Olen tässä pitkin elämää pohtinut, mikä antaa kauniille, komeille, menestyville ihmisille luvan kohdella muita ihmisiä paskamaisesti. Prima voi tokaista toiselle päin naamaa asioita, mitä itse saatat vain pohtia mustissa ajatuksissasi (eikä pode edes huonoa omaatuntoa, saatika ajattelee asiaa kertaakaan jälkikäteen). Tai mikä mielenkiintoisinta: Prima arvostelee Secondaryä huonosta käytöksestä tai kielenhallinnasta, kun itse toteuttaa sitä vielä julmemmin. Prima on vaan niin täydellinen, ettei hän ole koskaan väärässä, vika ei ole koskaan hänessä ja Secondary voi ottaa kaikki syyt niskoilleen. Milloin ihmiset lopettivat välittämästä ihmisistä ihmisinä? Milloin itsekkyys ja sokeakatseisuus valtasivat hyväsydämisyyden ja muiden huomioimisen? Prima voisi asettua hetkeksi Secondaryn asemaan ja kokea tuon ihmeellisen kulttuurishokin: Secondary on ihminen, jolla on tunteet. Lähinnä peräänkuuluttaisin niitä tunteita. Siis niitä aitoja tunteita, mitä jokaisella oli ennen kategorisointia. Jos jokainen kokeilisi joskus asettua toisen asemaan ennen toisen huomioonjättämistä/satuttamista/loukkaamista, maailma olisi varmasti sulosempi paikka.
Prima ja Secondary tarkoittaa tässä kontekstissa vain korostettuja rooleja, en halua luokitella ketään varsinaisesti toisarvoseksi. Luokkajakoni olisi lähinnä hyväsydämiset ja *****päät. En sano, että itse kuuluisin tuohon ensimmäiseen hyväsydämisten ihmisten joukkoon.. mutta siihen on hyvä pyrkiä 🙂
Se, miten kohtelet toista ihmistä, voi vaikuttaa tämän ihmisen elämään merkittävästi.. vaikka sinulle se olisikin yhdentekevää.