Myönnä pois: joskus naurattaa, vaikka ei pitäisi
Jokainen on joskus kokenut sen pienen, sisäisen nykäyksen, kun joku kompastuu omiin jalkoihinsa, epäonnistuu työpalaverissa tai postaa nolon päivityksen someen.
Vahingonilo on paljon arkisempi ja inhimillisempi tunne kuin haluamme myöntää. Se syntyy vertailusta, helpotuksesta ja joskus puhtaasta “onneksi se en ollut minä” -fiiliksestä.
Vahingonilo on sosiaalisen vertailun lapsi
Vahingonilo ei synny pahantahtoisuudesta, vaan vertailusta. Kun joku menettää hetkeksi tasapainonsa, oma egomme saa hetken hengähdystauon.
Jos esimerkiksi työkaveri, joka yleensä loistaa palavereissa, mokaakin esityksessä, pieni osa sinusta ehkä ajattelee: “Ahaa, hänkin on vain ihminen.” Se ei ole vihaa vaan helpotusta.
Vahingonilo on usein seurausta tilanteesta, jossa koemme toisen olevan ylempänä kuin me itse. Kun tämä valta-asetelma hetkeksi tasoittuu, keho palkitsee meidät pienenä dopamiiniannoksena.
LUE MYÖS: Yksi huomaamaton ajatus tekee monista meistä tyytymättömiä – näin vältät sudenkuopan
“Onneksi se en ollut minä” on vahingonilon pehmeä versio
Vahingonilo ei aina kohdistu muihin, joskus se kohdistuu omiin pelkoihimme. Kun kuulemme, että joku sai potkut, meissä saattaa ensin herätä myötätunto ja heti perään salainen helpotus: “ehkä minun työpaikkani onkin turvassa.”
Tunne ei tarkoita, että olisimme pahoja ihmisiä. Se kertoo vain, että mieli suojelee itseään vertaamalla. Jos joku muu epäonnistuu, maailma tuntuu hetken vähemmän uhkaavalta.
Miksi toisen epäonni tuntuu joskus reilulta?
Ihmisellä on vahva sisäinen oikeudenmukaisuuden tarve. Siksi koemme usein mielihyvää, jos joku, joka on ollut ylimielinen, saa ansionsa mukaan edes symbolisesti.
Kun karma kostaa ja epätasa-arvo kaventuu, vaikka vain hetkellisesti, tunnemme olomme paremmaksi.
LUE MYÖS: Oletko huomannut, että sisäinen äänesi kuulostaa viholliselta – näin otat siitä hyödyn irti
Miten sen kanssa elää ilman häpeää
Sen sijaan, että yrittää tukahduttaa vahingonilon, olisi hyvä pysähtyä kysymään: “Mitä tämä tunne kertoo minusta?”
Usein vastaus on: epävarmuutta, pelkoa, kilpailuhenkeä tai kaipuuta oikeudenmukaisuuteen. Kun sen myöntää, voi alkaa liikkua kohti lempeämpää tunnetta myötätuntoa.
Koska loppujen lopuksi: toisen moka ei oikeasti tee meistä parempia. Se vain muistuttaa, että me kaikki mokataan joskus ja ehkä juuri siksi nauramme.
Lähde: Psychology Today
