Juttu on toteutettu yhteistyössä Casino Helsingin kanssa.
Kun 17-vuotias nuorukainen kysyy vanhemmilta pelaajilta, miten kannattaisi edetä, jotta haave pokeriammattilaisuudesta toteutuisi, palautetaan hänet nopeasti maan pinnalle. Kokeneempien kavereiden mukaan tilanne vertautuu mihin tahansa huippu-urheiluun: tie ammattilaisuuteen on vain harvoille ja valituille, kilpailu on kovaa ja mitään ei saa helpolla. Neuvojen mukaan kannattaisi keskittyä hankkimaan joku toinen ammatti ja pelata pokeria omalla ajalla, omaksi huviksi.
Lue myös: Pokerietiketti
Suomesta on maailmalle ponnistanut kasa kovia pokerinimiä, kuten Juha Helppi, Patrik Antonius ja Ilari Sahamies. Kun homma osuu raiteilleen, voi toteuttaa vaikka räppiunelmansa, kuten “Zigmund” Sahamies teki maksamalla 50 000 euroa osallisuudesta Suomen suosituimpiin kuuluvasta räppibändistä Teflon Brothersista, joka oli pistänyt räppärin paikan avoimeen myyntiin huuto.netiin.
Suomalaisen pelikulttuurin kasvu näkyy myös pöytien toiselle puolelle. Casino Helsingin pöytäpelien asiantuntija Miikka Mäki on seurannut muutosta vuodesta 1992 asti – ensin pelinhoitajana, sitten pelivalvojana, pöytäpelipäällikkönä, vuoropäällikkönä ja nyt pöytäpeliasiantuntijana.
“Vanhan Casino Rayn ensimmäisinä vuosina pöytäpeliskeneä hallitsivat isot pelaajat, joita oli vain kourallinen. Nämä ‘high rollerit’ olivat näkyvässä asemassa suomalaisen kasinohistorian – ja nimenomaan pöytäpelihistorian alkuvaiheessa. On kauaskatseisempaa ja myös vastuullisempaa, että avustustoimintaa varten keräämämme varat tulevat isolta joukolta, jonka yksilöt pelaavat maltillisesti, kuin pieneltä joukolta, jotka pelaavat isolla rahalla”, Mäki kertoo.
“Tähän on päästykin, kun olemme kehittäneet viihdepuolta, ja tuoneet mukaan muun muassa Sports Bar Casino Helsingin, Rock Pokerin ja Show & Dinner -ravintolapaketin. Meillä on pokeriturnauksia kovin erilaisille kukkaroille ja pöytäpelivalikoiman laajeneminen on vaikuttanut myös.”
Mäen mukaan pelaajien tietotaso pelien suhteen on kasvanut. Samassa tahdissa kasvaa pelien taso.
“Se on tapahtunut etenkin uuden pokerisukupolven myötä. On tiedossa, että suomalaiset pelaajat ovat maailmalla taitavaksi tunnustettua porukkaa. Meidän omat pokeriviikot on jopa kärsinyt siitä, että suomalaiset ovat niin hyviä, etteivät ulkomaalaiset halua tulla tänne”, Mäki selvittää.
Pokeripelien vaatimasta taidosta on käyty julkisuudessa keskustelua. Peliin läheisesti tutustunut muusikko ja monitoimimies Tommy Lindgren kirjoittaa aiheesta osuvasti Yle Urheilun kolumnissaan.
“Kortit ovat totta kai oma lukunsa. Niiden kanssa käy välillä hyvää ja välillä huonoa tuuria. Silti vielä isompi merkitys pelaajan menestykselle isossa pokeriturnauksessa on sillä, miten hyvin tajuaa omien korttiensa sekä vastustajien korttien vahvuuden tai heikkouden kussakin tilanteessa.”
“Kärjistäen: pokerissa parhaat kortit eivät voita läheskään aina. Parhaat pelaajat sen sijaan voittavat hyvin usein. Monissa kovimmissa pokeriturnauksissa ympäri maailman kärkisijoilla ovat tutut ammattilaisnimet. He ovat paitsi taitavia pelaamaan korttia myös äärimmäisen kunnianhimoisia kilpailijoita”, Lindgren kirjoittaa ja jatkaa vertaamalla pokeria shakkiin, jossa myös vaaditaan strategisia taitoja, kärsivällisyyttä ja kestävyyttä.
Pelaajien toisella laidalla ovat kasinolla vierailevat viihdepelaajat.
“He tulevat sosiaalisen kanssakäymisen ja ahaa-elämyksen takia. 20 euron kanssa tulevaa tyyppiä pitää kohdella ihan samalla tavalla kuin sitä, joka tulee 2000 euron kanssa. Heidän kohdalla miljöö ja palvelutaso vaikuttavat paljon”, Casino Helsingin Mäki sanoo.
Uusille pelaajille ollaan kasinolla armollisia. Peleihin saa vinkkejä, kunhan uskaltaa kysyä.
“Annamme esimerkiksi anteeksi pieniä teknisiä virheitä panostuksessa. Pelatessa diileri opastaa, miten tulee tehdä ja miten vaikkapa kortteja kannattaa pitää. Esimerkiksi ei kannata nostaa niitä naamansa eteen, koska toisen pelaajan ei tarvitse nähdä kortista kuin kymmenesosa, niin hän tietää, mikä kortti se on”, Mäki sanoo.
Palvelulla pyritään luomaan turvallisuudentunnetta ja luottoa pelaajien ja Casinon välillä.
“Turvallisuus ja luotettavuus on meidän toiminnassa a ja o. Esimerkkinä luotettavuudesta toimii vaikka se, että jos meillä on pelaaja, joka unohtaa pelimerkit pöytään rynnätessään viimeiseen bussiin, pyrimme selvittämään kuka hän oli ja rahat odottavat häntä, kun hän seuraavan kerran tulee kasinolle.”
3 kommenttia
sadgdsag
30.10.2014 14:17
" “Se on tapahtunut etenkin uuden pokerisukupolven myötä. On tiedossa, että suomalaiset pelaajat ovat maailmalla taitavaksi tunnustettua porukkaa. Meidän omat pokeriviikot on jopa kärsinyt siitä, että suomalaiset ovat niin hyviä, etteivät ulkomaalaiset halua tulla tänne”, Mäki selvittää."
Eli näinhän se ei toki ole. Ulkomaalaiset eivät tule, koska ulkomaiset sivustot eivät saa järjestää online-karsintoja RAY:n kasinolle. Ulkomaiset sponsori-pelaajat eivät myöskään saavu, koska he eivät saa käyttää RAY:n kasinolla vaatetusta jossa on ulkomaisen sivuston logo. Murto-osa ulkomaalaisista jättää saapumatta koska ajattelee tason olevan liian kova.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
jussikasino
30.10.2014 16:53
Pudotin taskustani pari seteliä baaritiskiltä pelipöytään siirtyessäni, casinon security tuli myöhemmin kertomaan asiasta ja sain kassalta rahani takaisin. Loistavaa ja turvallista palvelua!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
ongelmapelaaja
30.10.2014 22:53
VMP :-P
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin