Jenkeissä 40 prosenttia ruoasta lentää roskiin

Vuosittain ruokaa haaskataan 165 miljardin dollarin edestä.

Tuore tutkimustieto kertoo, kuinka Yhdysvalloissa on saatu jälleen lyötyä isoja numeroita tauluun. Tällä kertaa kyseenalaista kunniaa nautitaan USA:ssa ruokahävikin suhteen. Ympäristöjärjestö Natural Resources Defence Councilin laskelmien mukaan lähes joka toinen suupala lentää roskiin.

Tästä 40 prosentin hävikistä koituu myös kallis lasku. Vuosittain hukatun ruoan hinta nousee 165 miljardiin dollariin, joka tarkoittaa reilua paria tonnia per talous per vuosi. Painoltaan hukattu ruoka on huikeat 10 kiloa kuukaudessa! Pois heitetystä ruuasta muodostuu USA:n suurin kaatopaikkoja kuormittava jätekasa.

Jenkeissä mennään asian suhteen omilla luvuilla. Vertailun vuoksi esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa safkaa hukataan kymmenen kertaa vähemmän. Suomessa puolestaan on korkea hävikki, mutta täälläkin jäädään 10-15 prosenttiin kulutetusta ruoasta. Täällä lauma bloggareita aktivoitui hetki sitten Hävikistä herkuksi -kampanjassa asian tiimoilta.

Ruoan hävittäminen tuntuu erityisen oudolta aikana, kun talous yskii pahasti ja ruoan hinta on noussut kattoon eikä kaikilla perheille riitä rahaa sapuskaan ylipäätään.

Kuluttajat ovat tottuneet näkemään kaupan hyllyt pullollaan tuoretta tavaraa, josta osa jää väkisinkin myymättä. Ravintoloiden tiukat standardit puolestaan aiheuttavat sen, että niistä lentää käyttökelpoista ruokaa reilusti menemään. Suurin potti ruokaa hukataan kuitenkin kotikeittiöistä.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi