Herneenvetosierain tukossa

Vaikka tapahtumasta on aikaa, nostan tähän lehteen haastatellulle Lauri Maijalalle hattua yhdestä syystä.

Miehestä tehtiin tutkintapyyntö opiskelijanäyttämölle tehdystä ohjauksesta Mannerheim eli sinun lapsistasi ei mitään. Tapahtuma yhdisti suomalaisia.

Tutkintapyyntö kuitenkin hylättiin. Ketä yksityishenkilöä Maijala olisi muka voinut esityksellään loukata? Kansallinen identiteetti ei kelpaa vastaukseksi.

Jos joku tekisi nyt uudestaan Maijalat, kohu olisi taattu. Marskin häpäisystä on lupa meuhkata säännöllisesti julkisuudessa.

Toki esityksestä ehdittiin ennen älämölöä kirjoittaa pari oikeaakin kritiikkiä, jotka koskivat esityksen taiteellista arvoa, eivät kukkahattutäteilyä siitä, miten Marskia voidaan taas kerran kohdella näin.

Taiteen tehtävä on herättää keskustelua, ja sitä taas syntyy provosoimalla eikä kaikkien miellyttämisellä. Onko kyse Marskista vai taistolaisista, on täysin toissijaista. Kenties juuri siksi vasemmistosiipeä ei yksinkertaisesti tarvitse häpäistä näyttämöllä.

Sillä ketään ei voisi vähempää kiinnostaa. Kukaan ei jättäisi tutkintapyyntöä.

Kirjoittajan entisen koulun vieressä on Mannerheimin hevosen muistokivi.

3 kommenttia

tati-ihminen

16.9.2011 15:37

Kukkahattutädit eivät vedä herneitä sotamarsalkan kunnian loukkaamisesta, vaan rynkkysedät, kaiken maailman sotahistorioitsijat ja muut arkistoihmiset, homokammoiset hiiret ja herkkähipiäiset tärkeilijät. Tädit pelastavat maailman ja auttavat kaikkia. Älä hauku tätejä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vitsitasaarvo

18.9.2011 15:44

Marskia saa sentään loukata ilman tuomiota (kuolemantuomiota seuraajiltaan tahi sakkotuomiota valtiolta), mutta uskontoa - tuota ehtymätöntä tarinakokoelmien joukkoa - ei ilmeisesti vieläkään Suomessa saa. Tämä oikeasti hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa.

Jos perustan Marski - uskonnon, jossa palvotaan Marskia, voiko noita taiteilijoita sitten edes sakottaa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kim-Il-Un

23.2.2012 03:05

Lisää patsaita Suomeen! Misssä se munkin patsas viipyy, vaikka maamme, Pohjois-Korea, ei vielä ole sodassa kansaane? Kohta on on, jos pystiä ei ilmesty, ja vähän äkkiä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi