Emoji näyttää keskisormea

Uusi Windows 10 saattaa sisältää vitutusta ilmaisevan ikonin.

Muutama esimerkki Windows 10 sisältämistä uutuuksista.
Muutama esimerkki Windows 10 sisältämistä uutuuksista. Kuva: Emojipedia

Emojeista eli puhelimesta löytyvistä hymiö-ikoneista on tullut parin viimevuoden aikana merkittävä osa sosiaalista mediaa ja ihmisten kommunikointia. Emojit paitsi kuvaavat tunteita, myös herättävät niitä. Tulevana kesänä julkaistavassa Windows 10 -käyttöjärjestelmässä oleva epäsiveellinen kuvaikoni, sillä uusi käyttöjärjestelmää suunnitellaan keskisormea esittävää kuvaa. Toisin kuin Windows, Apple ja Google eivät ole innostuneet ideasta, ja ovat ilmoittaneet, etteivät lisää sitä valikoimaansa.

Uusi vittuiluhymiö kaikissa väreissään. Käyttäisitkö sinä keskariemojia jos sellainen julkaistaan?
Uusi vittuiluhymiö kaikissa väreissään. Käyttäisitkö sinä keskariemojia jos sellainen julkaistaan? Kuva: Emojipedia

Keskarilisäys ei ole ainoa emojeihin kohdistunut muutos. Viime viikolla esimerkiksi kuvapalvelu Instagram puuttui hymiöiden käyttöön, ja poisti munakoisoa esittävän kuvakkeen palvelustaan. Munakoiso yhdistettiin liian usein penikseen, joten se joutui tämän takia pannaan palvelussa.

Myös muilla tahoilla on tehty muutoksia. Viime huhtikuun alussa Apple muutti kokoelmaansa, ja toi eri ihonväreillä varustettuja henkilöikoneita. Myös Windowsin uusi käyttöjärjestelmä tuo mukanaan ihmisiä esittäville hymiöille kuusi eri ihonväriä. Standardiväriksi kaikille tulee harmaa, sillä oletusväri ei saa suosia vai tiettyä rotua. Aikaisemmin esimerkiksi Applella oli kaikki emojikuvakkeet vaaleaihoisia.

Emojien uudet värit. Vasemmalla perusväri joka ei suosi mitään ihonväriä.
Emojien uudet värit. Vasemmalla perusväri joka ei suosi mitään ihonväriä. Kuva: Emojipedia

Lähde: Daily Star, emojipedia

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi