Brittitutkijoiden mukaan homojen kiusaaminen vähentyy iän myötä

Tutkimuksessa seurattiin seitsemän vuoden ajan 4 000 nuorta.

Brittiläisen tutkimusryhmän tekemästä tutkimuksesta selviää, että homo- ja lesbonuorten kiusaaminen on pahimmillaan lukioiässä, mutta tippuu huomattavasti nuorten kasvettua yli 20-vuotiaiksi, kertoo The Globe and Mail. Tutkimuksen kohteena oli 4 000 nuorta, joita seurattiin seitsemän vuoden ajan.

57 prosenttia lesbo- tai biseksuaalisista tytöistä ilmoitti kokeneensa kiusaamista 13 tai 14 vuoden iässä, mutta luku tippuu kuuteen prosenttiin tyttöjen ollessa 20 tai 21. Samalla aikajaksolla poikien kokema kiusaaminen tippuu 52 prosentista yhdeksään prosenttiin.

Tutkimuksen mukaan homo- ja lesbonuoret kokevat kiusaamista noin puolet enemmän, mitä muut ikätoverinsa. Poikien kohdalla tilanne on tyttöjä vaikeampi. Lesbotyttöjä ei kiusata lukion jälkeen heteroseksuaaleja enempää, mutta pojat joutuvat kiusatuksi neljä kertaa ikätovereitaan useammin.

Maailma on ehtinyt muuttua seitsemän vuoden tutkimusjakson aikana. Psykologi Ian Rivers, yksi tutkimuksen tekijöistä, sanoikin, että tapahtunut kulttuurinen muutos sekä homojen oikeuksia että kiusaamista kohtaan, selittää osaltaan tuloksia.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi