Eri ihminen töissä ja kotona
Töissä hän on tehokas, päättäväinen ja saa asiat tapahtumaan. Hän on se, joka pitää tiimin kasassa, vastaa sähköposteihin ajoissa ja hoitaa ongelmat ennen kuin kukaan ehtii edes huomata niitä. Sitten hän tulee kotiin, potkaisee kengät käytävään, istuu sohvalle ja jää siihen puhelin kädessä ja televisio päällä. Seuraavan kerran hän liikkuu vasta, kun kysyt, mitä syödään iltapalaksi.
Tämä on monelle parisuhteessa elävälle tuttua. Toinen hoitaa arkea, pitää kodin pyörimässä ja muistaa kaiken. Toinen on kotona kuin harjoittelija, jolta unohtuu, että myös kotona tarvitaan ihmisiä, jotka tekevät asioita. Työpaikan sankari muuttuu kotona passiiviseksi matkustajaksi, joka ei näytä muistavan, että elämä jatkuu vielä työpäivän jälkeenkin.
Työ vie parhaat puolet, koti saa rippeet
Moni sanoo, että työpäivän jälkeen kotona on ihanaa olla vain hetki rauhassa. Se hetki venyy helposti koko illaksi. Työ imee ihmisestä sen verran paljon, että kotiin jää vain jäännösenergia. Ongelma on siinä, että se jäännös pitää riittää kahdelle ihmiselle ja kaikelle, mikä kuuluu elämään: ruoalle, siivoukselle, lapsille, keskusteluille ja ihan tavalliselle olemiselle.
Kun toinen vetäytyy, toinen täyttää tyhjiön. Se tapahtuu huomaamatta. Yksi ottaa vastuun ruoanlaitosta, pyykeistä ja kaikesta muustakin. Ja kun toinen tekee kaiken, siitä tulee normaalia. Pian se, että toinen ei tee mitään, ei tunnu hänestä edes oudolta. Hän vain “lepää hetken” joka ilta ja ihmettelee, miksi toinen on niin ärtynyt.
LUE MYÖS: Miten kukaan ehtii pettämään nykyään? Kahden WhatsApp-keskustelun ylläpito on jo liikaa
Sohva nielaisee aloitteellisuuden
Kotiin tullessaan moni jättää järkevän puolen oven taakse. Työpaikalla jaksetaan olla tehokkaita ja kohteliaita, koska siitä saa palkkaa, mainetta tai vähintään palautetta. Kotona ei tule kiitosta tiskien pesusta, eikä kukaan lähetä sähköpostia otsikolla “Hyvin hoidettu roskavuoro”. Siksi motivaatio romahtaa, ja sohva alkaa vetää puoleensa.
Sohvalla kaikki tuntuu mukavammalta. Toisen touhottaminen ärsyttää, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että nousisi auttamaan. On helpompi antaa toisen hoitaa asiat, ja sitten puolustautua sillä, että “sä kuitenkin haluat tehdä kaiken omalla tavalla”. Ja siinä se on: täydellinen puolustus. Kun toinen tekee kaiken, sen voi perustella sillä, ettei halua sotkea hyväksi todettua kaavaa.
Töissä saa arvostusta, kotona odotuksia
Kun töissä tekee vähänkin enemmän, se huomataan heti. Kun kotona tekee vähän enemmän, kukaan ei huomaa mitään. Työpaikalla riittää yksi onnistuminen, ja siitä puhutaan koko viikko. Kotona voit tehdä viikon ruuat valmiiksi, ja ainoa palaute on “missä se lusikka on?”. Siksi moni kokee, että koti on paikka, jossa ei voi voittaa. Ja kun ei voi voittaa, on helpompi luovuttaa.
Tämä on se hetki, jolloin suhde alkaa tuntua epätasapainoiselta. Yksi kantaa ja toinen kelluu. Yksi suunnittelee viikon menot, toinen muistaa ne vasta, kun on jo myöhässä. Ja lopulta se, joka tekee kaiken, alkaa kuulostaa pahantuuliselta, vaikka on oikeasti vain väsynyt.
LUE MYÖS: Toinen elää kalenterilla, toinen fiiliksellä – miksi tämä dynamiikka usein toimii?
Ei tarvitse olla täydellinen, riittää että on mukana
Suurin virhe on ajatella, että kotona pitää olla sankari. Ei tarvitse. Riittää, että on paikalla ja tekee oman osansa. Toinen ei kaipaa täydellistä puolisoa, vaan sellaista, joka nousee sohvalta silloin, kun jotain pitää tehdä. Ei siksi, että joku käskee, vaan siksi, että tajuaa, ettei toisen kuulu tehdä kaikkea yksin.
Parisuhde ei kaadu yhteen laiskaan iltaan. Se kaatuu siihen, kun laiskuus muuttuu tavaksi. Ja kun se toinen, joka on tehnyt kaiken, alkaa lopulta ajatella, että helpompi olisi vain olla yksin, silloin on jo liian myöhäistä esitellä aloitteellisuutta.
