Älä unohda kaupunkia

Suomalaisten kaupunkien kehittämistä rajoittaa yksi ajatus, joka elää syvällä: eihän me voida, kun me ollaan niin pieniä.

Vähättelijät ovat onnistuneet jättämään Helsingin kehittämisen asukaskehityksestä jälkeen. Helsingissä on jo nyt enemmän asukkaita kuin viisi vuotta sitten ennustettiin vuonna 2016 olevan.

Kuitenkin länsimetrosta jauhettiin 12 vuotta, lentoaseman radasta 20 vuotta ja Tampereen pikaraitiotiestä, josta ei vieläkään ole päätetty, 30 vuotta. Kun Helsingin raitiolinjakartan ulkonäkö uudistettiin ja huomattiin, että sehän näyttää ihan suurkaupungin metrokartalta, nämä Not in my backyard -ajattelijat huolestuivat verorahoistaan.

No, Helsingin kokoisessa Kööpenhaminassa päätettiin ja rakennettiin kymmenessä vuodessa Helsingin metroa laajempi linjasto. Puheen tasolla Helsingissä on yhtä paljon asukkaita kuin vuonna 1990, vaikka muut metropolit ovat pitkään ilmoittaneet röyhkeästi asukaslukunsa työssäkäyntialueen mittakaavassa.

Kun turisti tulee Helsinkiin, hän ei katso ympärilleen ja totea, että onpa pieni kaupunki. Hän kysyy, missä on design district, ravintola-alue tai isoin ostoskatu. Ja matkalla johonkin niistä eksyy pari kertaa.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi