Oletko joskus huomannut jääväsi suhteeseen, koska toinen “tarvitsee sinua”? Hyvä tarkoitus voi näyttää rakkaudelta, mutta usein se on tapa piiloutua oman keskeneräisyyden taakse.
Kun rakkaus muuttuu projektiksi
Pelastajakompleksi syntyy usein empatiasta, halusta auttaa ja uskosta siihen, että toinen voi muuttua vielä vähän.
Monet meistä on kasvatettu kilteiksi: korjaamaan, paikkaamaan ja pysymään rinnalla. Ja kun ihminen, jota rakastat, on rikki, on melkein mahdotonta olla yrittämättä liimata häntä ehjäksi.
Mutta jossain vaiheessa huomaat, että suhde ei enää tunnu kumppanuudelta vaan se on muuttunut työksi, jota teet yksin.
LUE MYÖS: Tunnistatko itsesi? Emotionaalinen masokisti rakastaa draamaa enemmän kuin rauhaa
“Minä pystyn pelastamaan hänet” – lause, joka kuulostaa jalolta, mutta on usein itsetuhoinen
On helppo uskoa, että rakkaus parantaa. Että jos vain ymmärtää tarpeeksi, kuuntelee tarpeeksi, jaksaa tarpeeksi niin toinen lopulta muuttuu.
Mutta jokainen, joka on joskus yrittänyt, tietää: toisen haavat eivät parane sinun rakkaudellasi.
Kun yrität korjata toista, asetat itsesi jumalan asemaan ja teet samalla toisesta opetuslapsen. Pelastajakompleksi on yksi kontrollin muoto, joka piiloutuu hienovaraisesti myötätunnon kaapuun.
Empatia ei ole sama asia kuin itsensä uhraaminen
Siinä on suuri ero ymmärtääkö toista ihmistä vai yrittääkö vain oikeuttaa hänen tekemisiään:
“Hän on vain stressaantunut”, “Ei hän tarkoittanut sitä” tai “Hän ei vaan osaa näyttää tunteitaan”. Nämä ovat lauseita, joilla hyvää tarkoittava ihminen oikeuttaa sen, ettei saa itse rakkautta, jota tarvitsee.
Empatia ilman rajoja on itsepetosta. Kun annat kaiken anteeksi, opetat toiselle, ettei hänen tarvitse muuttua ja itsellesi, ettei sinun tarvitse lähteä.
Miksi halu pelastaa tuntuu niin tutulta
Moni pelastaja on ollut lapsena se, joka rauhoitti riitoja tai kantoi vastuuta, jota ei olisi pitänyt kantaa. Kun kasvaa maailmassa, jossa rakkaus täytyy ansaita hoivaamalla toisia, hakeutuu aikuisenakin rooliin, jossa voi olla muille hyödyksi.
Silloin on helpompi huolehtia toisen ongelmista kuin pysähtyä omien äärelle. Pelastaminen tuntuu rakkaudelta, mutta oikeasti se on tapa pysyä turvassa: siellä, missä toinen tarvitsee, eikä siellä, missä itse voisi olla vapaa.
LUE MYÖS: “Ei mitään, mä hoidan tän taas” – tällaista tuhoa epäsuora vihjailu tekee suhteessa
Hyvä tarkoitus, huono lopputulos
Kun rakkaudesta tulee pelastusoperaatio, molemmat häviävät. Toinen ei koskaan opi ottamaan vastuuta, ja sinä et koskaan lakkaa kantamasta sitä. Suhde alkaa muistuttaa hukkumistilannetta, jossa kumpikin yrittää vetää toista pinnalle, ja lopulta molemmat vajoavat syvyyksiin.
Rakkaus ei ole sitä, että korjaat toisen vaan, että annat hänen itse kasvaa ja päätät, haluatko olla siinä rinnalla vai et.
Rajat ovat myös rakkautta
Jos haluat oikeasti auttaa, lopeta pelastaminen. Kysy itseltäsi: mitä minä tarvitsen tässä suhteessa voidakseni hyvin?
Auta, mutta älä kanna. Kuuntele, mutta älä niele kaikkea. Koska joskus paras tapa rakastaa on päästää irti ja antaa toisen kohdata se, miltä olet yrittänyt häntä suojella.
Lähde: SELF
