Jättimäistä maalipintaa eri puolille Suomea – katso kuvat upeista muraaleista!

UPEA16-projektin puitteissa syntyneet teokset ovat nähneet päivänvalon.

Italialaisen Tellaksen työ Suvilahdenkadulla tuo piristystä harmauteen.
Italialaisen Tellaksen työ Suvilahdenkadulla tuo piristystä harmauteen. Kuva: Panu Jansson

Eihän näitä isoja katutaideteoksia liikaa pidä tehdä. Yksi seinällinen per kaupunkikortteli riittäisi ihan hyvin.

Upea16-katutaideprojekti tuo Suomeen yhteensä 16 nimensämukaisesti upeaa seinämaalausta. Eri puolilla Suomea toteutettavaan projektiin on haalittu suuriin kokonaisuuksiin erikoistuneita taiteilijoita eri puolilta maailmaa.

Helsingissä muraalit saatiin Suvilahdenkadulle, jonne upean liukuvärisen ja luontoaiheisen teoksen toteutti italialaistaiteilija Tellas sekä Vallilaan, missä teollisuusalueelta löytyvän seinä koristeli tukholmalaiskaksikko GraffitiSthlm. Suvilahdenkadun seitsenkerroksinen kulmamuraali tekee aiemmin tylsästä kulmauksesta aivan uudella tavalla taianomaisen ja Vallilan Sysmänkujalla syrjäinen paikka herää pirteästi eloon. Sysmänkujan teos juhlistaa talon asukin, Helsingin ensikoti ry:n 80-vuotisjuhlavuotta. Suvilahdenkadun ja Pääskylänkadun kulmauksen talo kuuluu puolestaan Nuorisosäätiölle.

Toivotaan seuraavia vielä tätäkin näyttävämmille paikoille, kunhan nämä ensin sulattavat kaupunkilaisten sydämet. 

Pääkaupungin lisäksi muraaleja saadaan Kemiin, Hämeenlinnaan, Riihimäelle, Vaasaan ja Hyvinkäälle. Andrew Hem aloittaa tänään maanantaina oman duuninsa Vaasassa, missä hän maalaa 30-metrisen paloaseman tornin. Kotimaiset taiteilijat Kim Somervuori ja Teemu Mäenpää aloittavat myös maanantaina toisen teoksensa Hämeenlinnan Viipurintien alikulkutunnelissa.

GraffitiSTHLM jätti jälkensä Vallilan Sysmänkujalle.
GraffitiSTHLM jätti jälkensä Vallilan Sysmänkujalle. Kuva: Panu Jansson

Kim Somervuori ja Teemu Mäenpää täyttivät hyvinkääläisseinän omalla, uskomattomalla tyylillään.
Kim Somervuori ja Teemu Mäenpää täyttivät hyvinkääläisseinän omalla, uskomattomalla tyylillään. Kuva: Katutaideyhdistys Päävärit

Kemin kaupunkikuvaa komistaa balilaistaiteilija WD:n kasvokuva.
Kemin kaupunkikuvaa komistaa balilaistaiteilija WD:n kasvokuva. Kuva: Katutaideyhdistys Päävärit

Riihimäen asematunnelin koristeli ruotsalainen Ola Kalnins.
Riihimäen asematunnelin koristeli ruotsalainen Ola Kalnins. Kuva: Katutaideyhdistys Päävärit

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi