Herkkua rikosdokumenttien faneille: Netflixiin tulee Amanda Knox -dokkari

Jos tykkäsit Making a Murdererista, haluat nähdä myös tämän.

Amanda Knox.
Amanda Knox. Kuva: Netflix

Marraskuussa 2007 maailmaa kohahdutti kansainvälinen murhatapaus. 21-vuotias brittiläisopiskelija Meredith Kercher löydettiin murhattuna makuuhuoneensa lattialta Perugiassa, Italiassa, jossa hän oli vaihto-oppilaana. Murhasta vangittiin hänen kämppäkaverinsa, amerikkalaisopiskelija Amanda Knox italialaisine poikaystävineen. Poliisi sai Knoxilta lausunnon, joka tulkittiin tunnustukseksi, mutta jonka Knox myöhemmin pyörsi vedoten poliisin painostukseen. Oikeustaistelu sai laajaa kansainvälistä huomiota paitsi nuoren naisen puhtoisen taustan vuoksi, myös siksi, että asiantuntijat ympäri maailmaa ottivat vahvasti kantaa sekä todisteiden uskottavuuteen että asianosaisten syyllisyyteen.

Italialaismedia leimasi Knoxin seksihulluksi, joka tappoi kämppiksensä pieleen menneiden rietastelujen tiimellyksessä. Amerikkalaismedia taas vaati oikeutta oman maansa mallikansalaiselle, joka joutui ulkomailla tahtomattaan hurjaan pyöritykseen.

Knox oli vankilassa Italiassa tutkintavankeudessa ja suorittamassa tuomiotaan yhteensä lähes neljä vuotta ennen kuin hänet vapautettiin tuomiosta valitettuaan. Murhasta tuomittiin lopulta Rudy Guede, jonka verisiä sormenjälkiä asunnosta löydettiin. Knoxia ja tämän poikaystävää oli ehditty syyttää murhasta jo ennen kuin Gueden sormenjäljet löytyivät.

Netflixiin 30. syyskuuta tulevassa dokumentissa Knox kertoo itse versionsa murhayöstä ja kokemuksistaan prosessista. Dokkarissa haastatellaan myös Knoxin läheisiä, oikeusprosessin osanottajia ja tapauksesta raportoineita toimittajia. 

Amanda Knox Netflixissä 30.9.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi