Johanna Korhonen

Päivälehden Museo esittelee Helsingin Sanomien ja suomalaisen uutistyön historiaa 1800-luvulta nykypäivään. Tänään Ludviginkatu 2–4:ssä istuu uutinen. Hän on Johanna Korhonen.

Hei Johanna. Halusit tavata Päivälehden Museossa. Miksi?

”Täällä on paljon tuttua esineistöä, mutta myös rakennus on tuttu. Aloittaessani urani Helsingin Sanomissa vuoden 1991 tammikuussa nojailin lukemattomat illat tällaiseen kaltevaan taittopöytään…”

Ylioppilaaksi kirjoitettuasi muutit Oulusta Tampereelle yliopistoon ja jatkoit Sanoman Toimittajakouluun Helsinkiin. Koulun tärkein opetus?

”Oli opettavaista joutua kylmiltään yllättäviin tilanteisiin. Koulussa rohkaistiin kriittisyyteen, siihen, ettei toimittaja ole joku, jonka läpi virtaa informaatiota. Meille opetettiin, että toimittaja tuottaa lukijalle tietoa omaa ymmärrystään käyttäen. Opetan Helsingin yliopiston Avoimessa yliopistossa opiskelijoita tajuamaan journalistin roolin. Ongelmana on pelko. Toimittajat pelkäävät liikaa suututtavansa jonkun.”

Päädyit taloustoimittajaksi. Mikä taloudessa kiehtoi nuorta tyttöä?

”Ajattelin, ettei taiteesta ja kulttuurista kiinnostuneesta henkilöstä tule ainakaan taloustoimittajaa, mutta työharjoittelijana taloustoimituksessa tajusin, että tämä on sitä, mitä jokaisen toimittajan tulisi ymmärtää. Jottei olisi nenästä vedettävissä, kun joku äijä tulee ilmoittamaan, ettei rahaa ole. On otettava selvää, onko sitä vai ei.”

Taloustoimittajavuosien jälkeen perustit Verkkotie Oy:n , jossa toimit Verkkolehden päätoimittajana ja toimitusjohtajana. Samoihin aikoihin juonsit televisiossa Verkkoyhteys-ohjelmaa. Milloin netti kolahti neiti Korhoseen?

”Vuonna 1995. Katselin, miten koneen ruudulle rakentui New York Timesin etusivu ja ajattelin, että tästä kehittyy vielä jotain suurta.”

Sinut tunnetaan journalistina, jonka linjaa ihastellaan tai inhotaan. Vuosien 2006–2008 pestisi Journalisti-lehden johdossa vihastutti niin, että jotkut vaativat erottamistasi liitosta. Siihen vastaat perustamalla media-alan ja journalistisen työn tulevaisuutta kehittävän Suomen Journalistit -yhdistyksen. Lapin Kansasta sait potkut ennen kuin ehdit tehdä töitä päivääkään. Alma Median mukaan syynä on luottamuspula sinun mukaasi seksuaalinen suuntautumisesi. Oikeus ratkaisee asian aikanaan. Eikö pelota, ettet saa enää töitä, kun haastat ex-työnantajasi oikeuteen?

”Ei pelota. Pelottaisi, jos en olisi ryhtynyt tähän. Silloin olisin ollut osaltani vahvistamassa kulttuuria, jonka mukaan ihmisiä voi syrjiä ja ostaa hiljaiseksi. Journalistin tehtävä on tuoda julki tärkeitä asioita jopa silloin, kun ne repivät häntä itseään ja hänen läheisiään, koska yhteiskunnassa täytyy saada tietää asioista. Epäkohtia voidaan muuttaa ainoastaan tiedostamalla. Seksuaalinen syrjintä ei ole ainoa syrjinnän muoto. Olen saanut parikymmentä viestiä, joissa on kerrottu rasismista ja syrjintää aiheuttavasta sukutaustasta, niin absurdilta kuin tuon tyyppinen syrjintä kuulostaakin, ja tapauksista, joissa Suomessa syntynyt ja kasvanut ihminen ei saa työtä, koska etunimi on Omar ja sukunimi Abdullah. Islamilaiset ovat avautuneet ramadanista pottuilusta ja siitä, että työpaikalla joku saattaa lätkyttää rättipäiden harrastuksista.”

Mitä jos Lapin Kansan päätoimittajaksi valittu olisi unohtanut sanoa puhelimessa olevansa musta?

”’Hitto, se onkin musta. Miksei se sanonut sitä heti ensimmäisenä puhelimessa. Voi voi kun sen psykologiset testitkin menivät niin hyvin’…Keississäni on nähtävissä yhteyksiä Yhdysvaltojen 1970-luvun kansalaisoikeustaisteluun. Silloinkin monet olivat sitä mieltä, ettei mustia voi palkata, koska firmasta kaikkoavat asiakkaat. Nykyään tietoisuus ja lainsäädäntö ovat ihan toisella tasolla kun silloin, kun Rosa Parks kieltäytyi luovuttamasta bussissa istuintaan valkoiselle miehelle.”

Lapin Kansan päätoimittajan Heikki Tuomi Nikulan mukaan julkilesbosta ei ole Lapin Kansan päätoimittajaksi. Miksei?

”Tuon tyyppiset reaktiot edustavat pelkoa. Pelkoa erilaisuuden mörköä kohtaan. Tämä julkilesbo, joka on mun mielestä kauhea käsite, tuo mieleen jotain julkeaa, röyhkeää tai härskiä.”

Julkisuus harrastaa tyypittelyä. Kiusaaja-Andreas tuli pari viikkoa sitten ulos Big Brother talosta ja on siitä lähtien tunnettu sillä nimellä. Johanna Korhonen on julkilesbo.

”Pelot vaikuttavat näköjään siihen, minkälaista julkisivua päätoimittajalta vaaditaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että töissä ollaan tekemässä töitä. Vapaa-aikana saa olla tekemisissä kenen kanssa tahansa ja tehdä mitä huvittaa.”

Milloin sinusta tuli idealisti?

”Arjessa olen miltei rasittavan rationaalinen. Kylmä järki on toinen aivopuoliskoni. Idealistisuus, suurempien arvojen nostaminen prioriteettilistan kärkeen on aika rationaalista. Mistä yleisö maksaa mediaihmisille? ”Me maksetaan tiedonvälittämisestä eikä ennakkoluulojen levittämisestä”, kansalainen kirjoitti hiljattain netin keskustelupalstalla. Lukijat eivät maksa meille copy-pastaamisesta tai mainostamisesta. He haluavat tietää, millaisia asiat oikeasti ovat. Tosiasioiden kertomisen edellytyksenä on journalististen arvojen nostaminen korkealle. Se vaatii, että olemme pelottomia ja jatkamme ponnistelua silloinkin, kun laiskempi antaa periksi: ”Joku talousrikosvyyhti vai, piruako se mulle kuuluu”.

13 vuotta esimiestehtävissä ja päätelmäsi on, että idealismi nostaa journalismin tasoa.

”Esimiehen tehtävänä on kylmästi sanottuna saada työntekijöistä irti mahdollisimman paljon. Tämä ei onnistu, jos porukka käyttää työaikaa pelkäämiseen. On rationaalista ottaa nollatoleranssi homovitsien suhteen tyyliin ”nyt naamat umpeen”. Arvot ovat kova juttu. Ne eivät ole lällyä, vaan kovaa ydintä, jonka pohjalle rakennetaan.”

Olet kotoisin Oulusta ja kasvanut lestadiolaisten keskellä. Kerro siitä.

”En ole kyseisestä herätysliikkeestä, mutta koululuokastamme kolmasosa oli lestadiolaiskristityistä perheistä. Tunnen lestadiolaisia, ja he ovat normaaleja, järkeviä ihmisiä ja täysin kykeneväisiä tekemään erilaisia ratkaisuja, esimerkiksi tilaamiensa lehtien suhteen. En ole koskaan nähnyt lestadiolaisia pitämässä mielenosoitusta lehtitalon edessä!”

Oletko saanut tukea kyseisistä piireistä?

”Olen. Homoseksuaalisuuskysymyksestä keskustellaan myös lestadiolaisliikkeen sisällä, koska yhteisössä on myös seksuaalisten vähemmistöjen edustajia. Siellä on jouduttu tekemään eettisiä linjauksia, joista kukin voi olla mitä mieltä haluaa, mutta hekin sitä työstävät.”

Evankelis-luterilainen kirkko on menettänyt jäseniä muun muassa homoliittojen siunaamisen vastustamisen vuoksi. Oletko kirkon jäsen?

”Vahvasti. Luen itseni aktiivikristityksi, koska olen mukana kirkon toiminnassa kirkkolaulutyöni takia. Kirkosta puhuttaessa olen tarkka kielenkäytöstä. Kirkko ei ole joku, kirkko olemme me. Meillä kirkossa on pieniä ja äänekkäitä vähemmistöjä. Luen huvittuneena Kirkko ja Kaupunki -lehden takasivun mielipiteitä. Sieltä voi löytyä mitä kamaluuksia tahansa.”

Miten sinusta tuli kirkkolaulaja?

”Vierastin kilpailtua klassisen laulun maailmaa. Kirkkolaulun lähestymistapa on erilainen. Se lähtee musiikin ytimestä ja ihmisen henkisestä ulottuvuudesta. Ja myös kehon ja mielen yhteydestä, äänihän on fysikaalinen, värähtelyä aineessa. Musiikin kokemus on selittämätön. Vanhan kirkkolaulun maailmassa on paljon kiehtovaa. Kirkkotila on siinä se, mitä soitetaan. Se täydellistää ihmisen äänen. Bändimme nimi on Vox Silentii ja olemme tehneet ruotsalaiselle Propriukselle musiikkia. Olemme laulaneet myös ulkomailla ja levy-yhtiön mielestä meidän pitäisi kiertää enemmän.”

Puhuit järjestä. Musiikki edustaa ei-rationaalista puoltasi?

”Kyllä, mutta täytyy olla aika järkevä siitä suoriutuakseen. Jos aikoo saada levyn aikaan, on pidettävä monta lankaa yhtä aikaa kourassa.

Joskus muinoin ajateltiin, että musiikin lajeissa pitää esiintyä tiukasti lokeroituneina: sinä olet klassisen musiikin tekijä, minä en ole koskaan kuunnellut rokin häivettäkään. Onneksi Pekka Kuusiston kaltaiset muusikot rikkovat genrevankeutta. Alma-sirkuksen ollessa pahimmillaan soitin kotona pianoa. Soittaessani käsittelin tunteitani vaikka olen surkea pianisti.”

Jenni Vartiaisen Ihmisten edessä kertoi naisrakkaudesta ja oli hitti. Onko biisi tuttu?

”Ei, mutta aihe on tärkeä. Suomalainen elämisenmuoto on aika yksityistä ja yksinäistä ydinperheineen kaikkineen. Hyviä vertailukohtia löytyy Etelä-Euroopan katolisista maista, esimerkiksi Espanjasta ja Italiasta. Voisi kuvitella, että katoliset maat ovat tiukkapipoisia ja hankalia. Höpsistä. Suurperheet täteineen sunnuntaipäivällisineen kaikkineen toivottavat Pablon poikaystävän mukaan joukon jatkoksi. Espanjassa on liberaali lainsäädäntö. Siellä samaa sukupuolta olevat saavat adoptoida.”

Almodovarin leffat kertovat jotain Espanjan vapaamielisyydestä.

”Kaikki äidistäni -elokuvan hahmot elävät elämäänsä muiden joukossa. Suomessakin ollaan menossa parempaan suuntaan. Toivottavasti Risto, jolla on poikaystävä, on pian pelkkä Risto eikä ”se homo”. En ole koskaan sanonut itseäni lesboksi ja myös naisystävääni on kutsuttu omalla nimellä. Eikä perheemme ole salainen. Sadat ihmiset naapurustosta ja harrastuspiireistä alkaen tuntevat sen.”

Mitä sanoisit nuorelle tytölle, joka pohtii onko hän lintu vai kala?

”Mitään ei kannata pelätä. Vanhemmat ihmiset pitävät siitä, että heihin luotetaan. Luota isoäitiisi, koska isoäiti rakastaa sinua ja on onnellinen, kun haluat jakaa hänen kanssaan tällaisen asian. Isoäiti sanoo varmaan, että tuo rakastettusi sitten tänne, kun hänet löydät.”