Anna Laulumaa

HSM2-musikaalitähti ei pelkää pikkutyttöjä.

Anna Laulumaan, 18, mielestä kesätyö musikaalitähtenä on kivempaa kuin edellinen kesätyö puhelinmyyjänä.
Anna Laulumaan, 18, mielestä kesätyö musikaalitähtenä on kivempaa kuin edellinen kesätyö puhelinmyyjänä.

Joulumaa, Ihmemaa, Satumaa vai Laulumaa?

”Valitsen ihmemaan, koska haluan uskoa ihmeisiin. Ihme oli esimerkiksi se, että pääsin samana kesänä näyttelemään High School Musical 2:een, Kotikatuun ja Jos rakastat -musiikkielokuvaan.”

HSM2:n roolihahmosi Sharpay on ilkeä bitch, joka käyttää likaisia keinoja päästäkseen musikaalitähdeksi. Mitä sinä teit roolisi eteen?

”Kun hain ykkösosaan, en tajunnut, kuinka suuresta projektista oli kyse. Sain Sharpayn roolin kai siksi, että tajusin hahmon olevan diiva ja vedin koelaulut överiksi. Elämä muuttui täysin kun pääsin mukaan, puolessatoista vuodessa HSM:n tyypeistä on tullut toinen perhe.”

HSM2:n jenkkiversion näyttelijät pariutuivat keskenään. Montako pariskuntaa Savoyn lavalla nähdään?

”Yritin jo ensimmäisessä osassa veikkailla, ketkä kaksi muodostaisivat parin. Valitettavasti näyttäisi siltä, että mahdolliset ihastukset eivät johda romansseihin.”

Musikaalissa hahmosi yrittää varastaa Troyn Gabriellalta. Kolme tärkeintä oppimaasi asiaa varattujen miesten vikittelemisestä?

”Varattu mies saattaa hetkellisesti lämmetä, mutta palaa aina lopulta siippansa luo. Hommassa satuttaa itseään ja toista, ja jos oikeasti välittää varatusta miehestä, ei halua satuttaa häntä. Itse en ole seurustellut, enkä siis myöskään tutustunut pettämiseen henkilökohtaisesti.”

Miten saatte ohjaajanne Marco Bjurströmin menettämään hermonsa?

”Häröilemällä ja meluamalla silloin kun Marco antaa ohjeita jollekin toiselle. Silloin Marcon täytyy korottaa ääntä. Olemme yleensä aika kilttejä ja tarkkaavaisia, vaikka harjoitukset alkavat joka arkipäivä kello 11 ja päättyvät kello 22.”

Amerikassa HSM-musikaalien näyttelijöistä on tullut tähtiä. Miten suojautua päälle karkaavalta pikkutyttölaumalta?

”Suomessa sille ei liene tarvetta. Telkkarin paparazzi-ohjelmassa tähdet juoksevat karkuun, mutta en viitsisi paeta herttaisia lapsia. Muutama pikkutyttö kävi katsomassa HSM ykköstä neljä-viisikin kertaa, vaikka liput maksoivat yli 40 euroa!”

HSM2:sta mainostetaan iloisena ja energisenä musikaalina. Asteikolla 1-10, kuinka tekopirteä olet?

”Ehkä 2. Minusta saa hönön kuvan, mutta en ole tekopirteä. Olen eläväinen ja naureskeleva, mutta arvostan aitoa pirteyttä.”

High School Musical Savoy-teatterissa 18.7. asti. Liput 41 e.

Uraputki

  • 6 v Ensisuudelma. “Tarhan suosituin poika halusi minut tyttöystäväkseen.”
  • 7 v Musiikkiluokalle, kuoroon.
  • 10 v Esiintyminen Oulun kaupunginteatterin Pienet sydämet –musikaalissa.
  • 15 v Ensimmäinen levytys oman bändin kanssa. ”Olin ylpeä pääsystämme Oulun musiikkiluokkien levylle.”
  • 16 v Sibelius-lukiossa Häräntappoase-rock-musikaalin pääosassa.
  • 18 v Alkaa näytellä Hannaa Kotikadussa. High School Musical 2.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi