Arvostelun kulttuuri on karannut käsistä
Se alkaa jo leikkipuistosta. “Ai vieläkö te käytätte vaippoja?” Sitten jatkuu somessa: “Minä en koskaan antaisi lapseni olla noin paljon ruudun ääressä.” Ja lentokentällä, tietenkin juuri silloin, kun lapsi huutaa keskellä turvatarkastusta joku kommentoi, miten et saa lastasi kuriin.
Tämä on nykyaikaa: äitiys on kaikkien yhteinen projekti, jota saa arvostella kuka tahansa. Ystävä, naapuri, tuntematon kommentoija, tai se yksi vähän parempi vanhempi, joka tekee kaiken paremmin kuin sinä. Mutta miksi? Miksi ihmisillä on niin valtava tarve kertoa muille, miten heidän pitäisi elää?
Arvostelusta on tullut harrastus
Ehkä se alkaa hyvästä aikomuksesta “minä vain autan”. Mutta nopeasti se kääntyy vallaksi. Arvostelu antaa hetkellisen tunteen paremmuudesta. “Minä en tekisi noin.” “Meillä se ei olisi mahdollista.” Ja tästä seuraa häpeä: tunne, että epäonnistut joka päivä, koska et tee kaikkea “oikein”.
Somessa tämä näkyy joka kerta, kun joku julkaisee kuvan lapsestaan: väärä pipo, väärä asento, väärä välipala. Ja ironista kyllä, monilla arvostelijoilla ei edes ole lapsia.
LUE MYÖS: Miksi päiväkotia ei enää kutsuta tarhaksi?
“Yhteisö” ilman yhteyttä
Ennen kylä kasvatti lapsen. Nyt kylä kommentoi Instagramissa. Tutkimusten mukaan vanhemmat ovat yksinäisempiä kuin koskaan, ja silti heidän ympärillään on äärettömästi mielipiteitä.
Tämä ristiriita väsyttää: vanhemmat kaipaisivat tukea, mutta saavat jatkuvalla syötöllä turhia neuvoja.
Miksi ihmiset eivät osaa olla hiljaa?
Koska hiljaisuus pakottaa katsomaan itseä. On helpompi huomauttaa muista kuin pysähtyä oman elämän epätäydellisyyden äärelle. Jos toisen ratkaisu poikkeaa omasta, se tuntuu uhalta. Arvostelemalla suojelemme omaa tapaa selvitä.
Mutta todellisuudessa jokainen lapsi, perhe ja elämä on oma ekosysteeminsä. Eikä kukaan ulkopuolinen tunne sen logiikkaa.
LUE MYÖS: Ei vain pyykkiä ja päiväkotia vaan 10 000 pientä päätöstä päivässä
Voisivatko kaikki vain keskittyä omaan tekemiseen?
Lukija hyvä, mieti hetki. Milloin viimeksi kirjoitit somessa kommentin, jota kukaan ei pyytänyt? Ehkä jaoit leikkipuistossa ystävällisen vinkin talvipukeutumisesta tai kerroit marketissa, miten lapsen olisi pitänyt käyttäytyä? Tarkoitit varmasti hyvää, mutta miksi sinulla oli tarve sanoa se ääneen?
Jos sanat polttelevat sormissa, ehkä voisit kanavoida ne jonnekin muualle kuin tuntemattomien Instagram -kommentteihin. Perusta vaikka blogi. Siellä sinua voivat lukea ne, joita todella kiinnostaa, mitä ajattelet muiden elämästä. Ja jos kukaan ei eksy lukemaan, sekin saattaa kertoa jotain.
Kulttuuri, joka ei koske vain äitejä
Arvostelun kulttuuri on levinnyt kaikkeen. Miten syöt, äänestät, treenaat, teet töitä, kasvatat kissaa tai etsit rakkautta, kaikesta on mielipide. Ongelma ei ole siinä, että ihmisillä on näkemyksiä, vaan siinä, että ne on pakko sanoa ääneen: aina, kaikkialle ja kaikille.
Joskus fiksuin teko on olla sanomatta mitään. Se on myös yllättävän vapauttavaa.
