Tuntuuko draamaton suhde tylsältä? Nämä kolme syytä selittävät miksi

Ei draamaa eli tylsää?

Kaksi aikuista istuu sohvalla olohuoneessa, toinen pitää kädessään kaukosäädintä ja toinen istuu vieressä katsellen eteenpäin

“Kaikki on hyvin… mutta miksi en tunne mitään?”

Ei riitoja, ei ongelmia, ei ghostaamista, eikä rajojen testailua. Arki rullaa, luottamus on kunnossa ja olo on turvallinen. Ja samalla mieleen hiipii ajatus, jota ei edes oikein kehtaisi sanoa ääneen: onko tämä nyt vähän tylsää?

Moni säikähtää tylsyyden tunnetta suhteessa, sillä se tulkitaan helposti merkiksi siitä, että jotain puuttuu tai että suhde on menossa väärään suuntaan. Todellisuudessa tunne kertoo usein jostain ihan muusta kuin siitä, että suhde olisi huono.

Nämä syyt ovat usein taustalla, kun draamaton suhde alkaa tuntumaan tylsältä.

1. Olet tottunut tunnevuoristorataan

Jos aiemmat suhteet ovat olleet täynnä draamaa, epävarmuutta ja voimakkaita ylä- ja alamäkiä, rauhallinen suhde voi tuntua oudolta. 

Aiemmissa suhteissa jännitys saattoi tuntua intohimolta. Nyt kun sitä ei ole, olo voi tuntua laimealta, vaikka todellisuudessa kyse on siitä, että hermosto saa viimein olla rauhassa.

Tuttu kaaos voi tuntua houkuttelevammalta kuin tasainen hyvä olo.

LUE MYÖS: Pitääkö kumppanille kertoa kaikki? Tämä yksi virhe rikkoo usein luottamuksen

2. Et enää joudu todistamaan arvoasi

Jotkut ovat tottuneet siihen, että rakkaus pitää ansaita: pitää joustaa, pelastaa, hoivata tai sopeutua, jotta kelpaa. Silloin suhteessa on jatkuva tehtävä käynnissä.

Draamattomassa suhteessa tätä roolia ei tarvita. Kukaan ei vaadi todistelua eikä rakkautta tarvitse ansaita. Se voi tuntua helpottavalta, mutta myös hämmentävältä. Kun ei ole koko ajan tarvitse suorittaa suhdetta, herää helposti kysymys: mitä minä nyt teen?

Hiljaisuus ja tasapaino voivat tuntua tylsyydeltä, vaikka ne ovatkin merkkejä terveestä suhteesta.

Kaksi aikuista istuu nahkasohvalla, toisella on kädessään kaukosäädin ja toisella muki

3. Olet oppinut, että rakkauden kuuluu olla hankalaa

Jos rakkaus on aiemmin yhdistynyt epävarmuuteen, poissaoloon tai arvaamattomuuteen, tasainen suhde voi tuntua siltä, että jotain puuttuu. Ei siksi, että puuttuisi oikeasti, vaan siksi, että vanha malli ei aktivoidu.

Kun suhde ei vaadi jatkuvaa varuillaan oloa, keho ei tulkitse tilannetta samalla tavalla merkitykselliseksi. Tällöin syntyy harha: jos ei ole draamaa, ei ole tunnetta.

Todellisuudessa kyse on usein siitä, että suhde ei kuormita samalla tavalla kuin ennen.

LUE MYÖS: Tällaiset ihmiset ovat onnellisimpia parisuhteessa – nämä ominaisuudet ratkaisevat

Tylsyys ei aina ole huono merkki

Draamaton suhde ei tarjoa jatkuvaa adrenaliinia. Se tarjoaa jotain muuta: ennakoitavuutta, luottamusta ja tilaa olla oma itsensä. Se voi tuntua aluksi lattealta, varsinkin jos on tottunut siihen, että rakkauden kuuluu sattua vähän.

Joskus tylsyys on vain merkki siitä, että elämä ei ole kriisitilassa. Ja se on monelle täysin uusi kokemus.

Lähde: Psychology Today

Suosittelemme