Google haluaa vähentää valheita internetissä

Tulevat muutokset hakukoneissa pyrkivät nostamaan faktat esiin.

Kuva: © buchachon / Fotolia

Maailman suosituin hakukone Google on keksinyt keinon vähentää valheellista tietoa haussaan. Aiemmin jonkun sivuston on tehnyt luotettavan näköiseksi se, kuinka paljon muilta saiteilta on linkattu kyseiseen sivuun. Jatkossa Google analysoisi jokaisen sivun lähteistä niin valheet kuin faktatkin ja sen perusteella luokittelisi ne ylemmäs tai alemmas hakutuloksissa.

Uuden järjestelmän toimivuus perustuisi Googlen omiin lukuisiin tutkimuksiin ja tietoihin jotka on säilötty internettiin ajansaatossa. Googlella on käytössään internetajan saatossa kasaantunut tietopankki, Knowledge Vault, josta he pystyvät vetämään esiin oikeata tietoa. Kiintopisteenä sille, mikä on “fakta”, Google pitää internetin yhteisymmärrystä tietyistä asioista. Saitit, jotka ovat ristiriidassa tämän kanssa, putoavat hakutuloksissa.

Verkossa on valmiiksi jo paljon ohjelmia jotka auttavat käyttäjää selvittämään lähteen todenmukaisuuden. Myös Googlen asiantuntijat ovat jo pitkään pyrkineet siihen, että hakutuloksia listataan niiden laadukkuuden eikä suosion perusteella, sillä suosittu ei aina ole kaikista luotettavin.

Jos Google saa faktoihin perustuvan hakunsa toimimaan, voi vain toivoa, että heillä on oikeat faktat. Toivottavasti palvelu ei myöskään yksiäänistä nettiä liiaksi ja vaihtoehtoisille selityksillekin löytyy edelleen paikkansa.

Lähde: New Scientist

3 kommenttia

Oiva Paukku

5.3.2015 13:06

Kun miljardi kärpästä on sitä mieltä että paska on hyvää, siitä tulee fakta. Jos joku kehtaa olla eri mieltä, se vaiennetaan. Tämähän on propagandakoneiston ihanneasetelma.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ministryoftruth

5.3.2015 14:33

Samalla tavalla kuin Pohjois-Korea ja Kiina haluavat vähentää valheita netissä. Onneksi Google asiantuntijat tietävät mikä on se Oikea Totuus©

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

TerhoToivoTapio PAJULA

19.3.2015 00:20

Google suurensi jo kartoissaan Venäjän rajoja vaikka juuri yksikään valtio ei tule tunnustamaan tätä totuudeksi.Vaikka olihan se muutos tehty perinteiseen Kotkan laiva liikenne karttaan vaikka miksi sitä voisi sanoa?Haamuraja/Venäjän päiväuni?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi