sivut kerrallaan, ettei elely muuttuis ihan tylsäks. Ennalta-arvattavaa, mutta oi niin helppoa.