Ari Kivikangas antaa itsestään kaiken webkameralle

“En voi menettää mitään, koska minulla ei ole elämää, jonka menettää”, Ari Kivikangas sanoo Vicen haastattelussa.

Vice Media nostaa silloin tällöin esiin tarinoita Suomesta. Tällä kertaa jutun kohteeksi on osunut Ari Kivikangas aka Cyberman, mies, joka kuluttaa elämänsä tietokoneen äärellä, streamaten kaiken webkameran kautta nähtäväksi.

Ustream-palvelun kautta muutamia satoja ihmisiä tavoittava Kivikangas puhuu karua kieltä Vicen haastattelussa.

“Olen täysin rehellinen siinä, mitä sanon. En voi menettää mitään, koska minulla ei ole elämää, jonka menettää. Ihmiset nauravat minulle, joten oloni on paska ja kuvaan elämääni nettiin.”

Kivikangas sanoo, että kerran hän erehtyi masturboimaan livelähetyksessä, mutta nykyisin poistuu ruudun edestä niihin hommiin tai hoitaa ne huomaamatta housuissaan. Masturboinnista tuli huonoa palautetta, mutta katsojamäärät nousivat hetkellisesti.

Hän kertoo ihailevansa Mark Zuckerbergiä, koska hän osaa koodata ja on rikas. Vicen toimittaja ehdottaa, että Kivikangas opettelisi koodaamaan.

“Osaan HTML:ää, mutta olen hieman tyhmä ja hieman laiska. Lääkitykseni on niin vahva, etten pysty lukemaan yhtä vitun kirjaa."

Tsekkaa Cybermanin livestream:


Broadcast live streaming video on Ustream

5 kommenttia

shiwan8

23.5.2014 17:43

Kas, normaali suomalainen mies on saanut kasvot. Tämän nimenomaisen suomalaisen normaalin miehen pää ei nähtävästi kestänyt niitä paineita jotka hänelle oli puhtaasti sukupuolensa takia sysätty. Saa nähdä onko tällä vaikutusta mihinkään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kalle1234

25.5.2014 12:59

Melko huono elämänasenne. Tuolla asenteella ei voi paljoa odottaa tulevaisuudelta. Valitettavaa mutta totta. Nykyään kukaan ei tule potkimaan perseelle. Parempi potkia itseään perseeseen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ADHD1

28.5.2014 00:51

Kävin moikkaamassa nukkuvaa miestä. Sulla on Ari selkeä uniapnea! Menepä lekuriin, tarviit painemaskin, Niin taajaan lyhyitä hengityskatkoksia että vaatii hoitoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Manshow

28.5.2014 22:23

Tolkun mies.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

CybermanOnAri

4.10.2017 12:49

cyberilla sairauksia - jos kiinnostaa tietää lisää faktaa niin kysykää siltä esim. emaililla tai lukekaa sen blogia

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi