Ei nyt mitään naista

Mitäpä jos kuukautiskivut iskeävät juuri kun pitäisi vahvistaa laki?

Kirjoittaja kuuluu kirkkoon hiljaisuuden aikaan (22–07).
Kirjoittaja kuuluu kirkkoon hiljaisuuden aikaan (22–07).

Presidentinvaalien lähestyessä ympäri Suomen kuuluu tasainen nalkutus: joko vihdoin maalle saataisiin naispresidentti? Ystävät, pyydän – älkää naurattako. Tajuatte varmasti itsekin, kuinka älytön vaatimus on.

Katsokaa maailman suurvaltoja. Onko Yhdysvaltain presidenttinä koskaan ollut naista? Onko Venäjän tai Kiinan pääministerinä koskaan ollut naista? Jos kerran naiset olisivat niin hyviä johtajia, kai Euroopan talousveturi Saksa tai kolmannen maailman johtotähti Intia olisivat edes joskus valinneet johtoonsa naisen.

Mistä löytyy johtajanaisia? Islannista, kyllä, mutta eikö se juuri kärsinyt valtavan valuuttakriisin, jossa suomalaisetkin säästäjät menettivät rahojaan? Jos Helsinkiä pienemmän valtion naispresidentti aiheuttaa taloudellista tuhoa Suomessa, millainen ongelmien hyökyaalto löisikään ylitsemme, mikäli välissämme ei olisi Atlanttia suojana?

Suomessa lähimmäs naispresidentin valintaa ajauduttiin, kun Elisabeth Rehn haastoi Martti Ahtisaaren. Onneksi toisella kierroksella äänestäjät tulivat järkiinsä ja ymmärsivät, millainen riski nainen olisi valtakunnan ykköspäättäjänä.

Mitäpä jos kuukautiskivut iskeävät juuri kun pitäisi vahvistaa laki? Tai jos presidentti yllättäen pamahtaisi raskaaksi? Näihin kysymyksiin ei ole helppoa vastausta.

Parempi olisi ottaa miesehdokas ja pukea hänelle kukkamekko sekä tekorinnat. Kaikki voittaisivat.

Ajatellaan asiaa toiselta kannalta. Presidentin tehtäviin kuuluu ulkopolitiikan hoitaminen yhdessä hallituksen kanssa. Toisin sanoen vaaditaan henkilö, jolla on hyvät sosiaaliset taidot ja joka osaa tasapainottaa monen osapuolen tarpeet samaan aikaan.

Stereotypian mukaan naiset ovat hyviä sellaisessa, mutta ainahan te jankutatte, että stereotypiat eivät pidä paikkaansa. Yrittäkää nyt jo päättää.

Tai entäpä tilanne, jossa presidentin valta kasvaa liialliseksi? Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että Kekkosen kausi kesti liian pitkään. Miettikää mitä olisi tapahtunut, jos Kekkonen olisi ollut nainen.

Ajatus on liian hirveä edes pohdittavaksi.

Yksi hyvä puoli naispresidentissä kyllä olisi. Budjettivaje pienenisi, koska naisille ei tarvitse maksaa samasta tehtävästä yhtä suurta korvausta kuin miehille.

Siinä meillä miehillä olisi opittavaa.

17 kommenttia

Arkkienkeli

23.11.2011 16:02

Suomessa on jo naispresidentti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ramifoxter

23.11.2011 19:28

Niinpä juuri. Tämä Asko S. Oksa on nukkunut 12 vuotta tai ollut autiolla saarella Tyynellä valtamerellä. Ainakin perusmerkistöjen mukaan Tarjaa on pidettävä feminiininä olentona. En ole Askon kanssa juurikaan samaa mieltä. Naiset ovat vaan niin pirun paljon parempia lähes kaikessa. Lähtee jo siitä, että synnyttävät tähän maailmaan kaikki ihmiseksi kutsuttavat olennot, nekin joita kutsutaan miehiksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

City

24.11.2011 14:14

Vaikka jo peruskoulussa opetettiin, että jokainen tulkintatapa on oikea, suosittelen teille molemmille silti kolumnin lukemista vielä kerran. Ja vaikka vielä kolmannenkin.

Aivan niin. Yhtä absurdia edelleen.

12 vuoden päästä julkaisemme kolumnista päivitetyn version otsikolla "Ei nyt mitään homoa".

Vieläkö tätä vitsiä pitää vääntää rautalangasta?

Ystävällisin terveisin
Antti Pikkanen, City-lehden toimittaja

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

miehethuoh

24.11.2011 16:43

harvoin yli 50 vuotiaalla naisella on kuukautisia tai hän voisi pamahtaa raskaaksi, sen nuorempia presidenttejä tuskin koskaan valitaankaan :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hoaah

25.11.2011 15:31

Vaikka kuinka suositetaan lukemaan vitsilasien läpi, niin ei vaan jaksa naurattaa. Miehillä on joskus niin alkeellinen huumorintaju ja hei, ei kannata yrittää mitään neekerivitsejä vetää jollekin nälkäsille afrikanlapsille, eli naisia ei nää sovinistivitsit yleensä hirveesti jaksa naurattaa, sen verran paskempaa on naisena puskea tuolla politiikassa ym. Ja näin poliittisen hissan opiskelijana, ihan vaan katsokaa tonne saksaan, et onko Angela mies vai nainen? Jotenkin vaan typerää yrittää olla fiksumpi kuin on.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nainen321

25.11.2011 19:04

Ei. Tällaisilla asioilla vaan ei ole hyvä vitsailla! Ei naurata.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Merielain

25.11.2011 21:32

"Jos kerran naiset olisivat niin hyviä johtajia, kai Euroopan talousveturi Saksa tai kolmannen maailman johtotähti Intia olisivat edes joskus valinneet johtoonsa naisen." Ketä ne Angela Merkel ja Indira Gandhi sitten olivat? ...Hahaa, tämä olikin ansa, joka taisi laueta juuri nyt! Juttunne on, hei, tosi läpinäkyviä, yrittäisitte olla vähän älykkäämpiä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

just__joo

26.11.2011 16:58

Anteeksi mut miten tää kolumni liittyy naisiin? Haloseen tai Merkeliin tai kehenkään muuhunkaan? Kysyn vaan. Itse löysin tästä vähän enemmän tasoja, mutta jos on putkikatseinen niin olkoon ihan rauhassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

HristoG

28.11.2011 19:19

Fyysisyys vaikuttaa myös miesten päätöksentekoon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

wwas

29.11.2011 19:19

Mitä? Asko S. Oksa, tekstisi on minulle kuin eufemismi, jota en ymmärrä. Ensikerralla selkokielellä kiitos, ettei toisten toimittajien tarvitse tulkata ja toisten kirjoittaa miehistä, jotka puhuvat tökkökieltä ja joille täytyy puhua suoraan. Asko S. Oksa: oletko oikeasti nainen?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Convalleria

4.12.2011 19:30

Outo teksti. En ole kuullut tai nähnyt kenenkään viime aikoina kyselevän naispressan perään. Ettei olisi nyt halluja tai harhaluuloja. Neuroottista feminismipelkoa? Vai hauskaa sekalaista läpänheittoa menkoista ja kukkamekoista, sotketaan liksatkin kehiin. Ja Kekkonen.

"Presidentinvaalien lähestyessä ympäri Suomen kuuluu tasainen nalkutus: joko vihdoin maalle saataisiin naispresidentti? " Aha.

Yristystä kaiketi oli, pointti jäi hyvinkin epäselväksi. Kuten ilmeisesti aika monelle muullekin...^ Onnea uuteen yritykseen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

provorobo

4.12.2011 23:17

"Vieläkö tätä vitsiä pitää vääntää rautalangasta?"

Vitsi kyllä ymmärrettiin, se nyt vain sattuu olemaan harvinaisen huono.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

juupajoo

5.12.2011 16:12

Öh? Mitä on tämä kaikki raivo kommenteissa? Eikö tekstin ideana ollut nimenomaan näyttää noiden mielipiteiden naurettavuus tuomalla ne tähän päivään? Tuollaisia ajatuksia taisi olla monilla oikeasti vielä reilu vuosikymmen sitten. Ironia on vaikea laji...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

luopio

5.12.2011 21:56

Aivan niin, ironia on vaikea laji. Sitä ei kannata käyttää, jos ei osaa kirjoittaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JouniMikael

7.12.2011 12:58

Ironia on tässä tekstissä hyvinkin onnistunutta. Ei kannata kiukutella, jos ei oma ymmärrys riitä sitä heti tulkitsemaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sananvapaus

21.1.2012 22:19

Sillä, onko presidentti mies vai nainen ei ole mitään väliä. Kunhan hän on sopiva henkilö virkaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

nainennainen

22.2.2012 02:38

et saa pillua.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi