Pekka-Eric Auvinen jää muistoihimme sinä ihmisenä, joka osoitti, kuinka helppo surullisella tavalla häiriintyneen murrosikäisen on valjastaa koko suomalainen media omien ajatustensa äänitorveksi. Pekka-Eric muistetaan erityisesti rooleistaan internetvideoissa, kuten puhuttelava “Just Testing My Gun”. Kyseisestä teoksesta tuli valtakunnallisten tv-kanavien pysyvää ohjelmistoa heti julkaisemisensa jälkeen.
Ristiriitainen teos sai useat tiedotusvälineet jopa kysymään, onko oikein että näin hirvittävän teon tekijä saa tilaisuuden esitellä tekoaan ja jopa ylpeillä sillä. Moraalista pohdintaansa tiedotusvälineet tehostivat esittämällä Auvisen videoita ja antamalla runsaasti tilaa hänen kirjoittamilleen itsekorostusteksteille.
Paitsi mediavaikuttajana, Pekka-Eric Auvinen muistetaan myös omaperäisenä filosofina, jonka ajatuksia on aiemmin esittänyt ainoastaan joka kolmas murrosikään ehtinyt. Runsaasti mediahuomiota saaneena hänestä kehittyikin nopeasti helppo samaistumisen kohde niille sadoille, täsmälleen toistensa kaltaisille suomalaisille ja tuhansille muiden maiden runkkareille, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että ovat ainoita niinku vittu oikeesti yksilöitä, hei, ja joista jokaista sorretaan enemmän kuin ketään koskaan.
Ennen kaikkea Pekka-Eric jää kuitenkin muistoihimme koululaitoksemme mallioppilaana. Hänen teoissaan tiivistyy sellaisen ihmisen maailmankuva, jolle jatkuva kilpailu ja muita parempana pysyttely on elämän tarkoitus. Tähän pyrkii koko koululaitoksemme esikoulusta korkeakouluihin saakka ja viimein tämä ajattelu on viety loogiseen päätepisteeseensä.
Kun lapsen ja nuoren kasvattaminen koulussa typistyy vain työelämän tehokkuusvaatimuksiin vastaamiseksi, kasvaa koko maan kilpailukyky. Kun itsensä ilmaisemiseen ja inhimillisen kanssakäymisen harjoittelemiseen tähtäävien aineiden tunteja karsitaan, ovat koululaiset yhä valmiimpia astumaan nopeasti työelämän palvelukseen. Suomi onkin nykyisellään maailman kilpailukykyisimpiä maita. Onnea, Suomi.
