Varanasi oli paikka, jonne jo matkaa suunnitellessamme oli ehdottomasti päästävä. Hindujen pyhä kaupunki. Siitä toki olin kuullut juttuja niin kavereilta kuin olin paikasta myöskin lukenut jotain pientä. Kuitenkin kun tietooni tuli, että tänne suunnalle olemme matkaamassa, ei todellakaan ollut mahdollisuutta, että olisin jättänyt omakohtaisen visiitin väliin. Ja täällä nyt siis olemme, Varanasissa.
Tänään puolilta päivin lähdimme polkuriksalla basaarikyhäelmien läpi, kolmen kilometrin matkan kohti Gangesia ja ghatteja, noita pyhiä portaita, joiden äärellä hindu pesee syntinsä pois pyhän joen vedellä. Vedellä, jossa on kolibakteereja keskimäärin yli miljoona desilitraa kohden.
Paikalle saavuttuamme oli kuuma, ehkä noin 30 astetta varjossa ja aurinko helotti niin täydeltä terältä, mitä se tämän kaupungin – kuten kaikkien muidenkin intialaisten suurten kaupunkien – savuverhon yllä ylipäänsä nyt pystyy. Hetken aikaa paikkaa katseltuamme ja huomattuamme hien valuvan valtoimenaan, päätimme vuokrata veneen ja soutajan. Hintaa tunnin reissulle tuli 100 rupiaa.
Joella tuuli kohtalaisesti, joten kuuma ei enää ollut. Vain aurinko helotti kirkkaasti. Näkyvyys oli hyvä ja ihmisiä liikkui veneilläkin jonkin verran. Soutajamme kuljetteli alkuun meitä edestakaisin joen vartta ja katselimme, kun uskossaan vahvat hindut upottivat itsensä jokeen ja jotkut pesivät vaatteitaan sekä petivaatteitaan. Jotkut ajoivat karjaansa jokeen, koska pyhä vesi puhdistaa toki aivan kaiken. Jonkin verran lehmät ihan omin toiminkin kävivät uiskentelemassa joen penkalta. Saattoipa joku siinä hieman juodakin tuota pyhää vettä.
Jonkin ajan kuluttua kuskimme käänsi kokan toiseen suuntaan ja hetken päästä näin savun nousevan eräästä ghatista ja hieman ennen paikalle saapumista pyysi mies ystävällisesti ottamaan siitä paikalta valokuvia, koska sen jälkeen se olisi, jos nyt ei kiellettyä, niin ei suotavaa. Kukapa meistäkään tahtoisi, että ihmiset tulevat ottamaan valokuvia toisten hautajaisista.
Rantauduimme polttoghatin luokse ja katselin hetken aikaa, kun viisi tai kuusi roviota paloi yhtäaikaa ja vainajien sukulaisia oli kerääntynyt eri rovioiden ympärille. Polttomestari istahti veneeseemme hetkeksi ja kertoi meille paikan toiminnasta ja operaatioiden kulusta sekä siitä, missä kerroksessa ghatia mitkäkin kastit krematoidaan ja keitä ei polteta laisinkaan. Polttoja tapahtuu aivan jatkuvasti 24/7. Miehen mukaan ylimmät polttotulet ovat palaneet samalla paikalla viisi tuhatta vuotta yhtä menoa.
No, tietenkään se nyt ei varmasti täysin pidä paikkaansa, vaikka jostain niiltä ajoilta toimintaa olisikin jo harjoitettu, mutta jo pelkästään se ajatus ja näkymä paikasta oli melko valloittava. Tietysti tavallaan surullinen, koska mitä muutakaan kuolema nyt ensimmäisenä mieleen tuo. Katselimme, kun hautajaissariin puettuja ihmisiä kastettiin paareilla jokeen ja sen jälkeen nostettiin puiden päälle krematoitavaksi. Yksi poltto kestää noin kolme tuntia ja tuolloin puhtaan hindun sielu pääsee pois elämän kiertokulusta ja lopulta taivaaseen.
Ne, keillä ei ole sitten edes varaa ostaa puita polttoa varten, päätyvät suoraan jokeen sellaisenaan. Paikalta pois lähdettyämme, kaverini totesi, että joessa killuu kuollut lehmä. Lähemmäs päästyämme huomasin, että paskat se mikään lehmä on, vaan kasvot alaspäin vedessä kelluva sariin puettu nainen. En tiedä, mitä kaikesta tuosta tuolloin ajattelin, mutta ainakin nyt hetken aikaa jokireissuamme sulateltuani voin sanoa, että sitä kai tunsi itsensä melko pieneksi. Paha kuvailla tunnelmaa mitenkään muuten.
Ei tässä nyt kyse ole mistään valaistumisesta eikä edes henkisestä kasvamisesta. Enemmän kai vain taas kerran siitä, että tulipahan nähtyä jotain, mistä oli aiemmin kuullut ja lukenut. Varanasi oli sitä, mitä minä odotin ja ehkä vielä vähän enemmän. Jos tahtoo nähdä elämässän jotain aivan toisenlaista, kuin mihin me olemme tottuneet, niin tämä on kyllä varsin varteenotettava paikka.
Huomenna pitäisi aloittaa siirtyminen kohti Goan rantoja. En olisi uskonut sanovani tätä, koska Goa ja sen rannat ja lämpö ovat olleet mielessäni jo pidemmän aikaa, niin nyt tietyllä tapaa sitä jotenkin vain voisikin mennä takaisin istuskelemaan jonnekin ghatin portaille ja miettimään hölmöjä. No, ainahan tänne voi palata, jos joskus alkaa riittävästi ahdistamaan suomalainen moderni arki.