Kun ensimmäinen kysymys treffeillä on “mitä teet työksesi?”
Moni ajattelee, että työttömyys on vain taloudellinen haaste, mutta harva puhuu siitä, miten se vaikuttaa identiteettiin ja sosiaalisiin suhteisiin.
Yhdysvaltalaiseen tutkimukseen osallistuneista 1000 ihmisestä 38 prosenttia sanoo sulkeutuvansa emotionaalisesti työttömyyden aikana. Ei siksi, ettei kiinnostusta olisi, vaan siksi, että häpeä menee ihon alle.
Länsimaisessa kulttuurissa työ on monelle tärkeässä roolissa oman arvonsa mittaamisessa, ja kun se otetaan pois, moni tuntee olevansa vajavainen ja kuka haluaisi esitellä sen puolen ensitreffeillä?
LUE MYÖS: Tämän takia moni nainen vetää käsijarrun päälle treffailussa
Työ on usein keskustelunaiheena treffeillä
Treffeillä kysymys “mitä sä teet työksesi?” on yleensä harmiton small talk -aihe. Työttömälle se voi kuitenkin tuntua kuitenkin suoralta osumalta omaan itsetuntoon.
Yhtäkkiä keskustelu ei tunnukaan yhteyden luomiselta, vaan puolustautumiselta. Työpaikan puuttuminen voi herättää tunteen, että pitää todistella omaa arvoaan muilla tavoin ja se voi olla uuvuttavaa.
LUE MYÖS: Tämä luonteenpiirre ennustaa parisuhdetyytyväisyyttä – kumppanista riippumatta
Moni vetäytyy deittailusta työttömänä
Moni vetäytyy kokonaan, koska kokee ettei ansaitse olla jonkun kanssa, ennen kuin elämä on taas kunnossa. Mutta totta puhuen, kenenkään elämä ei ole koskaan täysin kunnossa.
Työttömyyden aikana vetäytyminen on luonnollista, mutta eristäytyminen voi aiheuttaa vielä suurempaa ahdistusta. Jos et jaksa deittailla, pidä tauko. Mutta älä sulje koko maailmaa ulos, ystävät ja perhe voivat olla tärkeä tuki turhasta häpeästä yli pääsemiseen.

Työttömänä deittailu ei ole noloa
Työttömänä deittaileminen voi tuntua siltä kuin kävelisi alasti torilla. Mutta jos uskaltaa olla rehellinen, se voi paljastaa paljon myös toisesta ihmisestä.
Jos joku pitää sinua vähemmän kiinnostavana siksi, että et tällä hetkellä käy töissä, ehkä hän ei muutenkaan olisi se, joka pysyy silloin, kun elämä heittelee.
Lähde: CNBC