Janina Frostell

Jaana Rinne iskee ihomaalin alle.

JANINA RAKASTAA TOMBAA, kirkuvat Stadin lööpit. Kun Janina saapuu pakkasperjantaina Pohjois-Esplanadilla sijaitsevaan Ravintola Teatteriin tekisi mieli huutaa: MAMMA MIA, mikä nainen! Untuvarotsissaan, vaaleissa farkuissaan ja mustassa pooloneuleessaan pikisilmäinen Miss Frostell huokuu raukeaa erotiikkaa.

Miltä tuntuu kun maailmankuulu brittilehti Arena valitsi sut maailman viidenneksi komeimmaksi kimmaksi?

”Niin, mitä se gorgeous nyt tasan tarkoittaakaan? En mä ole edes katsonut sitä lehteä. Mä olen sellainen, etten mä halua nähdä musta kirjoitettuja juttuja. Mä kävelen tositarkoituksella lehtikioskien ohi, koska mä en halua törmätä juttuihin.”

Sen ymmärtää pirun hyvin.

”Jotenkin näin on helpompi elää. Kun niitä ei näe, voi ajatella, ettei ole ollut niissä…”

Sä haluat säilyttää mielenrauhan.

”En mä halua nähdä mun lärviä joka paikassa. Kun jutut on tehty ne on tehty. Ne ovat siinä vaiheessa jo historiaa, ja itse katselee juttuja eteenpäin. Tämän päivän lehteen kääritään huomenna kalaa.”

Miten sä tänään voit?

”Mä olen ollut niin happy, ettei mulla ole ollut flunssaa koko syksynä. Nyt on sellainen fiilis, että keuhkoputkentulehdus pukkaa päälle. Rinnan päällä on sellainen outo, painava tunne, ja muutenkin on vähän hatara olo. Mä voisin juoda teetä. Otetaanko me tota Kalkkunaa Wallenberg?”

Kuulostaa hyvältä. Varsinkin, jos sitä saa perunamuusin kanssa.

”Eilen oli muuten BMG:n pikkujoulut. Seurapiiripalstat hoituvat nopeasti, mutta paikalla oli myös lehti, joka oli järjestänyt ikioman haastattelutilanteen, ja siinä mä annoin yhtäkkiä puolen tunnin haastattelua, vaikka olin tullut viettämään hauskaa iltaa ulkona. Bileet loppuivat yhdeksältä ja pääsin kymmentä vailla yhdeksän bailaamaan. Juttelin rumpalin ja kitaristin kanssa viisitoista minuuttia ja that’s it!”

Röyhkeätä käyttää tilannetta noin.

”Mitä joku roskalehden toimittaja saa tuollaisesta? Bonusta? No, se oli eilen, tänään on tänään.”

Onks sulla oma väri silmissä?

”On. Mä oon menossa optikolle ja haluaisin vielä tummemmat!”

Älä ota. Noi on hyvännäköiset ihan naturelleina.

”Ehkä hiusväri vaikuttaa, letti on nyt entistä tummempi. Mä olen nyt käynyt Vanhasen Harrin luona tekemässä kokeiluja Goldwellin uusilla sävysysteemeillä. Ollut koekaniinina. Yhdessä vaiheessa tukassa oli kuparinpunaista, ja mä olin ihan että, pikkuisen liikaa. Se sävy oli niin punainen, että punaiset villapuserot alkoivat näyttää haaleilta. Nää on niin tarkkaa säätöä!”

Matala profiili on hiuksissa paras.

”Suht luonnollinen väri on helpoin.”

Etelä-ja Keski-Euroopassa suositaan enemmän omaa väriä.

”Mutta niillä on blondausvimma. Mä syyllistyn siihen itsekin. Laitan kesällä rannalla sitruunaa tukkaan ja ihmettelen myöhemmin, että miten tää on nyt niin kuollut tää hius!”

Etelä-Euroopassa ollaan klassisempia. Tätä mä kelasin kun mä olin just Rivieralla.

”Ihanaa. Siellä on valoa! Meillä on täällä rankkaa kun on näin pirun pimeetä. Pitää hankkia joku Philips Brightlight että pysyy jotenkin hengissä. Kun pimeys laskeutuuulkona, tulee sellainen olo, että, jaaha, nyt pitää mennä nukkumaan.”

Hiihdetään stidit silmissä.

”Tavallaan miettii, että miten tänne on ylipäätään sivilisaatio syntynyt. Kyllä ymmärrän, kun Etelä-Eurooppalaiset vähän ihmettelevät tätä touhua.”

Mulle on jäänyt mieleen yks sun teevee-esiintyminen. Jukka Leppilampi soitti skittaa ja sä vedit sataprosenttisena livenä jonkun biisin. Sä lauloit hyvin!

“Se oli What goes around comes around mun vanhalta levyltä. Se biisi kuulosti paremmalta simppelinä livejuttuna kuin levyversiona.”

Sä oot ollut studiossa väsäämässä sinkkua. Ketä nää muusikkotyypit ovat?

”Nää kundit kutsuvat itseään Soundfreakseiksi. Niillä on Turussa studio, ikävä kyllä, mä aina kiroilen sitä matkaa. Mutta ne on prokundeja, siellä ei leikellä nauhoja, vaan ne on aina että: Nyt sä laulat tän putkeen! Sitten kun on viiskyt kertaa vetänyt jonkun jutun…” Ehkä siinä alkaa nyt olla intuitio kohdallaan…” Livetilanne on niin erilainen, se fiilis pitäisi saa studioon. Toisaalta studiossa pystyy kiinnittämään huomiota kaikkiin pieniin juttuihin. Sä sanoit, että sä olet sanoittanut. Mäkin olen kokeillut. Me kirjoitettiin sanat yhteen biisiin mun laulunopettajan kanssa, mutta mulle tuli sellainen olo ettei se ole oikein mun biisi, ja nyt sen vetää Laura Voutilainen euroviisukarsinnoissa.”

Mikä pitää sut tyytyväisenä?

”Arki. Tämä päivä, ilo löytyy just tästä hetkestä. Pitää elää, mutta täysillä.”

Monet jäävät nykyään himaan, kun lentäminen ja kaikki on niin vaarallista. Mä en ainakaan halua kuolla himassa!

”En mäkään. Mutsikin koko ajan kyselee, että miten mä uskallan matkustaa. Tottakai mä uskallan. Jos alkaa varomaan, pelkää lopulta pienintäkin asiaa. Tää kalkkuna näyttää olevan paneroitua…”

Joudutko sä paljon katsomaan mitä sä syöt?

”Kyllä mä syön ruokaa, mutta ei mitään turhaa piilorasvaa. Mmmm, tää on ihanaa… Tulee ihan mieleen famun ja fafan tekemä ruoka.”

Kuunteletsä näitä kotimaisia mimmejä, Maija Vilkkumaata ja Jonna Tervomaata?

”Maija Vilkkumaa on mun mielestä tosi hyvä, mä diggaan siitä, vaikka mä en muuten ole kovin paljoa kotimaista musaa kuunnellut. Mun koti on suomenruotsalainen ja siellä on kuunneltu koko mun elämäni Vikingarnaa ja muita ruotsalaisia klassikoita. Mä olin Abba-friikki, niin kuin varmaan muutkin mun ikäpolvesta. Santa Esmeraldan Please don’t let me be misunderstoodia mä kuuntelin kerran toisensa jälkeen!”

Sä et päässyt sisään kotimaiseen musaan, koska suomi ei ole sun ykköskieli?

”Tottakai se vaikutti. Mun suomenkieli on parantunut huomattavasti sen jälkeen, kun mä aloin tekemään malliduunia. Kouluaikoina Porvoossa suomenkielinen ja ruotsinkielinen koulu eivät olleet missään tekemisissä toistensa kanssa, ja kaveripiiri rajoittui viisitoistavuotiaaksi asti vain ruotsinkielisiin.”

Porvoo on niin idylli. Mistäpäin Porvoota sä olet?

”Me asuttiin Kevätkummussa. Kun me muutettiin sinne tiet olivat hiekkateitä, ympärillä oli metsää eikä missään pönöttänyt kauppakeskuksia, mutta nykyään se on kasvanut erilliseksi kaupunginosaksi.”

Kauanko sä olet asunut Töölössä?

”Kaksi vuotta. Mä viihdyn hyvin. Stadissa on niin helppo olla ja liikkua. Töölöstä kävelee keskustaan. Muutkin paikat ovat kävelymatkan päässä. Stadissa on kaikkea. Ilmastonkin kestää. Jonain vuosina on ollut niin kova stressi, etten ole edes huomannut kaupungin kauneutta. Poissaolo auttaa. Kun käy muualla, päässä on niin paljon kesäisiä kuvia että niillä pärjää kylminäkin aikoina. Suomessa luonto kulkee aika harmaissa sävyissä. Vaikka meri olisi sininen, se ei koskaan ole niin sininen kuin vaikkapa Baleaareilla. Sävyyn vaikuttavat suolapitoisuus, hiekan ja kivien väri.”

Rivierallakin Välimeri oli uskomatonta smaragdia. Onko sulla paljon ulkomailla duunia, vai oletsä matkustanut enemmän sen takia, että sä styylaat Tomban kanssa?

”Sekä että. Matkat pyörivät sekä Panos Emporion uikkareiden että Alberton ympärillä. Vaikka uikkareiden kuvaaminen voi kuulostaa kliseiseltä se on hyvää vastapainoa duunille täällä. Uikkarikuvia on kiva tehdä, koska kuvaajat ovat taitavia. Ei tarvitse miettiä, että tässä haetaan taas sitä tissiviivaa. Suomessa törmää joskus halpoihin ratkaisuihin. Kanteen haetaan ne tarvittavat elementit myyntiä varten, eikä kiinnitetä huomiota siihen, ovatko kasvovalot kohdallaan. Viitisen vuotta sitten mä sain niin kauhean raivokohtauksen yhdestä iltapäivälehden kannesta, että multa meni kaksi kuukautta toipua siitä. Silloin mä ajattelin ettei tämä duuni ole mun juttu, että mä lopetan, ostan koiran ja alan miettiä muita vaihtoehtoja. Kolmen kuukauden päästä aloin ahdistua, kun en tehnyt mitään!”

Miltä on tuntunut tehdä haastattelua mun ikäisten äijien kanssa, joille sä olet päiväunien kohde?

”Haastattelutilanne on ollut erilainen kuin juttu, joka on lopulta lehdessä. Niistä selviää huumorilla.”

Märät unet uskalletaan tuoda vasta lehdessä esille?

”Joo. ‘Kuvaajalla tuntui munissa kun hän kuvasi Janinaa’ -tyyliin. No, kuka näistä korniuksista välittää sadan vuoden päästä?”

Sä selviät valoisuudella?

”Yhtä paljon kun positiivinen, mä olen myös negatiivinen. Eilen oli sellainen päivä. Rankat kuvaukset omasta mallistosta, ja yhtäkkiä joku laukaisee juorun. Mä suutun, poljen jalkaa, menen vessaan, ja yritän laskea kymmeneen rauhallisesti hengittäen. ‘Kun kuvataan ja mä olen huonolla tuulella, mulla on kuin kuolema silmissä’, mä sanon kuvausryhmälle.”

Sä pidät päiväkirjaa?

”Joskus mä kirjoitan todella paljon. Kun panee ajatuksensa paperille, niistä löytää punaisen langan. Usein mä kirjoitan omista mokistani. Joskus mua ärsyttää se, että mä puhun liikaa. Joskus mä en mene pitkään aikaan ovesta ulos, koska mä en jaksa puhua, varsinkaan itsestäni. Sosiaalisen putken jälkeen tarvitsee speissiä rakentaakseen itsensä läjään uudestaan.”

Kun tyypit nakertavat suhun koloja, on nastaa olla vaan himassa ja kelailla.

”Siivota ja pyykätä, tehdä terapiahommia! Ja sen jälkeen on ihana vaan pötköttää sängyssä! Mulla on supersänky. Kun jouluvalot palaa ikkunassa ja uudet verhot on ikkunoissa, musta tuntuu että voisin nukkua vaikka kuinka pitkään! Sänky ja makuuhuone pitää olla sellaiset, että rauhoittuu. Telkkari, mä en katso sitä juuri ollenkaan. Mulla ei ole tällä viikolla ollut telkkari päällä yhtenäkään iltana. En jaksa sitä hälinää. Mielummin teen jotain keittiössä, tai säädän vaatekaappeja. Joskus on pakko katkaista informaatiovirta.”

Mikä on vittumaisin juttu minkä julkisuus on sulle järkännyt?

”Se, että sitä on niin vaikea kontrolloida, ja se, että joskus saisi sanottua mitä todella haluaa sanoa. Usein on jo etukäteen otsikko valmiina.”

Tänään pitkin stadia ja Suomea lukee että sä rakastat Tombaa…

”Se on vaikeata. Jos mä olen hiljaa tai hymyilen, ne ovat niille jo sanoja. Mä sanoin vain allekirjoittavani Tomban puheet. Mitä mä kieltäisin, koska hän puhui ihan fiksuja. Onneksi Alberto on niin vanha patu, että se tietää miten nää jutut hoidetaan.”

Albertolla on hyvää pilkettä?

”Huumori on tärkein juttu yhdessäolossa.”

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi