Drag Kingit

Walter de Campin raportti naisista lainahöyhenissä.

Drag King on nainen, joka pukeutuu mieheksi. Ja Walter de Camp mies, joka raportoi teille siitä kaiken kokoa, partakarvoja ja rintojen latistamista myöten. Yhdistämme Drag King -klubille Ravintola DTM:ään Iso Roballe.

Yhtäkkiä alkoi tapahtua kummia. Partaa puski äsken niin silkoisiin leukoihin ja ylähuuliin. Kaula-aukoista, joista hetkeä aikaisemmin pursusi povikumpuja, työntyi nyt mustaa karvaa. Monet naiset tempaisivat niskaansa nahkarotsin tai miesten pikkutakin ja muutamat napittivat puseronsa ylös asti ja sitoivat kaulaansa solmion. Puseroiden ja takkien alla kylläkin pullotti tissejä, koska naiset eivät olleet käyneet vessassa sitomassa ideaalisiteellä rintojaan latteiksi. Mutta periaatteessa, ei siinä mitään, naiset olivat puolittain muuttuneet miehiksi. Heistä oli tullut drag kingejä.

Oltiin DTM:ssä, Drag King Clubilla. Illan yleisö koostui pääosin lesboista, the usual suspects, mutta tänä nimenomaisena iltana monet heistä tungeksivat uteliaina salin nurkkaan pystytetyssä Karvapuffetissa, jossa pari kolme suhtkoht miehen näköistä, tyytyväisen tuntuista olentoa meikkasi ja parroitti yhä uusia lyylejä. Lavalla naiset matkivat ja karrikoivat miehiä. Kingikuoro veteli gayjengin suosikkia Lea Lavénia: "Ei oo, ei tuu, ei tipu lämpöö enkä sano juu, ei mua hilpeet hidalgot vie minnekkään, se on kyllä nou tänk juu." Tunnelma oli nykyajan DTM:lle ominaisesti avoin ja iloinen ja paikalla oli myös heteronaisia ja -miehiä.

Yritin puhutella kingi-illan pääjärjestäjää Kristiina "Chris" Puukkoa, mutta hän haroi vain partaansa.

"Olen hukannut munani", hän sanoi.

Jäseneksi Helsingin Poikakerhoon

Tapasin Kristiinan muutamaa viikkoa myöhemmin Eiran puiston kioskilla. Hän näytti nyt täysin normaalilta, polkupyöräänsä parkkeeraavalta, iloiselta bitytöltä.

"Omassa elämässä koen olevani ihan nainen", Kristiina tilitti, "mutta myös aika androgyyni jollain tavalla, ja poikamainenkin. Mielestäni ihmisen sukupuoli voisi olla joustava, tilanteesta riippuva, jatkuva prosessi. Kingien porukoissa on varmasti paljon sellaisia, joilla elää koko ajan elämässä mukana se kingiys ja halu rikkoa sukupuolirajoja."

Kristiina itse tutustui kingeilyyn kolmisen vuotta sitten.

"Kuulun Helsingin Poikakerho -nimiselle sähköpostilistalle, joka on tarkoitettu kaikille dragkingeilystä kiinnostuneille ja sitä harrastaville. Vuosi sitten listalla oli kolmisenkymmentä jäsentä."

"Kun Poikakerholla oli ensimmäinen tapaaminen, niin minähän ajattelin, että tämä on mahtava tilaisuus. Näen ne kaikki ihmiset, ja mennään kaupungille kingeilemään yhdessä. Ensimmäistä kertaa innoissani harjoittelin kotona ja laitoin kaikki parrat ja vaatteet. Olin ainut. Muut olivat vähän matalammalla profiililla: ‘En nyt laittanutkaan tällä kerralla.’ Olin vähän pettynytkin. Ehkä olen rohkea, enkä oikein välitä, vaikka ihmiset ajattelisivat raitiovaunussa että ‘onkos tyttö piirtänyt parran itselleen’. Ei se minua vaivaa."

Drag Kingin lyhyt oppimäärä

Sinulla, arvoisa lukija, ei ole aihetta huoleen, vaikka et täydellisesti tuntisi drag king -juttua. Drag kingit ovat paljon uudempi asia kuin drag queenit. Ensimmäiset drag queen -miehet tulivat julkisuuteen 1960-luvulla, mutta ensimmäiset drag king -showt eli naisten tekemät miesesitykset järjestettiin Lontoossa, New Yorkissa ja San Franciscossa vasta 1980-luvulla.

Suomessa ensimmäinen drag king -kilpailu pidettiin 1992 SETA:n Vapautuspäivillä. Suomen ensimmäiseksi drag kingiksi valittiin Hevi-Henkka. Tribadien yöt ja päivät -nimisessä lesbo- ja transtapahtumassa on vuodesta 2000 lähtien järjestetty drag king -kilpailuja. Niissä on esiintynyt sellaisia kingejä kuin Gerry B. Ilvesheimo, O. Virta, Megahyvä ja Badding & Piedro.

Drag kingien viivästynyt ilmestyminen yönäyttämölle voi johtua siitä, että lesbot – jotka usein ovat näiden juttujen takana – eivät ole luonteeltaan yhtä karnevalistisia kuin homot. Viime aikoina ilmapiiri on kuitenkin muuttunut vapaaksi ja vähemmän tosikkomaiseksi, ja drag kingien aika on koittanut.

Tribadien yöt ja päivät -tapahtuman yhteydessä järjestetään silloin tällöin drag king -workshopeja, missä naisille opetetaan kokeellista maskuliinisuutta. Yhteispohjoismainen teatteriryhmä Subfrau on puolestaan järjestänyt "Päivä miehenä" -workshopeja. Mitä näissä workshopeissa tapahtuu?

"Yleensä päivän kohokohtana pannaan penis sinne housuihin. Pannaan kaksi tennissukkaa sinne, tai joku laittaa pumpulia kondomiin. Sillä tavalla saa itselleen fyysisen tunteen, joka alkaa tuottaa erilaista käyttäytymistä. Suurin osa naisista tekee mielettömän ison peniksen. Niillä on ihan mielettömät varustukset. Kingiworkshopeilla on sen kokoiset elimet, että en ole kellään miehellä tavannut."

Voin ihan vain sisäpiirivinkkinä kertoa miehenä esiintymisestä kiinnostuneille naisille, että netin välityksellä voi ostaa varsin realistisia housunlahkeeseen laitettavia tekopeniksiä. Kävin viime keväänä Berliinissä erään naisen kotona tutkimassa drag kingeille tarkoitettuja lahjekäärmeitä. Hänen kokoelmistaan jäi mieleeni isohko, lepotilassa oleva kullinveitikka, joka vetreänä liikahteli kumisten kivesten päällä. Monella miehellä ei ole lepotilassa yhtä isoa, mutta totta kai naisilla pitää olla isompi kalu kuin miehillä.

Machoksi vai herkistelijäksi

Saatuaan peniksen lahkeeseensa naiset kehittelevät monenlaisia miehenmalleja.

"Workshopissa syntyy hyvin erilaisia mieshahmoja: vähän sovinistista keskikaljamakkaraosastoa, pehmeää ja herkkää älykkömiestä ja naistenmiehiä on myös aina jonkun verran."

Naisen ei tarvitse olla lesbo tai bi esittääkseen miestä, eikä drag kingillä ole mitään tekemistä perinteisten miesmäisten lesbohahmojen kanssa.

"Lesbonainen joka näyttää mieheltä eli butch-hahmo on eri asia kuin king, koska butch ei lainkaan yritä hämätä katsojaa luulemaan, että hän olisi mies. Butch-nainen on nainen", Kristiina selittää.

Minkä ihmeen tähden naiset sitten ryhtyvät esiintymään miehenä, kysyin. Olimme ainoat asiakkaat Eiran kioskilla ja kiskaa pitävä rouvasihminen ja hänen miestuttavansa olivat asettuneet läheiseen pöytään höristelemään korviaan.

"Joillekin naisille se on oman maskuliinisuuden luonnollinen jatke, jota he haluavat ilmentää myös arkielämässään", Kristiina Puukko selitti kuuluvalla ja reippaalla äänellä. "Toiset ovat heteroseksuaalisia naisia, joille järjestetään ’päivä miehenä’ -koulutusta. Sitten on poliittista toimintaa, jossa halutaan tehdä näkyviksi sukupuolirooleja ja kritisoida niitä ja järkyttää niiden kapeutta."

Kristiina ei toistaiseksi ole törmännyt kehenkään, joka olisi drag king koko ajan. DTM:n klubilla ei tavallisina iltoina liiku drag kingejä. Kingeilyssä on useimmiten kysymys esiintymisestä joko yksityisesti tai klubi-illoissa.

Ollaanko huumoripuolella, jos mies tokaisee miesmäisiin kuteisiin pukeutuneelle naiselle, että ‘sinähän olet pannut drag king -jutun käyntiin’?

"Se olisi aika loukkaavaa, jos kyseinen nainen ei olisi ajatellut ryhtyvänsä esittämään miestä. Mahtava kohteliaisuus! Tämä on niin kaksijakoinen sukupuolijärjestelmä. On oltava joko nainen tai mies. Ihmiset eivät tiedä, miten toimia, jos he kohtaavat ihmisen, jonka sukupuolesta he eivät saa selvää."

Drag Kingejä livenä!

  1. Tribadien yöt ja päivät 10.–17.9. 2006. Ohjelmassa mm.: Naisten naisia ja miesnaisia.Ohjelmallinen ilta 16.9. 2006 19–02, Laulumiehet, Hietaniemenkatu 2. Ilta on omistettu sukupuolen esittämiselle. Kingikuoro laulaa maakunta- ja rakkauslauluja, ja drag king Chris sekoittaa sukupuolisia ja seksuaalisia koodistoja. Dj Hanna. Mukana järjestelyissä vanhempien lesbonaisten yhdistys Mummolaakso, joka kerää rahaa lesbojen vanhainkodin perustamiseen. www.tribadit.fi/ohjelma/ohjelma.html
  2. Tampereella on seitsemän naista perustanut drag king -showryhmän Mainiot Miehet.
  3. Oranssi ry:n Reipas Irma -teatteriryhmän 1.12. ensi-iltaan tulevassa teatteriesityksessä on myös drag kingejä. Esityksen ohjaa Kristiina Puukko. www.oranssi.net/irma/

Näin muutut mieheksi

1. Varjostukset

"Kasvoihin voi laittaa varjostuksia tummalla puuterilla tai luomivärillä. Sillä tavalla saa korostetuksi kasvojen maskuliinisia piirteitä ja kasvoista tulee terävämmän näköiset. Poskipäät otetaan tällä tavalla esille. Kasvoista voi tunnustella sormilla luita", neuvoo Kristiina Puukko.

Kohtien, joissa luut ovat, pitää tulla enemmän esille.

"Varjostus tehdään luiden alle. Samalla tavalla voi laittaa aataminomenan näkyviin kaulasta, ja käsivarsiin voi varjostuksilla laittaa lihakset näkymään paremmin. Ja silmien alle voi laittaa tummaa. Kovuutta kasvoihin."

2. Parta

"Ripsivärillä saa omat kasvokarvat paremmin näkyviin. Naisillahan on naamassa melko paljon karvaa. Viikset voi usein tehdä värjäämällä naisen omat ylähuulen karvat. Ripsiväriä laitetaan vähän harjaan, eikä kosketa ihoon vaan harjataan väriä pelkästään kasvokarvoihin. Ripsivärillä voi myös korostaa kulmakarvoja, ei muotoillen niin kuin naiset usein tekevät, vaan korostaen."

"Jos haluaa laittaa partakarvoja, on olemassa kahdenlaista liimaa: vesiliu-

koista ja sellaista, joka lähtee pois vain erityisaineilla."

"Jos tekee kokoparran, iho vähän kärsii, kun partaa joutuu poistamaan alkoholilla. Vesiliukoisen liimapuikon heikkous taas on siinä, että se ei kuivu lainkaan. Partaa karisee illan mittaan pois naamasta."

"Partakarvaa myydään 5–10 sentin pötköissä parissa paikassa Helsingissä. Toinen on Kuokkasen peruukkiliike, ja vähän edullisempi on karnevaalikauppa Aprilli Kaisaniemen metroasemalla. Sieltä saa myös partaliimapuikkoja.

"Monet käyttävät omia hiuksia hiukan tummempaa partakarvaa. Karvaa silputaan pötköstä saksilla aika hienoksi paperin päälle. Siitä voi sitten ihan sormilla tuputtaa karvaa niihin kohtiin kasvoihin, joihin on laittanut liimaa. Karvaa voi ottaa myös vanhanaikaisen partasudin päähän ja sillä tökätä kasvoihin. Silppu tarttuu liimaan."

"Sängen voi tehdä vain laittamalla ruskeaa väriä sieneen ja tuputtelemalla leukaa sillä. Näillä menetelmillä voi tehdä myös rintakarvat."

3. Rintojen häivytys

"Rintojen sitominen tai peittäminen tehdään mahdollisimman leveällä ideaalisiteellä. Jos on hirveän isot rinnat, laitetaan ensin urheilurintaliivit alle. Ideaalisidettä voi joutua kiertämään useammankin rullan ylävartalon ympärille. Rinnat latistetaan. Ainahan siihen jotain jää, mutta onhan miehilläkin rintalihakset. Se ei satu. Vaikka usein siteet tulee laitettua niin tiukalle, ettei henki meinaa kulkea."

Mutta

Jos nainen ei halua laittaa itselleen partaa eikä edes sänkeä, voiko hän jollakin hienovaraisella tavalla näyttää mieheltä?

"Voi tutkia miesten elekieltä, istumatapaa, miten ne pitävät käsiään, nousevat seisomaan, kävelevät. Parran naamaan laittaminenhan ei auta, jos jatkaa käyttäytymistä entiseen tapaan naisena. Kursseilla annetaan yksinkertaisia vinkkejä: mies kävelee jalkaterät hiukan ulospäin, kainaloissa on ilmaa, ihan kuin olisi tennispallot kainaloissa, samoin sormien välissä on ilmaa."

"Ei siinä tarvitse muuta kuin ottaa veljen tai isän vaatteet kaapista päälle ja katsoa mitä tapahtuu."

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi