Antti Westman

Poika kasvoi isoksi.

Antti Westman ei usko, että Isoveli tulee tekemään omaa coveriaan Noitalinna Huraa!:n Pikkuveli-kappaleesta.
Antti Westman ei usko, että Isoveli tulee tekemään omaa coveriaan Noitalinna Huraa!:n Pikkuveli-kappaleesta.

Antti Westman on uuden Isoveli-yhtyeen laulusolisti. Aikaisemmin bändi tunnettiin nimellä Brightboy, jonka hittejä on muun muassa Vanity Fair. Nyt bändin kieli on vaihtunut englannista suomeksi.

Isoveli valvoo. Totta vai tarua?

"Tavallaan totta. Kyllähän meistä kaikista jää jälki jonnekin. Heti kun meille tuli lapsia, postiluukustamme alkoi tulla lapsiin liittyviä mainoksia. Voi olla ihan hyvä, että kansalaisia vähän valvotaan."

Miten ihmeessä bändin nimi muuttuu Brightboysta Isoveljeksi?

"Taustalla oli nokkela idea siitä, että isoveli on pienen pojan kehittynyt versio. Kai nimi voi olla Big Brotherin takia ajankohtainenkin. Tosin en tiedä, ketä se sarja enää kiinnostaa. Bändien nimet ovat yleensä aina aika huonoja."

Eikö maailmanvalloitus olisi helpompaa englanninkielisellä musiikilla?

"Varmasti olisi. Yksi pääsyy nimenmuutokseen oli se, ettei bändillämme ollut rahkeita lähteä valloittamaan maailmaa. Päätimme nyt ensin valloittaa Suomen."

Mikä on suomen kielen kaunein sana?

"Ajattelin pitkään, että suomi on ruma kieli laulamiseen. Nyt minulle on auennut ihan uusi maailma. Esimerkiksi sielu on tosi hieno sana. Se voisi hyvin olla englantia."

Esikoissinglenne on Tanssi tai kuole. Joko olet päässyt jammaamaan sen tahtiin?

"En vielä. Olen kuullut sen muutaman kerran radiosta. Biisin tähtihetki oli se, kun pornotähti Ron Jeremy spiikkasi kappaleen sisään YleX:llä."

Eikö Eläkeläiset uhkaillut suomalaisia kuolemalla jo tarpeeksi kappaleellaan Humppaa tai kuole?

"Totta! Luulimme kovasti tekevämme jotain uutta ja edistyksellistä, mutta näköjään olemme taas jäljessä. Haha."


Isoveljen albumi ilmestyy 7.3.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi