Jos alkoholikauppias kysyy paperit, otatko sen loukkauksena vai imarteluna?

Myyjällä on tulkinnanvaraa sen suhteen, kenelle hän päättää myydä alkoholia.

Kuva: Lauri Rantala / Flickr.com

Se on upea hetki, kun kaupan tai Alkon kassalla sinua imarrellaan papereita kysymällä, vaikka täysi-ikäisyyden raja on ylitetty jo aika päivää sitten. Sitä tuntee nuortuvansa ja samalla saa kertoa somessa “uskomattoman” tarinan (joka on sattunut vain joka toiselle 25-35-vuotiaalle). Parikymppisille kyseinen ele saattaa puolestaan näyttäytyä loukkauksena.

Helsingin Sanomien mielipidepalstalla nostetaan esiin viinanmyynnin rajatapauksia koskeva ilmiö. Helsinkiläinen Anttoni Saarinen ihmettelee kirjoituksessaan, miten hankalaa konjakin ostaminen voi olla.

Hän oli käväissyt lauantaina Alkossa yhdessä avovaimonsa kanssa. Tarkoituksena oli ostaa syntymäpäivän ja vuosipäivän kunniaksi parempaa juomaa yhteisen kauppareissun yhteydessä. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, ettei avovaimo ollut vielä aivan 20-vuotias, joten myyjä ei suostunut myymään heille konjakkia. Tämä kirvoitti Saariselta muutamia aiheellisia kysymyksiä alkoholimyynnin rajanvedoista.

“Yritin tentata, riittääkö viiden minuutin odottelu ulkopuolella tai tunnin kovan viinan tinttaaminen – siis saman viinan, jota en juuri saanut ostaa avovaimo mukanani – yhdessä avovaimoni kanssa viereisessä baarissa. Vai pitääkö minun asioida liikkeessä vasta parin päivän päästä?”

Parisen tuntia myöhemmin konjakin ostaminen onnistui, kun alaikäinen avovaimo oli jätetty kotiin ja myyjä tiskillä vaihtunut. Lopputulos oli sama eli konjakkipullo päätyi yhteiseen kotiin, yhteiseksi juotavaksi.

Vaikkei Saarisen kohtaama ilmiö ole ehkä vaarallisimmasta päästä, se on silti kiinnostava esimerkki ihmisiä puhuttavasta sääntelystä, jossa paljon jätetään myyjän arviointikyvyn varaan. Voi olla, että kyseinen Alkon myyjä on toiminut typerästi jopa pomonsa mielestä, mutta toisaalta niin kauan kuin selkeätä ohjeistusta ei ole tarjolla, on myyjän näkökulmasta turvallisempaa vetää tiukkaa linjaa.

Valviran ohjeistuksesta selviää, millainen vastuu myyjälle sälytetään alkoholinmyynnissä.

Jos alkoholijuomien ostajan seurassa on nuoria tai selvästi päihtyneitä, myyjän on arvioitava, aikooko ostaja luovuttaa juomia seuralaisille. Useamman nuoren henkilön seurueelta, joka ostaa alkoholijuomia, on syytä varmistaa kaikilta täysi-ikäisyys.

Välitysepäily voi vahvistua esimerkiksi, jos:
- nuori tai selvästi päihtynyt seuralainen keskustelee alkoholituotteista, valitsee ostettavia juomia tai antaa rahaa alkoholijuomien ostajalle
- asiakas ostaa suuren määrän erilaisia alkoholijuomia ja maksaa ne pienillä seteleillä ja kolikoilla tai ostokset jaetaan useammalle maksuvälineelle
- asiakas tulee ostamaan samoja tuotteita, joita aikaisemmin kieltäydyttiin myymästä alaikäiselle tai selvästi päihtyneelle
- alkoholijuomia ostava asiakas saapuu paikalle autolla, jonka kyydissä on päihtyneitä tai nuoria.

Epävarmoissa tapauksissa keskustelu asiakkaan kanssa voi antaa tarvittavaa lisätietoa myyntipäätöksen tekemisessä.

Saarinen kirjoittaa myös, ettei “suinkaan yrittänyt ostaa yhden tähden Jaloviinaa tai litran pulloa Koskenkorvaa, saati muutakaan 'perskännijuomaa'. Yritin ostaa hieman laadukkaampaa konjakkia tulevia juhlapäiviämme varten.”

Tätä voi kutsua ns. “kermaperseselitykseksi”, jolla ei pitäisikään olla minkäänlaista vaikutusta lopputulokseen. Silti monissa tapauksissa juuri tällaiset kaupan yksityiskohdat saattavat ratkaista irtoaako pullo vai ei.

Koko säätely- ja byrokratiakeskustelussa syyttävä sormi osoittaa useimmiten liian tiukkoja sääntöjä, joista ei pystytä joustamaan, vaikka kohuissa on monesti kyse juuri niistä harmaista alueista, joilla Alkon myyjä tai esimerkiksi rakennusviraston virkamies joutuu tai pääsee tekemään omia päätöksiään.

1 kommentti

Viracocha

17.11.2016 01:45

Sossu on tassa todella vaarallinen, mina sain sielta just 50v lahjaksi asunnonmyyntimaarayksen!

PS. Miksei teilla toimi enaa Android 6 -tabussa aakkoset?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi