4 rohkeaa miestä

Sedu, Antti, Seppo ja Mika Cityn Valopää-testissä!

Katso, miten julkkikset selvisivät Valopää-testistä.

Mitä on älykkyys? Kysymys on askarruttanut monia. Suuren hulluuden saavuttaakseen pitää olla merkittävän älykäs, on joku sanonut. Mutta hullu ei ole välttämättä viisas. Pianoa noiduttuna pimputtava voi huomata aamuratikassa unohtaneensa pistää housut jalkaan.

Antti Siirala 32/40.
Antti Siirala 32/40.
Aikamme arvostaa tekniikkaa ja kaupantekoa. Historiasta ja filosofiastahan ei ole juurikaan hyötyä. Ongelmanratkaisuissakin mekaniikkaa painotetaan. Insinööri ei tunne kirjallisuutta, mutta osaa laskea x-kirjaimia yhteen. Mekaanisen ongelmanratkaisun parissa työskentelevät todennäköisesti hyötyvät uravalinnastaan testiä tehdessään.

Älykkyys ja tyhmyys, nokkeluus ja typeryys. Nämä kaikki ovat mielestämme suhteellisia ja arvo- ja kulttuurisidonnaisia sanoja. Fiksuutta on monenlaista. Siitä voi saada diplomin, mutta sillä ei parisuhteen bysanttilaisia kielipelejä voiteta. Kymmenjärjestelmään perustuvat "20/42" tai "140" kertovat yksille jotain, toiset pitävät niitä yhdentekevinä.

Seppo Ahti 21/40.
Seppo Ahti 21/40.
Loogisen päättelykyvyn sanotaan olevan yksi tapa mitata aivosolujen keskinäistä koordinaatiota, mutta se ei ole ainoa oikea tapa.

Testimme, johon voit osallistua City.fi-sivustolla ja jonka neljä rohkeaa miestä teki, mittaa nopeaa päättelykykyä. Testissä epäonnistunut ei ole idiootti. Mensan mukaan testissämme pärjänneillä on hyvät mahdollisuudet onnistua Mensan omissa kokeissa. Testin pitäisi olla ns. kulttuurivapaa: pärjätä voivat eskimot, tanskalaiset tai jopa amerikkalaiset.

Julkisesti päättelykykyä vaativaan testiin osallistuminen vaatii rutosti uskallusta. Naisia emme saaneet mukaan, vaikka kuinka yritimme.

Sedu Koskinen 14/40.
Sedu Koskinen 14/40.
Kieltäytymisen perus- (teko)syy oli kiire. Uskalluksen puute voi olla lähempänä totuutta. Ei siinä mitään, kaikilla on oikeus kieltäytyä.

Yritimme saada mukaan suomalaisten apulaisia: kansanedustajia ja ministereitä. Ei rohkeus riittänyt. Yksi naiskansanedustaja lupautui mukaan, mutta lehden deadline tuli ennemmin kuin sovittu tapaaminen.

He sanoivat ei

Pertti Salovaara (puhelimessa): "Ei ehdi. Tää aika on ihan mahooton. Periaatteessa myönteisesti suhtautuu hän." (Ilmestyy 10 minuutin päästä eduskuntatalon portaille poseeraamaan valokuvaajalle.)

Leena Harkimo (poistumassa eduskunnasta pe klo 14.30, heiluttelee auton avainta): "Onks tää jotain kolmiulotteista? Ai jaa. Mä toivotan sulle onnee." (Lähtee).

Ben Zyskowicz: "Kuule ota se Vapaavuoren Janne. Hän on nuoren polven, kolmi- ja nelikymppisten kansanedustaja. Mä en uskalla lähtee."

Anni Sinnemäki: "Mä oon just menossa teatteriin...Niin...En osallistu tv-ohjelmiinkaan missä visaillaan...Jotenki ei totanii... Näitä tehdään niin paljon... Nii olis epäjohdonmukaista jos...jos keksit jotain muuta niin sitten...Nyt mun täytyy ihan totta mennä."

Ilkka Kanerva: "Periaatteessa tämmösille kyselyille oon tiukka ollu. Hyväntekeväisyyskaraokekin on ollut edessä. En ole menny. Joku periaate pitää vetää näihin karkeloihin. Kun sitten samassa lehdessä voidaan sanoa, että onpa turha julkkis, ja miks maassa on niin paljon työttömiä."

Erkki Tuomiojan avustaja: "Periaatteessa hän (Tuomioja) oli kiinnostunut. Hän on Brysselissä ja lähtee ensi viikolla Afrikkaan."

Tanja Karpelan avustaja: "Hän on Kroatiassa. Hän ei nyt osallistu mihinkään."

Tony Halme: "Numeroon ei juuri nyt saa yhteyttä." "Tavoittelemanne henkilön vastaaja on täysi."

Merikukka Forsius (1): "Mä mietin tota. Soita huomenna uudestaan yhdentoista jälkeen."

Merikukka Forsius (2):
City: "Niin tästä kuviopäättelytehtävästä."
MF: "Kieltäydyn ihan ajankäytöllisistä syistä."
City: "Mutta menis vaan puoli tuntia."
MF: "Joo niin sä sanoit puhelimessa. Eeii nytte."

Tuomas Nevanlinna: "Ei oo aikaa yhtään, ei minuuttiakaan. Soita huomenna iltapäivällä. Mä oon lavalla."

Arno Kotro: "Ei saatana. Mulla on ollu sellanen olo, että aivot on mädäntyny. Ei pysty sinkoomaan. Mun pitäis nytkin olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Kolmas on jo liikaa."

Satu Hassi: "Voi ei. Joskus toiste. Mutta nyt ei. Sähköpostin lukeminenkin tahtoo viivästyä. Puoli tuntiakin on paljon."

Kirsi Salo (1): "Sikke Sumari vois lähtee. Eks sulla oo muita naisia mukana? Mun ehto vois olla, että olis muita naisia. Soita myöhemmin. Mä oon Kaapelilla autolla."
Kirsi Salo (2): "En mä ehdi millään. Mun palaveri alkaa just. Me tehään musabisnestä, levysoppareita... Mä oon Merimaan kanssa. Ja sitten tähän tuli pari muutakin juttuu."

Aarno Laitinen: "Nyt hetikö? Mä en ehdi. Pitää mennä soittamaan pari puhelua." (Viittilöi Kiasman suuntaan, soittaa.)

Ville Itälä: "Oon Brysselissä menossa kokoukseen. Soita perjantaina. En tiedä aikatauluista."

Edellinen

136 kommenttia

Erotuomari

23.10.2003 14:55

Erittäin huolestuttavaa, että yksikään poliitikko ei "ehtinyt" päättelytestiin. Hatunnosto niille julkkiksille, jotka testin tekivät. Siviilirohkeutta jos mikä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

iq_pts_n_135

23.10.2003 19:54

Mun mielestä toi Merikukka Forsius oli tosi hyvä (not) ja Harkimo :)

Mut kyllä tuo rohkeutta kysyy ja vaatisi hyvän päivän ja hyvät puitteet testille. Luin paperiversiosta, että Ahti teki testin aika ahtaissa puitteissa.

Kyl testiÄO on aika kiinnostava yksittäinen tieto ihmisestä. Ja vielä, että niitä on eri testejä, joissa eri pisteet ja jakaumat. Kuinka tarkkojakaan ovat?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mimmi75

24.10.2003 09:37

Onhan se kurjaa jos ei pärjäisikään testissä.
Mutta eihän se politikointi älyä vaadi, riittää
että tietää mistä narusta vetää..ja osaa puhua ympäripyöreesti.
Jos meillä istuu edustajana esimerkiksi Halme, tai Ben vuodesta toiseen, voi vaan kysyä hei haloo, onkos valoo? Josko äänestäjät vois mennä itseensä.
Hatunnosto Kottilalle ja kumppaneille!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

miesss

24.10.2003 11:33

Kirsi Salo on pelkuri. "Mun ehto vois olla että on muita naisia". Hah hah. Pelottaako häntä epäonnistua julkisesti?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

antisankari

24.10.2003 22:36

Nopea looginen ratkaisu- ja päättelykyky ovat yhteiskunnassamme mielestäni täysin yliarvostettuja älykkyyden muotoja. Eihän useiden eri ilmaisualojen taiteilijoikaan nerokkuutta voisi mitata kyseisellä tehokkaaseen rationaaliseen päättelyyn perustuvalla asteikolla.
Eikä myöskään Gasparov, voittaessaan shakissa triplaextragenoroidun nelitasomatematiikkaprosessorilla varustetun tietokoneen, varmastikaan tee sitä puhtaalla loogisella suorituksella, vaan luovuudella, intuitiolla. Einsteinin lähtökohtaista ajatusta ratsastaa valo-aallolla ja katsoa näkisikö itsensä peilistä, monien muiden ohella, ei voida myöskään pitää klassisen rationaalisuuden koulukirjaesimerkkinä.
Ei silti, ei hyvä päättelykyky tietyskikään pahasta ole, mutta kuitenkin se on vain yksi pala todellisen älykkyyden ja viisauden piirasta.
Onnea tulevalle valopäälle talven pimeyteen!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

peejiitee

25.10.2003 00:45

Salovaaran ja Sinnemäen kommentit kyllä vahvistavat rankasti sitä kuvaa mikä ao.henkilöistä on mulle muodostunut. Tosin näkeehän se jo päältä päin ettei oikein kandee mennä kokeilemaan näitä testejä...

Ja Kirsi Salo kyllä mielellään mainostaa medioissa kuinka on uraa luotu ja tutkinnot suoritettu, mutta ei riitä pokka ei kun pitäsi hieman panna itseään likoon...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tyhyma

26.10.2003 08:52

Mitä nuo testit muka oikeasti kertovat ihmisestä ja hänen kyvystään olla esim. hyvä päättäjä? Eikö Halmeellakin ole mainostettu olevan korkeahko äo? Itse en ole ihan vakuuttunut, miten tämä säkenöivä äly on ilmennyt henkilön puheissa ja toiminnassa. Entäs jos joku viisaana pitämänne henkilö, joka on sujuvasti ratkaissut ongelmia käytännön elämässään, saakin vastaavanlaisesta testistä surkeat pisteet. Meneekö usko kyseiseen ihmiseen?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Viisastako

26.10.2003 09:13

Oli ikävä yllätys, että tämäkin juttu oli muutettu tekstiviestirahastukseksi. Kuka todella älykäs viitsii maksaa City -lehdelle oman älykkyyden mittaamisesta. Sitten maksetaan oman sijoituksen seuraamisesta jne.. Kuulostaa todella älykkään ihmisen puuhalta. Kuinkas se olikaan "Näkevä on kuningas sokeiden joukossa" Mutta todelliset kuninkaat jättävät tämän rahastuksen väliin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Erotuomari

26.10.2003 09:28

Hei haloo. Reilu euro on pieni fyrkka puolen tunnin huvista ja hyödystä. Itsetuntemus kasvaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Joojo

26.10.2003 13:19

Tein testin. Sain uskoakseni 30-35 oikein. En viitsi tarkastaa kun en ole varma saanko paluuviestissä tiedon vain sijoituksesta vai myös pisteistä. Arvostelu testin yksipuolisuudesta on oikeutettua. Se todella oli sitä. Toisaalta missään ei ymmärtääkseni ole sanottukaan sen olevan kaikkivoipa. Testi on painotettu hyvin voimakkaasti visuaalisen hahmotuksen puolelle. Lisäksi aivojen "moniajosta" oli merkittävästi hyötyä. Sanoisin, että testissä menestyminen tai menestymättömyys ei kerro mitään henkilön lahjattomuudesta tai lahjakkuusesta muilla aloilla. Vähän sama kun nopeiden ja hitaiden lihassolujen määrän vaikutus lahjakkuuteen eri juoksumatkoilla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

juunappa

26.10.2003 18:08

Suora lainaus sivuilta alla. Siis sijoitusta voi tsekata, mutta oikeiden vastausten määrä (ja lopullinen sijoitus) selviää vasta 17.11. Haluavat kai suojella oikeaa riviä skaban ajan.Joka kyllä onihan järkevää.

Oman sijoituksen seuraaminen

Omaa reaaliaikaista sijoitusta kilpailussa voi kilpailuaikana (23.10.-16.11.) seurata lähettämällä tekstiviesti VALO numeroon 17222 (1,29 e). Paluuviestissä kerrotaan kilpailijan sen hetkinen sijoitus alkukarsinnassa.

Oman lopputuloksen tarkastaminen

17.11. alkaen oman loppusijoituksen ja tuloksen voi tarkistaa lähettämällä tekstiviestin VALO numeroon 17222 (1,29 e). Paluuviestissä kerrotaan alkukarsinnan lopullinen sijoitus ja oikeiden vastausten määrä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Topo

27.10.2003 22:09

En voi näköjään osallistua kun minulla on Saunalahden puhelinliittymä. Tai sitten pitää lähettää viesti kaverin kännykästä. Mukava vain sitten kuin kaveri pääsee finaaliin... no no, eipä yliarvioida itseä... Mutta voiko kaverin kännykällä periaatteessa osallistua.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

peejiitee

28.10.2003 10:06

[LAINAUS]tyhyma kirjoitti 26.10.2003 klo 08:52:

Mitä nuo testit muka oikeasti kertovat ihmisestä ja hänen kyvystään olla esim. hyvä päättäjä? Eikö Halmeellakin ole mainostettu olevan korkeahko äo? Itse en ole ihan vakuuttunut, miten tämä säkenöivä äly on ilmennyt henkilön puheissa ja toiminnassa. Entäs jos joku viisaana pitämänne henkilö, joka on sujuvasti ratkaissut ongelmia käytännön elämässään, saakin vastaavanlaisesta testistä surkeat pisteet. Meneekö usko kyseiseen ihmiseen?[/LAINAUS]

Mikä tekee henkilöistä jotka ovat päässeet eduskuntaan oltuaan julkisuuden henkilöitä jo valmiiksi (Salovaara, Sinnemäki, Halme, Karpela, Harkimo ym.) parempia päättäjiä kuin ns.nobodyt jotka eivät ole äänestäjille entuudestaan tuttuja. Uskallan väittää ettei mikään, päinvastoin, kun ainoat avut ovat julkisuus jolla eduskuntaan ovat päässeet.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

eipasjuupas

28.10.2003 11:30

Taas tyhmältä meni rahaa ihan turhaan. Varttitunnin testin jälkeen kone meni jumiin ja testiä ei voinut suorittaa loppuun. Oli nääs menny siihen saakka aivan loistavasti...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jack-2000

28.10.2003 13:24

Eiköhän se ole jo ensimmäinen karsita että et voi kovin tolkuissasi olla jos Saunalahtea käytät

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jaguvaari

28.10.2003 13:38

Mensalle en tohdi mennä ja nyt tarjoutuu tilaisuus kokeilla.
Mutta entäpä jos pärjään? En kaipaa julkisuutta, en palkintoja...
(ensimmäinen kynnyskysymys)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Juulilyyli

28.10.2003 13:55

Huonosti toimiva palvelu.. Tilasin oman testin tuloksen ja vastaukseksi sain sijoitukseni 230/1600. Haluaisin tietää montako tehtävää meni oikein, en miten sijoitun muihin testin tehneisiin nähden! Huono palvelu ja maksaa paljon!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kerkko99

28.10.2003 17:44

Itselleni sija 39/1731 eli luultavasti 38 tai 39 oikein... TODELLA iso pettymys ettei itse tulosta saanut tietää vielä kahdenkaan viestin jälkeen...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Erotuomari

28.10.2003 17:50

Lukekaa ohjeet hyvät ihmiset. 17.11. saatte tietää montako oikein.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Aapeli71

29.10.2003 08:35

[LAINAUS]Kerkko99 kirjoitti 28.10.2003 klo 17:44:

Itselleni sija 39/1731 eli luultavasti 38 tai 39 oikein... TODELLA iso pettymys ettei itse tulosta saanut tietää vielä kahdenkaan viestin jälkeen...[/LAINAUS]

(teksti Cityn sivustolta:)
"Omaa reaaliaikaista sijoitusta kilpailussa voi kilpailuaikana (23.10.-16.11.) seurata lähettämällä tekstiviesti VALO numeroon 17222 (1,29 e). Paluuviestissä kerrotaan kilpailijan sen hetkinen sijoitus alkukarsinnassa."

- TODELLA iso pettymys, että Kerkko99 ei ilmeisestä älykkyydestään huolimatta ymmärrä, että tuossa ei luvata tietoa pistemäärästä, vaikka sitä kuinka monta kertaa yrittäisi!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

da_goof

29.10.2003 12:27

gjuh ja huonosti menee mut ei siin ketään 1806\1908
et repikee siitä huumorii

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lyylikki

29.10.2003 15:01

Oli aika hauska testi! Kuvittelin, että menihän se nyt ihan kivasti...sain monta omasta mielestäni oikein=) Onneksi sijoituksen tarkistus tipautti takaisin maanpinnalle...jotain 1600/1900. Eh, ei tullu meikäläisestä valtakunnan viksua, vieläkään...noo, nyt voi sitten rauhassa jatkaa harjoitteluraportin kirjoittamista, kun ei päässytkään maineen ponnahduslaudalle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lyylikki

29.10.2003 15:04

Piti sitä sanomani vielä, että plussaa Tuomiojalle! On kyllä kiinnostunut, mutta on tällä hetkellä Brysselissä ja ensi viikolla Afrikassa. Ei voi enää tekosyiksi sanoa=)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kerkko99

29.10.2003 15:58

"- TODELLA iso pettymys, että Kerkko99 ei ilmeisestä älykkyydestään huolimatta ymmärrä, että tuossa ei luvata tietoa pistemäärästä, vaikka sitä kuinka monta kertaa yrittäisi!! "

-- Aapeli ei sitten iästään huolimatta ymmärtänyt tätä kahden viestin merkityksellisyyttä. Ensimmäinen viesti lähti tietysti osallistuessa (€€€) ja toinen viesti tuloksia kysellessä (€€€). Kahden viestin jälkeen luulisi omat oikeat vastaukset jo saapuvan. Mutta tosiaan! Ohjeita lukiessa ei tälläistä tietenkään LUVATTU. Eli rahastusta pahemmasta päästä....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

fani74

29.10.2003 17:25

Päätin lukea ihmisten kommentteja, ennenkuin osallistun tohon testiin. Tulin toisiin aatoksiin, enkä aio osallistua. Ko. testejä saa ilmaiseksikin netistä. Olen yhteen osallistunut ja sain tuloksen xxx, johon olen hyvin tyytyväinen. En ole mensassa. Tällaiset testit hahmottaa lähinnä hahmottamiskykyä visuaalisessa mielessä, eli vain yhtä osaa useammasta lahjakkuudesta.
Jätin siis tämän testin mieluusti väliin =)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

alaikainen

30.10.2003 08:19

Olisi kiva tietää, saavatko alle 18-vuotiaat osallistua tähän kisaan. Mittarissa olisi 17 v. ja ajoikä olisi kohdallaan maaliskuussa. Entäs pikkusisko 14 v.? Voisihan vaikka vanhemmat ajaa mahdollista voittoautoa hänen puolestaan ja kyyditä häntä! Ottakaa kantaa. Säännöt olivat näiltä osin puutteelliset.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

qwertyasdf

30.10.2003 15:43

[LAINAUS]fani74 kirjoitti 29.10.2003 klo 17:25:

Päätin lukea ihmisten kommentteja, ennenkuin osallistun tohon testiin. Tulin toisiin aatoksiin, enkä aio osallistua. Ko. testejä saa ilmaiseksikin netistä. Olen yhteen osallistunut ja sain tuloksen xxx, johon olen hyvin tyytyväinen. En ole mensassa. Tällaiset testit hahmottaa lähinnä hahmottamiskykyä visuaalisessa mielessä, eli vain yhtä osaa useammasta lahjakkuudesta.
Jätin siis tämän testin mieluusti väliin =)[/LAINAUS]

itse olen netin testejä tehnyt 3 ja tulokset oli 70, 145 ja 176. jos ne eroaa noin paljon niin onko testeihin luottamista? tosin enpä luota mensankaan testeihin (siinä mielessä että kertoisivat ihmisen älykkyyden), mutta mukavahan noita on välillä tehdä. kuten sanaristikoitakin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ilydia

31.10.2003 19:03

Maksullisuus on aika tyhmä juttu tässä testissä, varsinkin se kun vastaukset saadakseenkin joutuu maksullisen tekstiviestin lähettämään, eikä tuosta tekstiviestistä mainita ennenkuin testin on tehnyt.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MiesNivalasta

31.10.2003 20:51

Vähän epäreilua että Mensan jäsenet eivät tähän kisaan voi osallistua. Meidän joukostamme (ilman itsekehua) löytyy aina subjektiivisilla älykkyystesteillä mitaten kuitenkin kohtuu fiksujakin kavereita, ehkä jopa ihan maan kärkipäätä...

Tiedän että Mensan testi on kertaluontoinen, mutta eikö testin jo suorittanut voisi esim. lähettää samaisesta testistä saamansa ÄO:n Citylle? Jos se kestää vertailun niin voisi palata asiaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mensalainen

31.10.2003 21:35

[LAINAUS]alaikainen kirjoitti 30.10.2003 klo 08:19:

Olisi kiva tietää, saavatko alle 18-vuotiaat osallistua tähän kisaan. Mittarissa olisi 17 v. ja ajoikä olisi kohdallaan maaliskuussa. Entäs pikkusisko 14 v.? Voisihan vaikka vanhemmat ajaa mahdollista voittoautoa hänen puolestaan ja kyyditä häntä! Ottakaa kantaa. Säännöt olivat näiltä osin puutteelliset.[/LAINAUS]

Mensan käyttämässä testissä alaikäraja on 16 vuotta, joten finaaliin ei kai sitä nuorempi voi päästä. Toivottavasti moni kilpailuun osallistuneista myös liittyy Mensaan, että saamme lisää mukavia jäseniä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

aoshb

1.11.2003 16:08

howdy,

tein myöskin valopää -testin; ja vastasin ehkä noin 30 kysymykseen oikein. sijoitukseni ei ollut aivan ensimmäisten joukossa... mutta that's life.

osallistumisen maksullisuus on ok, mutta maksullisessa tulostiedustelussa on rahastuksen makua! ja tulostani (oikeitten vastausten määrää) en saanut vastausviestissä, vain sijoitukseni.

mutta ehkä en ollut kovin älykäs osallistuessani. ?

-aoshb-

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Herra_B

1.11.2003 18:44

Sain luullakseni tuloksen 40/40, sijoitus 9/~2500. Onko käytännössä saatava kaikki oikein jatkoon päästäkseen? Muita kärkipään tyyppejä? ilmoittautukaa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Huhheli

2.11.2003 06:05

[LAINAUS]Herra_B kirjoitti 01.11.2003 klo 18:44:

Sain luullakseni tuloksen 40/40, sijoitus 9/~2500. Onko käytännössä saatava kaikki oikein jatkoon päästäkseen? Muita kärkipään tyyppejä? ilmoittautukaa![/LAINAUS]

Kuinka paljon käytit aikaa? Minä lopetin 29 minuutin kohdalla, kuvittelin saaneeni 39-40 oikein. Ilmeisesti luulin kuitenkin hieman liikoja, sijoitus oli n. 250/2750.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Chaplin79

3.11.2003 15:41

Sain luultavasti 38 oikein ja olen sijalla 13/2962. Hyvin menee mutta menköön.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tiinakemi

4.11.2003 14:58

Hyvä Kattila eiku Kottila, ihan kelpo tulos potkupalloilijalta ; )

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mukanako

4.11.2003 21:20

Tietääkö joku mitä testilleni tapahtui, kun samalla hetkellä kun klikkasin "lopeta testi" katkesi kehnon koneeni nettiyhteys, mutta toisaalta aika jatkoi pyörimistään ylänurkassa.... Odottelin sitten sen n. 10 minuuttia mitä oli jäljellä, josko jotain taphtuisi; ei tapahtunut. Aika nollautui ja testi jäi ruudulle. Lopulta kyllästyneenä escasin itseni ulos. Olenko mukana? Minkähän ajan kone ehkä tulkitsi minun testiin käyttäneen? Kävikö jollekin muulle näin?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

rauskrausk

5.11.2003 12:59

Aamuinen testikokemukseni osoitti minulle sen, ettei tällainen älykkyys liity mitenkään siihen osaako hoitaa maan asioita tai pärjääkö työssään. Omasta mielestäni testi meni hyvin (luulen saaneeni varmasti yli 30 oikein), mutta olen niin jumissa että puuroa keittäessä pitää lukea ohje kolmeen kertaa ennen kuin tajuaa missä vaiheessa ne kaurat viskataan sinne kattilaan. Mutta onneksi olen hyvä rastitehtävissä. Jee!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RubaKorbela

5.11.2003 13:58

Tein testin ja arvioisin saavani tulokseksi 32-35 ja sijoitus on nyt noin puolivälin tuntumassa. Paremmalla keskittymisellä olisi ehkä saanut yhden tai kaksi kysymystä enemmän oikein. Aikoinaan läpäisin Mensan testin äo:lla 154 eli Mensaraja ylittynee, jos testitulos on jonkin verran päälle 30.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Scoutti

5.11.2003 23:46

172/3562 ja pirun vaikea arvioida oikeiden määrää. Oiskohan ollu 35:n paikkeilla? Aikaa taisi jäädä melkein 10minuuttia jäljelle..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pro_hemulit

6.11.2003 17:04

Hmm...

"Arvoisa kilpailija, olet tällä hetkellä Valopää-kisassa sijalla 2/3645 ja pääsemässä finaaliin..."

Hyvin siis meni. 17min kesti tehdä ja aika 100%:sen varma, että kaikki olivat oikein. Aikaa kului vielä hukkaan pari minuuttia kun kävin tehtävät vielä uudestaan läpi, mutta en löytänyt niistä yhtään virhettä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jope2

7.11.2003 08:00

...Olen aivan varma että sain kaikki oikein. heh paras tulos silti 39/40.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tomroe

7.11.2003 14:59

Kyllähän se niin on, että pitää keksiä kaiken maailman rahastus-keinoja kun nykyaikana melkein kaikki on mahdollista. Tälläkin pistetään aika hyvin rahoiksi. Tuhansia ja taas tuhansia osallistuu ja tekstiviestit sinkoilevat yli egen/kappale. Mutta ei voi syyttää sitä tahoa, joka tämänkin on keksinyt. Helppohan ihmisiltä on rahastaa. Kulunut lause:"No,eihän se maksa kun vähän päälle euron..." Sit jos seurailet omaa "sijoitustasi", niin siinä on jo sitten vähän enemmänkin kulunut kuin ege. Ja mitä tällanen testi mitään ihmisen älykkyysosamäärästä kertoo...hah. Eduskunnassahan niiden "viisaiden" pitäisi istua, mutta nehän on tyhmiä kuin saappaat. Ahneita ja omaan napaansa tuijottelijoita. Suoraan sanottuna tää on ihan hömppää!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

s0puli

8.11.2003 20:01

haha sijalla 813. elikkä oon siis keskimääräistä älykkäämpi! jotain positiivista sentään. pari kyssäriä oli semmosia, et ei oikee raksuttanu. tuntu kyl ainakin siltä, et suurin osa meni oikein, helppojahan noista suurin osa oli. tommosii samanlaisii testejä on netti pullollaan, et tiiä häntä, onks noissa mitää perää. sitäpaitsi jos noita herjottelee, nii kyl noist saa parempii tuloksii. kaikki pitää sit vissii saada oikein, jos sinne finaaliin meinaa päästä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

s0puli

8.11.2003 20:02

nii ja mähän voisin tietty opetella kirjottamaan tätä suomen kieltä, ei tää kuitenkaa nii vaikee oo.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Valopaaton

9.11.2003 16:51

Todella älykkäät eivät todennäköisesti tähän kisaan osallistukaan. Minä ainakin jätän osallistumatta, sillä onhan tämä todellakin lähinnä taas uusi rahastuskeino, kuten edellinen kirjoittaja viisaasti totesi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pro_hemulit

10.11.2003 00:09

Onhan se totta, että kyllä sitä aika tyhmä saa olla, että tästä lystistä maksaa tuon 1,22 euroa. Olen tosin miettinyt, että olisi joskus hauska päästä tekemään tuo mensan testi. Tässä kun saa tuon mahdollisuuden hintaan 1,22, niin mikä ettei? Halvemmaksi tulee kuin mennä testattavaksi ja maksaa 30 euroa.

Toisaalta ostavat ihmiset limuautomaatistakin limun samaan hintaan, vaikka se on epäterveellistä. Leffalipustakin maksetaan 10 euroa, että saadaan 90min katsella elokuvaa, jotta jälkeenpäin päästäisiin yhdessä kavereiden kanssa haukkumaan elokuvan surkeutta. Tässä saa ainakin saman verran kiinnostavaa puuhasteltavaa, mutta halvempaan minuuttihintaan. Taitaa kyllä tämän testin tekeminen olla yleisen hyvinvoinnin kannalta parempi investointi... :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kriittinen

10.11.2003 08:26

Todennäköisesti finaalissa istuu aika läjä pyrkyreitä ja heidän kamujaan.Sama ihminen vastannut monesta numerosta ja delegoi sitten puhelinlainaajansa finaaliin. Ihmiset fiksaavat jatkuvasti sijoitustaan voittamalla oman ennätysajan (valmiin ennakkoon tehdyn vastaussarjan avulla) päästäkseen vain finaaliin. Päävoiton saaja on tosiaankin vain sen salillisen voittaja, kuka niistä pyrkyreistä sattuu olemaan fiksuin. Mensaan yltäjiä ei salissa tule montaa edes istumaankaan! Todelliset älyköt eivät ole kikkailijoiden finaaliin edes yltäneet! Yhtäkkiä 4 minuutissa esikarsinnan läpäisseillä kestää yhtäkkiä neitseellisessä koetilanteessa täydet 30 min. eikä tulokset ole häävejä! Haluan vain sanoa että objektiivisuus on esikarsinnassa tällä tavalla äärikaukana. Esikarsinnassa tulee esiin raadollinen keinolla millä hyvänsä "eloonjäämiskamppailu", muodot ovat vain erilaiset kuin kivikaudella! Turha luulla että edes Mensa-testein arvioituna älykkäin tulee Vaolpäässä valituksi. Finaaliin karsiutuu ehkä näppäräsormisimmat tiimit ja heidän rajallisesta joukostaan karsiutuu harmaa-aivosoluisin toimija. Saa nähdä riittääkö hänenkään ÄO:nsä Mensaan! WAU!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Henki

10.11.2003 09:59

Kriittiselle: Luinpa tuossa ikivanhan Cityn edellisestä Valopääskabasta vuonna 1996: 50 finalistista 46 ylsi Mensaan. Keskiarvo-äo oli yli 160. Sanomattakin oli selvää, että koskaan Mensan historiassa ei samaan aikaan testissä ole istunut yhtä valopäistä joukkoa.
Ja silloin karsintatestin sai tehdä omantunnon mukaan lehdestä reväistyllä tehtäväkupongilla ja postittaa Cityyn.
On varmaa, että kärkeen sijoittuneet saavat nytkin kovat äo-luvut myös Mensan testissä. Vuonna 96 Valopää-titteli voitettiin äo:lla 184, kun teoreettinen maksimi on 186. Huh.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jope2

10.11.2003 11:17

Joo ja sitä caltellin oikeeta testiä ei kuseteta vaik ei ois aikarajaa, sen kyl huomaa itekkin ku äly loppuu, katkee ku kanan lento just siihen kohtaan oli hauska huomata.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pro_hemulit

10.11.2003 12:01

Veikkaanpa, että tuo vuoden 1996 systeemi olisi nykyistä parempi. Karsinnan testin tehtävien vaikeustaso kun ei ollut kovinkaan vaikea. Parempi olisi tehdä testistä todella vaikea, jolloin kusettamalla ei voisi pärjätä. Epäilen tosin, että läheskään kaikki eivät saisi tuostakaan karsintatestistä riittävän montaa oikein, vaikka sitä aikaa antaisi monta tuntia.

Miten muuten tuo mensan oike testi käytännössä toimii? Paljonko siinä on kysymyksiä ja onko idea vain, että siinä todellakin tulee se seinä vastaan, jonka jälkeen ei pään laskentateho enää riitä? Onko siis rajoittava tekijä aika vai tehtävien vaikeus? Toisaalta, jos aikaa ei huomioida täytyy tehtäviä olla paljon, jotta saadaan tilastollisesti riittävän suuri skaala, jolloin ainakin luulisi ajan tulevan taas vastaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kyrpiintynyt

15.11.2003 17:07

en sitten saanut testin jälkeen tietoa, että montako meni oikein. Kiitos vain PRKL

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MyyMyy

17.11.2003 11:55

Kannattaako yrittää Mensan virallista testiä, kun lopullinen tulos oli 30 oikein ja sijoitus vähän yli puolessa välissä (parempi kuin 57 %:lla vastanneista)?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

valonkajastus

17.11.2003 13:39

....apuaaaa....en tiedä miten tulosta pitää tulkita...
esim saamaani 21/40...mitä siitä pitäisi nyt sitten
päätellä...olenko puolifiksu vai puoli-idiootti

terkkuja
valonkajastus

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hullu-ukko

17.11.2003 16:40

[LAINAUS]MyyMyy kirjoitti 17.11.2003 klo 11:55:

Kannattaako yrittää Mensan virallista testiä, kun lopullinen tulos oli 30 oikein ja sijoitus vähän yli puolessa välissä (parempi kuin 57 %:lla vastanneista)?[/LAINAUS]

Riippuu siita kuinka valikoitunutta osanottajajoukko on. Luulisin etta osanottajat on keskimaaraista selvasti alykkaampia. Jos oletetaan etta osanottajien keskimaarainen AO on joku 124 kuten vaikka yliopisto-opiskelijoilla yleensa, niin saattasit saada mensan testissa jotain 130, mika on parempi kuin 90% koko vaestosta. En usko etta yllat 148:iin mutta eihan sita koskaan tieda ja voihan se olla kauska kokeilla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hullu-ukko

17.11.2003 16:51

[LAINAUS]kriittinen kirjoitti 10.11.2003 klo 08:26:

Päävoiton saaja on tosiaankin vain sen salillisen voittaja, kuka niistä pyrkyreistä sattuu olemaan fiksuin. Mensaan yltäjiä ei salissa tule montaa edes istumaankaan! [/LAINAUS]

Voin taata etta 29.11. Mensan testin rajat paukkuu. En ihmettelisi vaikka useampikin saisi maksimin 186.
Syy on selva. Testi on suunniteltu koko vaeston testaamiseen, joten valikoidut finalistit selvittavat leikiten yli 90% mensan testin tehtavista. Kisa siis kaydaan vaikemmista tehtavista joita on lopuksi melko vahan. Sattumalla tulee siis olemaan suuri osuus siina kuka voittaa. Olin itse mensan testissa 1995 ja sanoivat etta testin erottelukyky EI ole hyva korkeilla arvoilla.

Eli faktat on tassa:
1) finalistien keskimaarainen AO varmasti hyvin korkea. veikkaan etta melkein kaikki ylittavat 148. Alittajia on ne jotka on tullut sisaan kusettamalla tai eivat kesta painetta.

2) Voittaja vaikoituu puoliksi onnella ja puoliksi lahjakkuudella.

ennustan etta tulee kahden tai kolmen hengen tasapeli maksimiarvolla 186.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pro_hemulit

17.11.2003 16:54

Sain sitten lopulta 39/40. Tuo oikeutti näköjään 2. sijaan tässä alkukarsinnassa. Näemmä ei sitten kukaan onnistunut saamaan kaikkia oikein. Olisi tosin mielenkiintoista tietää millä ajalla tuohon karsinnan 1. sijaan päästin.

Oikea rivi, sekä selitykset tehtävien logiikan takana olisi myös mukava nähdä... Omasta mielestäni kun ainakin näin toimivan logiikan kaikissa tehtävissä, mutta yksi meni kuitenkin väärin. :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hullu-ukko

17.11.2003 17:02

[LAINAUS]Valopaaton kirjoitti 09.11.2003 klo 16:51:

Todella älykkäät eivät todennäköisesti tähän kisaan osallistukaan. Minä ainakin jätän osallistumatta, sillä onhan tämä todellakin lähinnä taas uusi rahastuskeino, kuten edellinen kirjoittaja viisaasti totesi.[/LAINAUS]

Tahan testiin osallistuu lahinna city lehden lukijoita ympari suomea. Siis teineja. Ja varmasti monia alykkaita teineja osallistuukin. Vanhemmat (30+) huippualykkaat on kylla monet niin kiireisia etteivat ehdi tallaista, taikka halua naamaansa City lehteen, jolla nyt on vahan sellainen pilipali maine.

Ja aika helvetin valitettavaa ettei matkakustannuksia edes kotimaassa makseta. Kuka lahtee lahtee jostain Oulusta finaaliin?

Ja naa palkinnot! haloo. Eihan suurella osalla vaestoa ole edes ajokorttia! Antaisivat rahaa niin tulisi parempi osanotto.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hullu-ukko

17.11.2003 17:08

[LAINAUS]pro_hemulit kirjoitti 17.11.2003 klo 16:54:

Sain sitten lopulta 39/40. Tuo oikeutti näköjään 2. sijaan tässä alkukarsinnassa. Näemmä ei sitten kukaan onnistunut saamaan kaikkia oikein. Olisi tosin mielenkiintoista tietää millä ajalla tuohon karsinnan 1. sijaan päästin.

Oikea rivi, sekä selitykset tehtävien logiikan takana olisi myös mukava nähdä... Omasta mielestäni kun ainakin näin toimivan logiikan kaikissa tehtävissä, mutta yksi meni kuitenkin väärin. :)[/LAINAUS]

Onneksi olkoon todella hyvasta suorituksesta!!
Noissa palikkatestien vaikeissa tehtavissa on joskus (muttei usein) se ongelma etta niissa voi nahda parikin loogista vastausvaihtoehtoa. koita siina sitten paattaa...

Kannattaa finaalissa aina arvata jos ei ehdi paatella. virheista ei kasittaakseni sakoteta, mutta hakuammunnallahan voi irrota pari lisapistetta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pro_hemulit

17.11.2003 17:27

[LAINAUS]hullu-ukko kirjoitti 17.11.2003 klo 17:02:

Tahan testiin osallistuu lahinna city lehden lukijoita ympari suomea. Siis teineja. Ja varmasti monia alykkaita teineja osallistuukin. Vanhemmat (30+) huippualykkaat on kylla monet niin kiireisia etteivat ehdi tallaista, taikka halua naamaansa City lehteen, jolla nyt on vahan sellainen pilipali maine.

Ja aika helvetin valitettavaa ettei matkakustannuksia edes kotimaassa makseta. Kuka lahtee lahtee jostain Oulusta finaaliin?

Ja naa palkinnot! haloo. Eihan suurella osalla vaestoa ole edes ajokorttia! Antaisivat rahaa niin tulisi parempi osanotto.[/LAINAUS]

Kyllä city-lehteä lukevat muutkin kun teinit. Ainakin TKK:lla ja yliopistolla, se on vakiotavaraa monilla tylsillä luennoilla. Peruskurssien massaluennoilla on aina monia lukemassa uusinta city-lehteä jos se on juuri ilmestynyt.

Näkeehän muuten kotisivun lukijoiden keski-iän jotenkuten niin, että pistää deitti.net:iin hakuun porukkaa mistä tahansa ja iästä välittämättä, jolloin huomaa, että lähes kaikki ovat "vanhoja" eli 25+. Tiedä sitten miten hyvin tuo korreloi kotisivun lukijakunnan keski-ikää. Täysin toinen juttu on sitten toki, että mikä ikäluokka osallistuu tuohon testiin...

Jeps, mutta muutenkin auton saaminen puoleksi vuodeksi ei erityisemmin sytytä. Palkinto jota ei saa omaksi on ainakin omasta mielestäni täysin turha. Kun en itse esim. paljoa liiku, niin en edes tarvitsisi autoa mihinkään, koska bussilla pääsee halvemmalla, enkä jaksa turhaan maksaa bensoja.

Tuo sunnon rannetietokone onkin varmaan näistä palkinnoista se kaikkein kiinnostavin. Mitä tekee esim. 80kg:lla batteryä ? :)

Mielenkiintoista myös nähdä millainen se mensan testi oikein on. Mikäli vaikeita kysymyksiä on esim.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pro_hemulit

17.11.2003 17:30

jaha leikkasi näköjään tekstin "pienempi kuin"-merkin kohdalla... voisivat sivun tekijät ehkä alkaa escapeamaan erikoismerkkejä...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hullu-ukko

17.11.2003 19:50

FINAALIIN PÄÄSIJÄT HUOMIO!

Oletko harkinnut top 3:een paasemista? On hyva kerrata mita seuraa, kun kaikki ymparillasi tietavat etta sinulla on huippukorkea AO.

Tulet lukuisia kertoja tapaamaan jokaisen seuraavista ihmistyypeista. Nailla tyypeilla on usein pakonomainen tarve kertoa sinulle jotain, tai muuten purkaa sydantansa sinulle.

VAHATTELIJA: “ma sanon kuule et ma en noihin testeihin usko patkaakaan… sitapaitsi se ja se kirjottaa/sanoo etta…..ja sitapaitsi blaa blaa…”

Hyvin yleinen tyyppi. Tyyppi on yleinen niiden keskuudessa jotka ovat kayneet testissa ja saaneet keskinkertaisen tuloksen. Monilla vasemmalle kallellaan ihmisilla voi olla myos tallainen reaktio koska ihmisten paneminen numerojarjestykeen on hierarkian luomista, ja siksi heille vastenmielista.

AGGRE: “No jos sa oot niin vitun fiksu, niin sanohan miks... “

Aggrea vituttaa etta olet alykas. Se kay hanen itsetunnolleen. Itseasiassa sinun alysi kay monen ihmisen itsetunnolle, mutta aggret ovat taman lisaksi huonoluonteisia, ja kaantavat negatiiviset tunteet niiden synnyttajia vastaan.

IHAILIJA: “Ei vittu sa oot fiksu!! Sun taytyy olla nero!! Hei, tan tyypin AO on xxx! Hei, kuulkaa kaikki, taa saa varmaan viel jonku fysiikan Nobelin!! Kelatkaa!”

Ihalijat voivat aluksi hivella itsetuntoasi, mutta alkavat hyvin nopeasti olla rasittavia. Tamakin on verrattain yleinen tyyppi.

SAIKAHTAJA: Pysyttelee erossa susta ja tarkkailee, valttaa puhumista sun kanssa

Moni pelkaa alykasta ihmista. Ehka siksi etta pelkaavat nolaavansa itsensa sanomalla jotain, mita “alykas” pitaa “tyhmana”. Saikahtajan luonteeseen sekoittuu monesti myos Vahattelija: “en puhu tolle koska mun mielesta siina ei ole mitaan ihmeellista etta on korkea AO”… jne jne

KATEELLINEN: “siis toi tyyppihan on tosi lahjakas, mut on se kyl vahan outo. Mitakohan sekin vapaa-ajallaan…”

Kateellinen puhuu pahaa alykkaasta hanen selkansa takana. Ei kuitenkaan kovin yleinen tyyppi.

VANHA VIISAS: “Ei se lahjakkuus oo sinansa mitaan. Siita ei oo mitaan hyotyy jos sa et opiskele ja paiski toita ja kehita sita.”

Vanha viisas tietaa, ja ON oikeassa. Mutta kun kuulet sen neljannen kerran niin sekin alkaa ottaa paahan.

VALITETTAVA JOHTOPÄÄTÖS

Loppujen lopuksi aika harva ihminen osaa suhtautua luontevasti sellaiseen jolla tietaa olevan korkea AO. Seuraus: Taytyy alkaa hankkiutua sellaiseen seuraan jossa ihmiset ei tieda sun AO:ta, tai sitten vertaistesi seuraan, eli ruveta jonkun “kovan alan” tutkijaksi (mat,fys,kem,atk,taloustiede,tilastotiede,insinooritieteet,laaketiede).

Olen kovin pahoillani etta joudun kertomaan etta Mensa on aivan turha jarjesto, mutta sen voitte kylla todeta itsekin. Kannattaa siis mielummin hankkiutua tutkijaksi jos haluaa alyllisesti laadukkaaseen seuraan.

Paras tilanne on kun tiedat oman AO:si, mutta et kerro sita kenellekaan. Korkeintaan valikoiduille henkiloille jos sattuvat kysymaan.

Ai niin meinas unohtua! Varmaan joku poliittinen puolue pyytaa voittajaa ehdokkaakseen seuraaviin vaaleihin.

No joo nyt saa riittaa. Maailma kohtelee kuitenkin alykasta aika hyvin!!! ja varmasti julkisuudesta voi olla hyotyakin, JOS SEN OSAA HYODYKSEEN KAYTTAA. Mutta miksei osaisi jos AO on yli 180. Luulisi ainakin tyotarjouksia tulevan.

Netista loytyi tammoista:

“Valopää-tittelistä oteltiin edellisen kerran 1996. Voiton jakoivat silloin 19-vuotias Ilkka Keränen ja 20-vuotias Mikko Männikkö älykkyysosamäärällä 184. “

Tietaako kukaan mita naille tyypeille nyt kuuluu?? Ei nayttanyt loytyvan mitaan pikaisella Googlauksella.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jope2

18.11.2003 09:54

"Tutkimukset vahvistavat vahvan yhteyden tunneälyn ja työssä menestymisen välillä. Niiden mukaan tunneälykkyysosamäärä selittää 15 - 45 % ihmisen työmenestyksestä ja älykkyysosamäärän kerrotaan selittävän vain vajaat 6 %." ..Lohtuna niille jotka eivät pärjänneet testissä, on todettu myös että ihmiset joiden älykkyysosamäärä on 120-130 välissä menestyvät parhaiten, tulevat toimeen "tyhmien" ja "fiksujen" kanssa. Valtaväestö eli 88-126 äo:llä ratkaisee yhteiskunnan toiminnan, on siis ymmärrettävä valtaväestöä ja tultava toimeen niiden kanssa. Tällä palstalla neroina esittäytyvät persoonat kompastuvat irrelevantteihin asiohin. ÄO:n kasvaessa mensan rajan yli todellakin tekee ihmiskäytöksestä omalaatuista korkea ÄO "terävöittää" ihmisen ajatusmaailman fiksummat tietävät mitä tarkoitan. Hulluuden ja nerouden raja on häilyvä! Googlauksella voi tarkistaa mielipiteitäni. Jään odottelemaan cityltä EQ-I testiä

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dr_Jogurtti

18.11.2003 13:32

[LAINAUS]jope2 kirjoitti 18.11.2003 klo 09:54:

"Tutkimukset vahvistavat vahvan yhteyden tunneälyn ja työssä menestymisen välillä. Niiden mukaan tunneälykkyysosamäärä selittää 15 - 45 % ihmisen työmenestyksestä ja älykkyysosamäärän kerrotaan selittävän vain vajaat 6 %." [/LAINAUS]

Käsitykseni mukaan tunneälylle ei ole luotettavaa teoriaa, eikä mittaria. Täten ei voida tehdä arviointia siitä mikä rooli sillä on ihmisen "menestyksessä". Suhtaudun hyvin epäluuloisesti viittaamaasi tutkimukseen. Olisi muuten kiva tietää tarkka lähde (mikään kirja niinkuin Golemanin Tunneäly ei ole mikään lähde).

Älykkyysosamäärä perustuu luotettavaan teoriaan ja sitä voidaan mitata melko luotettavasti. Sen rooli menestyksessä on tosin pieni. Palkkateoreettisten tutkimusten mukaan yhden normaalipoikkeaman parannus äo:ssa nostaa palkkaa yhtä paljon kuin yksi koulutusvuosi. Toisin sanoen, keskivertoheppu saa huippuälykkään kiinni palkassa opiskelemalla 2 vuotta pidempään kuin huippuälykäs. Äly siis ei _sinänsä_ lisää menestystä työelämässä, mutta siinä mielessä kylläkin että se avaa ovia kouluihin, ja koulutus on ensisijainen palkkatason määrittäjä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jope2

19.11.2003 09:57

Dr jugurtti totta tuokin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ville

19.11.2003 15:18

sain 28/40 ..olisi voinut mennä huonomminkin

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ville

19.11.2003 15:19

tohon älykkyys ja menestys keskusteluun voisin lisätä, että onhan sedu kohtalaisen hyvin menestynyt vaikka saikin suht vaatimattoman 14/40 tuloksen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

drill_sergeant

19.11.2003 17:26

http://www.highiqsociety.org/common/iqtests/culturefair.htm?IQ8

tuossa testi joka antaa hieman realistisemman kuvan...ei todellakaan helpoin mahdollinen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

_mn_

20.11.2003 01:48

Yhdyn pro_hemulit:n mielipiteeseen siitä, että olisi enemmän kuin mielenkiintoista nähdä selitykset tehtävien logiikan taustalla.

Sen lisäksi erittäin mielenkiintoista olisi saada tietoon edes jonkinnäköistä tilastotietoa koko testistä, eli millaista jakaumaa tulokset noudattivat ja millaisin parametrein (ainakin keskiarvo ja -hajonta).

Itselläni jäi muutama tehtävä lopussa tekemättä, kun ei enää aika riittänyt miettimiseen. Sen lisäksi yksi tai kaksi tehtävää kaiketi väärin. Aikalailla helpoilta nuo kuitenkin pääosin tuntuivat. Kai se pitää käydä jossain välissä siellä Mensan testissä kääntymässä...

402.(35/40)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

arkki

20.11.2003 09:39

Sain testissä 25 oikein, olin n. sijalla 3700. Olen läpäissyt Mensan testin aikanaan älykkyysosamäärällä joka ylittää 150. Olenko tyhmistynyt vai pääseekö Mensaan niin helposti?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

blenderhead

20.11.2003 11:11

Näköjään tuossa 35-37 oikean vastauksen kohdalla on käynyt melkoinen tungos, kun 35 oikealla vastauksella sijaluku on yli 400 ja itselläni 37 oikealla se oli 66... vielä omituisempaa on se, että eilen tuli kutsu finaaliin. Lieneekö sitten edelle kirineistä kieltäytynyt noin moni? No, en valita kohtalostani :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hullu-ukko

20.11.2003 14:31

[LAINAUS]blenderhead kirjoitti 20.11.2003 klo 11:11:

Näköjään tuossa 35-37 oikean vastauksen kohdalla on käynyt melkoinen tungos, kun 35 oikealla vastauksella sijaluku on yli 400 ja itselläni 37 oikealla se oli 66... vielä omituisempaa on se, että eilen tuli kutsu finaaliin. Lieneekö sitten edelle kirineistä kieltäytynyt noin moni? No, en valita kohtalostani :)[/LAINAUS]

Ilmeisesti joko testi on liian helppo tai osanottajat ovat olleet "hyvaa laatua". Toi ryysis alueella 35-37 ei kylla ole mikaan yllatys kun on vaan 40 kysymysta. Ilmeisesti tehtaavien vaikeustaso ei ole ollut tasaisen liukuva.

Enpa ihmettele tota kieltaytyneiden maaraakaan. Eipa sielta tuupovaarasta jaksa helsinkiin tulla, varsinkaan nykyisilla junalippujen hinnoilla. Toivottavasti city lehti edes raportoi tan puolen asiasta. Niitten olisi edes pitanyt antaa mahdollisuus menna testiin 2-3 paikkassa, esim Helsinki, Tampere, Oulu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hullu-ukko

20.11.2003 14:43

[LAINAUS]arkki kirjoitti 20.11.2003 klo 09:39:

Sain testissä 25 oikein, olin n. sijalla 3700. Olen läpäissyt Mensan testin aikanaan älykkyysosamäärällä joka ylittää 150. Olenko tyhmistynyt vai pääseekö Mensaan niin helposti?[/LAINAUS]

Oletko kaynyt laakarilla? sulla voi olla pahanlaatuinen aivokasvain kehittymassa! hehe. No kaikki testithan ainoastaan "korreloivat". eipa niiden tuloksia ikina niin vakavasti kannata ottaa. Onko city edes kertonut kuka ton testin on kehittanyt?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pro_hemulit

20.11.2003 15:27

[LAINAUS]drill_sergeant kirjoitti 19.11.2003 klo 17:26:

http://www.highiqsociety.org/common/iqtests/culturefair.htm?IQ8

tuossa testi joka antaa hieman realistisemman kuvan...ei todellakaan helpoin mahdollinen[/LAINAUS]

Tuo olikin jo huomattavasti vaikeampi. Suosittelen, jos on ylimääräistä vapaa-aikaa. :) Tuo antoi tulokseksi 142, mutta tuossa käytetään eri keskihajontaa, koska tuon testin teon jälkeen tuo tulostelee jotain käppyröitä ja niiden mukaan tuohon tulokseen yltää vähän alle 0,5%. Aikaahan tuossa on tosin sitten rajattomasti, mutta yhteen tehtävään jumitin viideksi minuutiksi, enkä jaksanut sitten enää miettiä sitä. :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ekiekieki

20.11.2003 16:00

Jos kiinnostaa lukea hyvä, ehkä paras kirja siitä mitä älykkyys on ja ei ole, niin suosittelen Arthur Jensenin "The g factor":ia.. Amazonin arvostelutkin jo antavat aika hyvän käsityksen asiasta..

http://www.amazon.com/exec/obidos/tg/detail/-/0275961036/002-8426633-5989654?v=glance

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jagellonica

20.11.2003 20:49

Kertokaahan olenko ihan "tyhmä" kun sain vain 30/40? Ei, tämä ei ole itsetunnon kasvattamista toisten "ihan hyvinhän se meni"-kommenteilla. En vain oikeasti tiedä mitä noista pisteistä tulisi päätellä. Jos on saanut 30/40, sehän tarkoittaa, että on vastannut 25% kysymyksistä väärin, eli aika suureen osaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tompo

27.11.2003 09:24

Älykkyyttä mitataan siinä tuhlaako rahansa netistä löytyvään testiin vai ei.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

masa-of-jungle

29.11.2003 20:58

Kävin finaalissa mutten muistanut kysyä siitä batterylaatikosta mikä finalisteille luvattiin...onko jollain tietoa miten se toimitetaan vai lähdenkö soittelemaan/mailaamaan citylle perään?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Aapeli71

30.11.2003 10:04

[LAINAUS]drill_sergeant kirjoitti 19.11.2003 klo 17:26:

http://www.highiqsociety.org/common/iqtests/culturefair.htm?IQ8

tuossa testi joka antaa hieman realistisemman kuvan...ei todellakaan helpoin mahdollinen[/LAINAUS]

Joo, aika erilainen siksi etta melkein kaikki tehtavat on vaikeita, mutta aikaa on rajattomasti. Sain 144 (alle 0,5% vaestosta) mutta kaytinkin kylla joihinkin tehtaviin lahes puoli tuntia. Sanoisin etta aika paljon riippuu siita kauanko pinna kestaa, jaksaako puurtaa. Tosin seassa oli sellaisiakin tehtavia, etta epailen olisivat auenneet viikonkaan tuijottamisen jalkeen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

finalisti

1.12.2003 00:59

Mitäs mieltä muut finalistit olivat mensan testistä? Minusta oli aika mielenkiintoista se, että alussa jaettiin läpyskä missä oli jokin määritelmä älykkyydestä joka meni jotakuinkin tähän malliin: älykkyys on yksilön kyky selviytyä uudesta ongelmasta käyttämättä vaistojaan tai aikaisemmin opittua tietoa. Jos joku jaksoi ottaa sen läpyskän mukaan, niin korjatkoon tuohon tuon korrektin määritelmän...

Enivei. Se mikä testissä oli mielenkiintoista oli, että monet osiot olivat täysin ristiriidassa tuon määritelmän kanssa. Ensiin siis kerrottiin _kaikkien_ osion tehtävien logiikka (koska se oli kaikissa osion tehtävissä sama), jonka jälkeen sitten koko homman ideana olikin, että pystyi ratkaisemaan kaikki tehtävät parissa sekunnissa, mikäli halusi ehtiä tehdä kaikki. Nyt viittaan erityisesti niihin missä piti löytää ruutu johon pystyi sijoittamaan pisteen "samalla tavalla". Mitä älykkyyttä tuossa pitää soveltaa? Monissa osioissa kyse oli siitä kuinka hyvin pystyi fokusoimaan silmänsä pieneen suttuiseen kuvaan ja kirjoittamaan sen jälkeen rastin paperiin oikealle riville ja oikeaan ruutuun parin kaikki 1-2s sisällä. Tuossa minusta alkaa jo motoriikkakin ratkaisemaan kun noin kovalla tempolla oli tehtävät tehtävä... Koittakaas pistää Stephen Hawking tekemään tuo testi ja tulos olisi varmasti alle 100. :)

Toisaalta tulikin tässä pohdittua vähän älykkyystestejä ja niiden yhtäläisyyksiä esim. matikan kanssa. Älykkyystestissä mielenkiintoista on se, että tehtävän ratkaisu on siinä nenän edessä, koska koko tehtävä on samalla kuvaus tehtävän logiikasta. Matikassa vastaavasti tehtävä on edessä, mutta tehtävä ei paljasta ratkaisun logiikkaa, mikä onkin etsittävä muualta ja johdettava omasta tiedosta. Testissä tosin oli pari tämän tyyppistä tehtävää esim. tämä "valitse kaksi, jotka eivät kuulu joukkoon". Yhdessä tehtävässähän oli korva, käsi, kyynärpää, nenä ja suu tjsp. Tuossa ei onneksi logiikka paljastu itse tehtävässä, koska täytyi ymmärtää, että kolmea edeltävää on ihmisessä pareittain. Ihan hyvä tehtävä kun on sekunti pari aikaa, vaikka olikin todella helppo.

Mitäs mieltä muut olivat? Itseäni kyllä harmitti se, että testi oli pelkästään sitä kuinka nopeasti pystyi helppoja tehtäviä ratkomaan, vaikeita tehtäviä siinä ei ollut ainoatakaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mensa

1.12.2003 16:03

Finaalissa motoriikka tosiaan nousi yllättävän suureen merkitykseen; oikean vastauksen ruksaaminen oikealle riville vei kokonaisajasta huomattavan prosentin.

Kommenttina nimim. Finalistin käsi/pää tehtävään lisäisin, että tehtävä ei suinkaan ollut niin helppo kuin annoit ymmärtää. Yhtälailla voi lähteä ajatuksista:

1) Pää/muu ruumis
2) Aistit: kuulo, haju, näkö, jotka eivät vaadi kosketusta kohteeseen sekä tunto, joka vaatii kosketuksen

Oikeata vastausta on vaikea antaa, luulisin, että tuo kaksin kappalein on hyvä, mutta miksei tuo pää/muu ruumis kävisi yhtä hyvin.

p.s. testinhän voi tehdä toisen kerran, jolloin tilanne ei olekaan enää niin uusi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

masa-of-jungle

1.12.2003 16:10

ääärh...ihmisen elimiä pareittain.
itse rastin käden ja kyynärpään koska muut ovat osia ihmisen päästä. kuka nyt sitten tietää olinko sittenkään väärässä mutta kyllä nyt jälkeenpäin tuo parillisuus tuntuu loogisemmalta.

tälläistä ei todellakaan ehdi miettiä testin aikana. tiedä sitten onko tarkoituskaan. mutta kuten finalisti sanoi, motoriikka on kyllä koetuksella. itselläni sitä ei niin runsaasti ole ja en ehtinytkään tehdä läheskään kaikkia niistä tehtävistä. veikkaanpa ettei kovin hyvää tulosta ole tiedossa. ainakaan verrattuna netissä tekemiini testeihin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sdafadcfsvcfwa

1.12.2003 16:16

Taitaa ainoaksi lohdutukseksi jäädä se battery lava, jos sen joskus jollain konstilla sitten saisi : (

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ekiekieki

1.12.2003 16:25

[LAINAUS]finalisti kirjoitti 01.12.2003 klo 00:59:

Mitäs mieltä muut olivat? Itseäni kyllä harmitti se, että testi oli pelkästään sitä kuinka nopeasti pystyi helppoja tehtäviä ratkomaan, vaikeita tehtäviä siinä ei ollut ainoatakaan.[/LAINAUS]

Testi on suunnattu koko väestön testaamiseen, joten korkean ÄO:n omaavalla tulee aina tuo sama reaktio: oliko tämä nyt joku älykkyystesti? Suurimmalle osalle väestöä testissä on kuitenkin paljon tiukkoja pähkinöitä, koska ei yksinkertaisesti leikkaa niin nopeasti. Eikös olekin hassua?

Silti tämän kisan idea on siinä vähän hullu, että tuo testi ei erottele huippuälykkäitä kovin hyvin toisistaan, mikäli heitä edes voi erotella toisistaan. Pitää muistaa että Einsteininkin äo oli "vain" suurinpiirtein mensan läpäisyrajoilla. Hän siis ei olisi voittanut tätä kisaa.

Testi testaa aivojen prosessoimisnopeutta, ja me kutsumme tätä älykkyydeksi. Jos aivot prosessoivat nopeasti niin on helpompi opiskella ydinfyysikoksi, kuin sellaisen jotka aivot ei prosessoi. Ei älykkyydellä sen syvällisempää sisältöä ole. Myös ihminen jonka äo on alhainen, pystyy ajattelemaan täysin loogisesti ja oikein, jos on harjotellut loogista ajattelua. Se ei vain ajattele nopeasti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

finalisti-2

1.12.2003 16:36

[LAINAUS]masa-of-jungle kirjoitti 01.12.2003 klo 16:10:
ääärh...ihmisen elimiä pareittain.
itse rastin käden ja kyynärpään koska muut ovat osia ihmisen päästä. kuka nyt sitten tietää olinko sittenkään väärässä mutta kyllä nyt jälkeenpäin tuo parillisuus tuntuu loogisemmalta.
[/LAINAUS]

Itse valitsin myös tuon pää/muu ruumis -jaottelun perusteella. Tosin kyynärpääksi (vai polveksi?) sen toisen kuvan tunnistin vasta vastausajan loputtua ja kynän laskeuduttua kädestä. PÄÄasia oli, että ne kolme kuvaa olivat ihmisen päästä, joten ne mielestäni kuuluivat yhteen.

Kieltämättä etenkin alkupään kysymysten kohdalla piti aina valita ensimmäinen vaihtoehto, joka joten kuten tuntui oikealta, ja siirtyä seuraavaan kysymykseen. Ei ollut aikaa käydä kaikkia viittä läpi ja varmistaa, josko löytyisi vielä paremmin sopiva vaihtoehto...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mensa

1.12.2003 17:13

Joopa joo, kuten näkyy, monasti vaihtoehtoja voi olla useita, mutta miksi vain yksi oikea?

Aloin tässä tutkailemaan keskenäni, jotta miksi psykologi vaaditaan testin tulosten tulkitsemiseen, jos kerran väärästä vastauksesta ei tule sanktiota. Epäilen, että tässä piileekin juoni: väärät vastaukset merkitsevät sittenkin jotain! Tyhjät ja väärät erotellaan ja tehdään päätelmiä. Varsinkin kun kirjoitus piti lopettaa yhtäkkiä.

Itse lätkin kaikki ruudut täyteen, jos vaikka joku jäi tekemättä.

Epäilen lisäksi testin erottelukykyä korkeilla "älykkyyksillä". Pieni, kenties jopa huolimattomuudesta juontava virhe merkitsee isoa eroa huipulla. Siten muutaman tehtävän ryssiminen pudottaa tulosta älykkään henkilön omassa verrokkiryhmässä suhteellisesti pajon.

Olisikohan pitänyt luntata.? Fiksuthan osaa huijata kun taas lapsi ei tunnetusti osaa valehdella.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

finalisti

1.12.2003 20:50

Epäilisin, että yksi syy tuohon "helppoja tehtäviä ja vähän aikaa"-testiin on se, että tuo vähentää harjoittelun tuomaa etua. Ainakin jos tehtävät ovat vaikeita, niin joku on voinut nähdä vastaavan tehtävän aikaisemmin ja saa siksi jonkun vaikean tehtävän aivan ilmaiseksi. Tuossa kun oli kyseessä pelkkä systemaattinen vastauksen etsiminen ilman turhempaa mietiskelyä, niin uskoisin tuon harjoittelun tuovan vähemmän etua.

Toisaalta, jos olisi tiennyt millainen testi on, niin siihen olisi mainiosti voinut treenata käymällä läpi helppoja testejä turbovauhtiin... Tietäisi ainakin millä periaatteella kannattaa ryhtyä tehtäviä ratkomaan.

Itsekin mietin tuota tehtävää jälkeenpäin, että oliko siinä kysymys siitä, että toisia oli pareittain ja toisia vain yksi. Tulin toisaalta siihen ratkaisuun, että tuo pareittain olisi oikea ratkaisu. Mene ja tiedä sitten.

Kuinkakohan paljon tuossa piti saada tehtäviä oikein? Mensan rajan ylittääkseen siis... 4 osiota ehdin ainakin tehdä aivan loppuun, muissa jäi sitten 1-3 tehtävää tekemättä joihin sitten lätkäsin rastit heti kun aika loppui. Mielenkiintoista nähdä millaisia tuloksia muut finalistit ovat saaneet. Sekin oli mielenkiintoista, että tuolla oli todella monta naamaa, jotka on aikaisemmin nähnyt TKK:lla. :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

masa-of-jungle

1.12.2003 22:58

[LAINAUS]finalisti kirjoitti 01.12.2003 klo 20:50:
Mielenkiintoista nähdä millaisia tuloksia muut finalistit ovat saaneet. Sekin oli mielenkiintoista, että tuolla oli todella monta naamaa, jotka on aikaisemmin nähnyt TKK:lla. :)[/LAINAUS]

jep. otislaisia oli kyllä (yllättävääkö?) varsin runsaasti. Mutta samahan koskee myös mensan jäsenistöä. Lukiko joku muuten uusimmasta Image-lehdestä mensaa ja näitä testejä käsittelevän jutun? (oli ihan mielenkiintoinen ja toi uusia näkökulmia, imagehan kuuluu joka teekkarin lukemistoon eikö?)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mensa

2.12.2003 15:28

Hei,

Mäkin oon TKK:lta

Mites ne Batteryt? Onko joku selvittänyt?

Kuka liittyy Mensaan?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Asnem

2.12.2003 15:48

[LAINAUS]masa-of-jungle kirjoitti 29.11.2003 klo 20:58:

Kävin finaalissa mutten muistanut kysyä siitä batterylaatikosta mikä finalisteille luvattiin...onko jollain tietoa miten se toimitetaan vai lähdenkö soittelemaan/mailaamaan citylle perään?[/LAINAUS]

Pitänee soittaa Kity-lehteen ja sanoa, että "patterit tänne tai en enää koskaan osta lehteänne!"

:-/

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sosiaalisuus

2.12.2003 22:58

Sosiaalinen älykkyys: Monelle teistä tuntuu olevan aika tärkeetä todistella omaa älykkyyttään tavalla tai kolmannella. Johdanto: Huono ítsetunto. Myöskin vaikee hyväksyy sitä jos joku HALUU osallistuu tämmöseen keisiin. Johdanto: suvaitsevaisuuden puute. Sekin tuntuu vaikeelta hyväksyy, että testit ei vaan tällä kertaa toiminut (esim. jäin kakksosex). Johdanto: Epärehellinen itselleen, ei voi myöntää edes itselleen. Älykkäät kaverit huomaavat olevansa "tyhmien" joukossa, mutta kuitenkin käyttävät mm. ilmaisuja/vieraskielisiä sanoja tai muita semmoisia, jotka eivät ole normaalissa kielen käytössä. Johdanto: Ylimielisyys..itsensä paljastaminen, siis miksi?? Loppuhöpinä: Useat teistä päätellen jutuistanne, pidätte tuon tyyppisiä testejä ja juttuja viisauden mittarina. Mutta mutta mitä ja mihin sitä voi käyttää jos ei sosiaalista viisautta löydy. Joo en osallistunut testiin..rohkeus, tyhmyys vai mikä, joopa joo. Toivottavasti kaikille jotakin. Niin tosiaan, viisautta on moneen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mensalainen

3.12.2003 00:07

Mäkin kuulin siitä testistä mensanuorten pikkujouluissa. Hienoo, että oli ollu niin paljon ihmisiä mukana. Toivottavasti tavataan Mensan kokouksissa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

City

3.12.2003 09:05

Arvon finalistit,
Batteryt toimitetaan kaikille Seurahuoneelle saapuneille finalisteille postiennakolla vuodenvaihteen tietämillä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

finalisti

3.12.2003 14:25

[LAINAUS]Sosiaalisuus kirjoitti 02.12.2003 klo 22:58:

Sosiaalinen älykkyys: Monelle teistä tuntuu olevan aika tärkeetä todistella omaa älykkyyttään tavalla tai kolmannella. Johdanto: Huono ítsetunto. Myöskin vaikee hyväksyy sitä jos joku HALUU osallistuu tämmöseen keisiin. Johdanto: suvaitsevaisuuden puute. Sekin tuntuu vaikeelta hyväksyy, että testit ei vaan tällä kertaa toiminut (esim. jäin kakksosex). Johdanto: Epärehellinen itselleen, ei voi myöntää edes itselleen. Älykkäät kaverit huomaavat olevansa "tyhmien" joukossa, mutta kuitenkin käyttävät mm. ilmaisuja/vieraskielisiä sanoja tai muita semmoisia, jotka eivät ole normaalissa kielen käytössä. Johdanto: Ylimielisyys..itsensä paljastaminen, siis miksi?? Loppuhöpinä: Useat teistä päätellen jutuistanne, pidätte tuon tyyppisiä testejä ja juttuja viisauden mittarina. Mutta mutta mitä ja mihin sitä voi käyttää jos ei sosiaalista viisautta löydy. Joo en osallistunut testiin..rohkeus, tyhmyys vai mikä, joopa joo. Toivottavasti kaikille jotakin. Niin tosiaan, viisautta on moneen.[/LAINAUS]

Tämäkin on aika hauska ilmiö joka aina putkahtaa esiin kun kysytään älykkyystesteistä. Itse lähdin tuohon testiin enemmän huumorimielessä mukaan enkä suinkaan tosissani hampaat irvessä voittoa hakemaan. Tekeekö se minusta huonomman ihmisen, että osallistuin tähän testiin? Intissäkin on vastaavia kysymyksiä palikkatestissä. Pitäisikö jättää ne tekemättä, koska haluaisin olla suvaitsevainen? Entä jos joku huonon itsetunnon omaava henkilö saa huipputuloksen ÄO testistä? Sanotaan, että hän on lisäksi hiljainen ja arka. Onko hän siis mielestäsi tyhmä? Kenties älykäs? Voisit joskus huviksesi mennä katsomaan yliopiston tai TKK:n fysiikan ja matematiikan laitoksia. Pitäisit varmaan aika monia täysinä hulluina, mutta tuskin tyhminä? Toisaalta väitän, että kukaan heistä ei saisi huonoa tulosta palikkatestistä.

Eli nyt päästään siihen, että mitä se sosiaalinen älykkyys sanoo ihmisestä? Mitäs jos olet bilehile, vedät perseitä, toilailet kännissä ja aiheutat ylimääräistä häppeninkiä? Yläasteen teinibileissä kaikki varmaan nauraisivat sinulle ja muilla olisi hauskaa sinun kustannuksellasi. Olisitko silloin sosiaalisesti älykäs kun saat aikaan hilpeän ilmapiirin? Oletko silloin kenties viisas? Entäs jos olet konesuu, joka osaa puhua paskaa vaikka kuinka? Ovatko esim. monet radion ja TV:n juontajat älykkäitä kun osaavat viihdyttää (tästä voi tosin olla montaa mieltä...), mutta saattavat laukoa joskus todella "tyhmiä" asioita suustaan?

Pidätkö muuten itseäsi sosiaalisesti älykkäänä? Vedät yllättävän nopeita johtopäätöksiä siitä, että keskusteluun (tai mensan jäsenet/finaaliin osallistuneet) pitäisivät älykkyystestejä jonain ehdottomana älykkyyden mittarina. Tämän jälkeen lauot asioita huonosta itsetunnosta. Onko tuo sosiaalista älykkyyttä tuomita ihmisiä näin pienen informaation pohjalta? Sanoisin, että ei.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

masa-of-jungle

3.12.2003 15:22

[LAINAUS]Asnem kirjoitti 02.12.2003 klo 15:48:

Pitänee soittaa Kity-lehteen ja sanoa, että "patterit tänne tai en enää koskaan osta lehteänne!"

:-/[/LAINAUS]

mun kohdalla taitaa pitää toi ostamattomuus paikkansa joka tapauksessa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mensa

3.12.2003 16:31

Täällä ei kovin moni tunnu mielipiteitään kertovan. Samat nimimerkit kommentoivat, mutta laatu taitaa olla tässäkin määrää tärkeämpi, joten keep up the good work sanoisi moni.

Joo, sosiaalisesta älykkyydestä vouhottaminen kertoo tosiasiassa kommentoijan huonosta itsetunnosta. Kun meni testi perseelleen, niin sitä sitten itkemään kaiken maailman foorumeilla, että ei se mitään, eihän. Etsitään vahvistusta foorumin muilta jäseniltä, ettei tuo testi nyt mitään kerro ja että kyllä se sosiaalisuus on vitun tärkeää.

No onhan se, mutta toisaalta ei tuolla sosiopaatilla taida olla sitäkään...

Toisaalta mitäs sekään haittaa, kyllä tässä maassa pärjää vaikkei mitään ihmekykyjä omaisikaan.

Itse ainakin olen jo itseeni siinä määrin pettynyt suhteessa omiin odotuksiin monessakin asiassa, että ei yksi testi sitä enää heilauta minnekään. Tuli mitä tuli, tein parhaani ja objektiivisesti arvioiden on jo tullut osoitettua, ettei Einsteinin veroista tuotosta synny, oli testin tulos sitten vaikka 190.

Kannattaakin olla pessimisti, niin ei tule ikäviä yllätyksiä.

Mukavana yllätyksenä voi saavuttaa vaikka mensan jäsenyyden ja auton puoleksi vuodeksi sekä muutaman uuden kaverin, joiden motiivit ovat mitä ovat. Fiksut pärjää aina.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kilpailija14

3.12.2003 19:01

Tuntuu vähän siltä, että älykkyydestä keskultaessa jokaisen on pakko muodostaa omaa osaamista puoltava käsitys. Varsinkin jos sattuu olemaan vain joko matemaattisesti tai sosiaalisesti älykäs. Itse en testiä olisi uskaltanut tehdä, jos olisin ottanut sen liian vakavasti. Neuvo: Älkää testatko itseänne jos se mielestänne kategorisoi teidät johonkin luokkaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

logic

3.12.2003 20:28

Piti vaan lisätä, että syy miksi psykologi korjasi kokeenne on se, että ainoastaan laillistetulla psykologilla on oikeus laatia ja arvioida psykologisia testejä. Älykkyystestihän on psykologinen testi. Ei siis kannata vetää mittän pitkiä johtopäätöksiä siitä asiasta. Ei muuta lisättävää tähän keskusteluun.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

poeuetae

3.12.2003 21:30

hmm...veikkan että ylitän tuon mensan rajan testissä. onko jostain saatavilla jotain infoa mitä mensalaiset (erityisesti mensanuoret) oikeesti tekee ja miten ja missä ja häh? ts. mitä hyötyä jäsenyydestä on? netissä jossain tietoa? (mensan kotisivuilla ei ollut) en aio liittyä mihinkään salaseuraan. jos mensasta ei saa avoimesti tietoa niin no grazie.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mensalainen

3.12.2003 21:54

[LAINAUS]poeuetae kirjoitti 03.12.2003 klo 21:30:
hmm...veikkan että ylitän tuon mensan rajan testissä. onko jostain saatavilla jotain infoa mitä mensalaiset (erityisesti mensanuoret) oikeesti tekee ja miten ja missä ja häh? ts. mitä hyötyä jäsenyydestä on? netissä jossain tietoa? (mensan kotisivuilla ei ollut) en aio liittyä mihinkään salaseuraan. jos mensasta ei saa avoimesti tietoa niin no grazie.
[/LAINAUS]

Jee! Kerrankin pääsee mainostamaan, kun oikein kysytään. ;) Mä pahoittelen niitä sivuja. Niitä toivottavasti tullaan vielä piakkoin uudistamaan.

Mensan toiminta tapahtuu pääosin paikallisosastoissa, joista on listakin Mensan sivuilla. Lisäks erillistä nuorten toimintaa on Helsingissä, Jyväskylässä, Tampereella ja Turussa. Ja sitten meillä on myös jäsenistön omat keskustelusivut, joilla on paljon keskustelua.

Tapaamisia voi olla ihan millasia vaan riippuen siitä, mitä jäsenet haluaa. Voi olla esim. alustuksia, yritysvierailuja tai vaikka luontoretkiä. Useimmin kuitenkin tavataan jossain paikassa ja pelataan pelejä tai vaan jutellaan. Musta on ainakin ollu kivaa tutustua moniin erilaisiin ihmisiin. Varsinkin sellasiin, joihin ei välttämättä muissa yhteyksissä törmäis. Mensassa ei myöskään tartte yrittää mitään, ei pidä koittaa olla samanlainen kun muut. Voi olla ihan oma ittensä ja tulla hyväksytyks sellasenaan. Ja kummasti kokouksissa tuntuu olevan aina vielä hauskaa... ;)

Se salaseuramaisuus ehkä johtuu siitä, että meillä aika moni jäsen on vielä kaapissa. Monet pelkää, että jos jäsenyys tulee tietoon, niin siitä tulee ikävää kuittailua. Kun sitten näiden ihmisten toivomuksia kunnioitetaan, niin ihan kaikesta ei voi kertoo. :(

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ex-sellainen

4.12.2003 14:00

[LAINAUS]mensalainen kirjoitti 03.12.2003 klo 21:54:

Se salaseuramaisuus ehkä johtuu siitä, että meillä aika moni jäsen on vielä kaapissa. Monet pelkää, että jos jäsenyys tulee tietoon, niin siitä tulee ikävää kuittailua. Kun sitten näiden ihmisten toivomuksia kunnioitetaan, niin ihan kaikesta ei voi kertoo. :([/LAINAUS]

Järjestöllä on välttämättä jonkinlainen salaseuraluonne koska se on niin valikoiva. Esim, tuskimpa tyttö/poikaystävä kovasti innostuu mensapuuhastelusta jos ei itse pääse mukaan. Vaikka partnerien älyt korreloivatkin, niin varmasti suurin osa mensalaisista seurustelee "tason alittavan" kanssa, eikä siinä nyt sitten niin kivaa ole alkaa mitään mensaa harrastamaan. Tietysti sinkku voi löytää mensasta partnerin, ja sitähän ei koskaan voi pahana pitää! :)

Järjestön varsinainen ongelma kuitenkin on ettei sillä ole mitään järjellistä päämäärää. Mensan alkuperäinen tavoite toimia "maailman rauhan ja tutkimuksen hyväksi" ei toimi koska muut järjestöt tekevät sen 10x paremmin. Suomen mensan nykyinen virallinen päämäärä "edistää älykkyyden tuntemusta" jotenkuten menee mukiin, mutta luultavasti psykologian laitoksilla sekin tehdään paremmin. Jonkin verran mensa kyllä on onnistunut popularisoimaan älykkyyden käsitettä mikä on tietenkin hyvä asia.

Käytännössä tapaamiset ovat keskustlu/pelailukerho, jossa ihmisillä ei välttämättä ole mitään yhdistävää tekijää. Kuitenkin kai jotkut viihtyvät siellä, ja tulevat juttuun. Mensan lehti "mensalainen" alkaa muutaman numeron jälkeen puuduttamaan, koska jutut ovat samanlaisia, ja ÄO-yliannostus iskee nopeasti. Älykkyydestä puhuminen/ajatteleminen alkaa siis pian puuduttaa ja se tekee mieli unohtaa. Silloin mensakin alkaa tuntua turhalta järjestöltä.

Mensahan on kuitenkin Suomessa harvinaisen suosittu. Jos oikein muistan niin väkilukua kohden jäseniä on 3. eniten maailmassa Britannian ja USA:n jälkeen.

Mutta varmasti on niin että Mensa paranee jos jäseniä tulee lisää ja varsinkin jos niiden aktiivisuus kasvaa. Toivottavaa olisi myös että ulkopuolisten käsitykset kehittyisivät neutraaliin suuntaan, minne niiden ehkä pitäisikin mennä. Älyllä on kuitenkin niin arvostettu asema yhteiskunnassa, että se neutraalisuusvaatimus ei kuitenkaan koskaan toteudu täysin.

Suositukseni on että liittykää vaan kokeeksi. Kyllä sieltä poiskin pääsee.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi