Kun neuvo kääntyy tuomioksi
Äitiys on monelle jatkuvaa tasapainoilua epävarmuuden ja selviytymisen välillä. Siksi mikään ei ärsytä niin paljon kuin se yksi kommentti: “Meillä ei tehty noin ja hyvin kasvoivat.” Se kuulostaa tarinalta menneistä ajoista, mutta oikeasti se on peiteltyä arvostelua. Sen alla on viesti, jonka jokainen äiti tunnistaa: sinä teet väärin.
Yhtäkkiä tavallinen keskustelu kääntyy kilpailuksi siitä, kuka on ollut parempi äiti. Toinen vannoo sokerittomuuden, toinen unikoulun, kolmas rutiinien nimeen. Jokaisella on oma totuus, joka alkaa sanoilla “mutta meillä ei ainakaan.”
Arvostelu alkaa jo ennen vauvaa
Moni saa ensimmäiset kommentit jo ennen kuin on edes synnyttänyt. On väärin liikkua liikaa, väärin olla liikkumatta. Syöt liikaa, tai liian vähän. Synnytystapakin ehtii jakaa mielipiteitä ennen kuin kukaan on edes kysynyt, miten sinä jaksat.
Kun vauva on vihdoin sylissä, keskustelu jatkuu saumattomasti. Olet joko liian tiukka tai liian lepsu, liikaa kotona tai liian paljon töissä. Ja pahinta on, että suurin osa kommenteista ei tule ventovierailta vaan toisilta äideiltä. Niiltä, jotka tietävät miltä tuntuu yrittää selvitä päivästä toiseen ilman käsikirjaa.
Mutta ehkä juuri siksi se tapahtuu. Jokainen haluaa vakuuttaa itselleen, että teki oikeat valinnat. Että oma tapa kasvattaa oli se ainoa oikea.
LUE MYÖS: Kukaan ei pyytänyt neuvojasi – miksi äitiyttä on pakko arvostella?
“Mä en itse koskaan raaskisi”
Jo pelkkä sävy voi kertoa enemmän kuin sanat. “Mä en itse koskaan raaskisi jättää vauvaa hoitoon noin pienenä.” “Meillä ei katsottu piirrettyjä ennen neljättä ikävuotta.” “Mun mies kyllä auttaa tosi paljon kotitöissä.” Jokainen näistä kuulostaa tavalliselta keskustelulta, mutta jättää jälkeensä saman pienen piston.
Äitiys on täynnä hetkiä, jolloin ei ole varma, onko tehnyt oikein. Siksi yksi pieni “mä en itse tekisi noin” voi painaa enemmän kuin sata suoraa kritiikkiä. Usein se ei ole tahallista, mutta se sattuu silti.
Sama tunne, eri sävy
On olemassa versioita näistä kommenteista, jotka eivät satuta. Ne alkavat kuuntelemisella. “Kuulostaa rankalta.” “Meillä oli vähän samanlaista.” “Tiedän tunteen.” Yksinkertaista, mutta ratkaisevaa. Äiti ei kaipaa ohjetta, vaan tunnetta siitä, ettei ole yksin.
Joskus hiljaisuuskin on tuki. Se, ettei yritä korjata toisen tilannetta, vaan antaa hänen olla juuri siinä: keskellä kaaosta, maitotahroja ja loputonta väsymystä.
LUE MYÖS: Ei vain pyykkiä ja päiväkotia vaan 10 000 pientä päätöstä päivässä
Olin täydellinen äiti – ennen kuin sain lapsia
Jokainen on joskus ollut täydellinen vanhempi. Silloin, kun lapset olivat vasta ajatuksia ja elämä oli teoreettista. Sitten tuli todellisuus: yöheräämiset, jotka eivät lopu, itku, jota ei voi pysäyttää ja päivät, jolloin mikään ei mene kuten piti. Ja siinä todellisuudessa täydellisyys muuttuu selviytymiseksi.
Ehkä siksi olisi aika lopettaa toisten vertaileminen ja aloittaa tukeminen. Koska äiti, joka tekee parhaansa, ei tarvitse luentoa. Hän tarvitsee olkapään, ehkä kupin kahvia, ja joskus vain sen, että joku sanoo: “Hyvin sä vedät.”
Lähde: HuffPost
