Juice Leskinen: Kansallisrunoilija

Ennen apurahoja ja modernismia, runoilijat olivat äänessä. Niinkuin Juice. Kohta ja taas.

Kun ihmiset huomasivat, ettei Juice Leskinen ole kuollut, puolen vuoden huolestunut kuiskailu kapakoissa, partureissa ja takseissa on vaihtunut helpottuneeksin näköhavaintojen vaihtamiseksi. Uudet bongaukset raportoidaan tarkasti, eikä sävy ole enää tirkistelevän nihkeä vaan voitonriemuinen: Juice on palannut!

Miestä on kaivattu spontaanisti. Jos Eini tekisi comebackin vakavan psoriasis-periodin jälkeen, se tapahtuisi Avun, Seuran ja Ilta-Sanomien avulla – ilman niitä kukaan ei edes muistaisi kaivata häntä. Juicen nykytilaa spekuloidaan, vaikka asiasta ei kirjoitettaisi palstamilliäkään.

Toimittajatkaan eivät ole silti unohtaneet maksatoipilastamme. Avun toimittaja laati keväällä Nick Carter –tyylisen artikkelin siitä, miten Juice avasi hänelle kotinsa oven ja laittoi sen heti kiinni.

Iltalehden toimittaja ja kuvaaja taas ajoivat kutsumatta Juicen pihaan ja ilmoittivat haluavansa tehdä jutun "herrasmiespohjalta" ja "ihan sun omilla ehdoillasi". Ja talvella, kun Juice makasi letkuissa, muutamat journalistit kävivät koputtelemassa TAYKSin ovia etsimässä vastausta polttavaan kysymykseen "mitä sulle kuuluu?"

Minä, Juice ja Leskinen

Pari kolme vuotta sitten huipentuneesta julkisuusmyllytyksestä Juice siirtyi ja häntä käsiteltiin yksiviivaisesti hauskana miehenä. Kun haluttiin nokkelaa, pikkuanarkistista kommenttia mihin tahansa asiaan, Juice kaivettiin esiin laukomaan tämänkertaista muotoiluaan kaikille tutuista mielipiteistään.

Voisi ajatella, että hauskan miehen maine johtuu artistimme hiteistä. Osoittaa kuitenkin kieroa huumorintajua pitää esimerkiksi lauluja Syksyn sävel, Luonas kai olla saan, Paperitähdet, Viidestoista yö tai Kaksoiselämää koomillisina pläjäyksinä.

Tiedotusvälineille kelpasi parhaiten nokkelikko-Juice, eikä mies paljon vastaan ehtinyt panna. Maailman huonoimman itsetunnon omistavaksi ihmiseksi itseään tituleeraava sanataiteilija on aina todistanut olemassaoloaan brassailemalla omalla vahvalla alueellaan, sananokkeluuksilla.

Hässäkässä Juice joutui antamaan lähes päivittäin periksi periaatteelleen julkisuuden sitomisesta vain työhön. Avioeromies oli tapetilla kaikenkarvaisissa viihdytysohjelmissa. Esimerkiksi Kymppitonni-ohjelmaan Juicea trahteerattiin suoraan Tampereen Rosendahlin keikalta aamukahdeksaksi Pasilaan "freesinä ja skarppina". Höykytyksen keskellä oli miltei unohtua, että Grand Slam teki vuoden 1986 aikana 111 keikkaa ja tuplalevyn Yölento.

Vuoden 1987 lopulla ilmestynyt Minä-lp osoitti, että Juicella oli tarve selvittää kenestä julkisuudessa on kyse, kun puhutaan Juice leskisestä. Ja vielä: ketä Juice tarkoittaa, kun hän puhuu itsestään.

Minän pohdiskelut olivat vielä teoreettisia verrattuna Juicen sairastumisen aiheuttamaan kouriintuntuvaan tilannearviointiin. Samalla tavalla kun Juicen julkisuuskuva oli epämuodostunut, hänen kehostaan löytyi ämpärikaupalla turhaa nestettä.

Myös rillipään aiemmin hyvin hoitama ja ylpeästi sormeilema hiuspehko oli solmuinen ja kuollut. Omien sanojensa mukaan hän uurasti sairaalassa kolme vuorokautta ennen kuin harja kulkii takaraivokampauksen läpi.

Nyt, kun Juice on leikkauttanut kaksihaaraiset pois ja kuona-aineet on poistettu kehosta, jäljelle jäänyt kova ydin, terve Juice, on suhteellisen kaukana mieliimme syöpyneestä vain ja ainoastaan hauskasta juice-ikonista.

Mies on löytänyt itsensä pitkästä aikaa eikä aio hukata löytöään. Eikä aio antaa julkisuudellekaan mahdollisuutta vääristää kuvaansa. Kun Juicelta kysyy mitä kuuluu, hän vastaa:

"Lokakuussa tulee runokirja ja helmikuussa levy. Ei mulle muuta kuulu."

Ehtii kirjoittaa lyhyemmin

Juicen tuttavat sanovat, että mies on nykyään vähemmän kyyninen. Julkisuusmyllytyksen ja keikkaelämän aikana ei ollut aikaa keskittyä ympärillä pyöriviin ihmisiin. Nyt laumasta alkaa erottua yksilöitä.

"Tavallaan näin on käynyt. Kuvaavaa on, että seuraavan lp:n nimi on Sinä. Julkisuusruljanssissa ympäröivät ihmiset menettää merkityksensä. Hämeenpuiston kämpällä oli just se ongelma, että siellä pyöri jatkuvasti jengiä. Aina siihen asti, että piti fyysisesti heittää pihalle. Se on aika raskasta, vihjata että "voisitsä lähteä, mun pitäis kirjoittaa", ja sit ne sanoo "mää oon tässä vaan, en mä puhu mitään"."

"Tommosia virkaheittoja näyttelijöitä. Epäonnistuneet taiteilijat on varmaan hirveimpiä mitä on. Niistä tulee joko kriitikoita tai muuten katkeria."

Ennen Juice ruoti medioissa varsin avoimesti myös henkilökohtaisia asioitaan. Uuden julkisuusstrategiansa mukaisesti hän pidättäytyy kuvailemasta muuttumistaan konkreettisesti, kertoo vain, että on joutunut tarkistamaan useita ehdottomina pitämiään mielipiteitä.

"Ei vaan päässyt tai ehtinyt tarkistamaan. Kyllä mä oon löytänyt itsestäni aivan omituisia piirteitä."

Omituisena piirteenä Juice on löytänyt senkin, että hän kykenee tekemään töitä myös ilman hillitöntä hosumista ja "jostain hermostollisesta rakenteesta johtuvaa" stressiä. Vaikka keikkailun lopettamisen jälkeen joulukuussa 1986 olisi ollut mahdollisuus tehdä hommia omassa tahdissa, hän ei löytänyt itsestään jarrua. Kaikki piti saada tänään valmiiksi.

Ensimmäisen sairaalavisiitin jälkeen viime syystalvella työtahti jatkui huonosta kunnosta huolimatta samaan malliin. Vasta kahdeksi viikoksi venähtänyt kolmen päivän tyhjennysharjoitus TAYKSissa opetti miehen katsomaan maailmaa eri tavalla.

Nyt hän noudattaa vain itse itselleen antamia deadlineja ja saattaa jopa kytkeä viikonlopuksi kirjoituskoneesta virran pois – ennen ei muka ehtinyt odottaa edes masiinan lämpenemistä.

Tuleeko jäljestä jotenkin erilaista työtahdin muuttumisen takia?

"Se on sitten muiden arvioitavissa, mutta nähdäkseni joo. Esimerkiski tässä lokakuussa ilmestyvässä runokirjassa (Iltaisin, kun veneet tulevat kotiin) on niitä aiheita, joista olis normaalisti tehnyt biisejä. Nyt mä hioskelin niitä ja mietin eri näkökulmia. Niistä tulikin runoja. Ei se estä, etteikö niistä tulis biisejäkin, mutta se on taas eri lähestymistapa."

Sä oot ehtinyt sanomaan nää asiat työskentelytavan hitauden takia lyhyemmin kuin biiseissä?

"On ollut aikaa pyyhkiä liika pois. Kyllähän mä aina oon pyrkinyt tiivistämään mahdollisimman paljon. Laulu nyt on eri juttu, kun sen pitäis kestää kolme minuuttia, eihän siitä muuten saa kukaan kiinni. Mut nyt oon löytänyt uudestaan pitkän ajan kuluttua yhden uuden tavan pyyhkiä pois. Eihän niissä lauluissakaan oo aina kuin yks tai kaks riviä, joissa se juttu on, muu on täytettä – johdatusta ja selittelyä. Nyt on osannut jättää ne johdatukset ja selittelyt pois, siinä on vaan se yksi rivi, jossa se asia on."

Tiivistys on aiheuttanut sen, että ensilukemalla runot näyttäytyvät vakavina ja jopa puolipateettisina lopullisina totuuksina. Tarkempi paneutuminen paljastaa kuitenkin sanojen monimerkityksellisyyden, koomisenkin hyödyntämisen ja ironisen viittailun runouden romanttiseen kielikuvastoon. Juice myöntää usein lainaavansa muiden runoilijoiden ajatuksia sekä käsittelytapoja ja muokkaavansa niitä omiin tarkoituksiinsa.

Juicen runokirjaa lukee luonnostaan eri tavalla kuin nykyrunoilijoiden kirjoja yleensä. Joka riville hakee vaistomaisesti selitystä Juicen elämästä samalla tavalla kuin kirjallisuudentutkija etsii Leinon tuotannosta sitä runoa, jonka Eino kirjoitti kuultuaan kieltolaista. Yleensähän nykyrunoilijoiden elämästä ei tiedä mitään, eikä oikeastaan kiinnostakaan tietää.

Maksan velkaa

Haastattelun aikana Juice polttaa tupakkaa ketjussa vanhaan malliin. kahden ensimmäisen vihreän Dunhillin välissä hän mykistää meidät viattomalla kysymyksellä:

"Kelpaako pojille Newcastle Brown Ale?"

Pahus! Äijähän on juuri toipumassa maksakirroosista ja ollaan jo juomassa kaljaa miesten kesken! Olemme tovin kysymysmerkkeinä, mutta selkärankamme suoristuvat, kun sanaseppo kaataa itselleen pelkkää kahvia ja jättää olutpullot mädättämään journalistien työmoraalia.

"Kiitos, kyllähän maailmankuulu Newcastle Brown Ale aina kelpaa!"

Kun Juice kysyi lääkäriltä, kauanko hänen pitää olla raittiina, lääkäri suostui vasta tivaamisen jälkeen antamaan tarkan ajan. Lokakuun 19. päivä ilmestyy juicen runokokoelma ja silloin tulee myös vaadittu vuoden raittiusaika täyteen.

Kyseinen päivämäärä vilahtelee Juicen puheissa alituiseen. Samalla tavalla kuin teini-ikäinen kertoo hankkimistaan viikonloppuviinoista, selittää Juice innokkaasti, miten he Annin kanssa hankkivat Bocusen vihjeen perusteella lyonilaista valkoviiniä lokakuun juhlapäivää varten. Sama värinä äänessä hän kertoo vihanneskellariin rakennettavasta viinikellarista.

Toi alkoholi tuntuu olevan sellainen teema, joka pyörii koko ajan sun mielessä.

"Joo, herrajumala, tottakai, jos sulla on jalka poikki, sä mietit keinoja, millä se pysyis ehjänä lopun elämää."

"Lääkärit oli sitä mieltä, että kyllä mä näytän sellaiselta ihmiseltä, joka osaa käyttääkin sitä. Mä ajattelin, että mä join 15 vuotta ilman, että sain mitään katastrofitilannetta aikaan. Ja sit kaksi kolme vuotta keikkailun loputtua oli sellasta tilttaamista, ettei maksa enää kestänyt. Minkä takia sitä ei osais alottaa alusta, kun täs on joutunut aloittaan melkein kaiken muunkin alusta. Nyt vaan tietää, että jossain on se raja. Sitähän mä kävin hakemassa. Mä löysin sen."

Antabus-kapseleita on valmiina kaapissa?

"Ei. Eikä tuu. Semmoseen mä en rupee, väkisin oleen viinasta erossa. Jos tuntuu siltä, et mun on pakko dokata itseni hengiltä, okei, mä teen sen. Ja se ei tunnu tällä hetkellä yhtään hyvältä ajatukselta. Jos musta tuntuu, et mä en osaa juoda oikein, mä en juo ollenkaan. Jos tuntuu siltä, että osaan juoda oikein, mä juon oikein."

"Kyllä noi faktat on tiedossa. Ei mun maksalla enää lutata samalla tavalla kuin ennen, ei älyttömiä määriä eikä hirveen pitkiä aikoja yhteen menoon. Eihän se jumalauta kestänyt sitä terveenäkään. Jos juo vähän, sitä voi juoda vaikka koko ajan."

Maksan paukahtamisesta huolimatta Juicella on kova tarve selittää, ettei hän ole voinut koko aikaa olla kännissä. Roikkuuhan seinällä vajaat parikymmentä kultalevyä puhumattakaan runsaasta pakinoinnista moninaisiin lehtiin.

Todistaakseen itselleen, ettei ole alkoholisti, Juice käy säännöllisesti Alkossa noutamassa reiluja annoksia viinaksia. Kaappi on koko ajan väärällään pullotteita "ja totta kai olutta pitää aina olla".

"Lääkäri oli sitä mieltä, että mun lanttu kesti hämmästyttävällä tavalla. Et kun mun maksani oli kaks kuukautta täysin toimimatta, se oli niinkuin tää käsinoja, täysin hyödytöntä kamaa, ja nyt se toimii. Et mun pitäis olla päästä vialla, mut se piti mua harvinaisen selväjärkisenä."

"Vähän ennen kuin mä jouduin sairaalaan mä soitin jollekin psykiatrille, että nyt mennään vähän liian lujaa. Tai oikeestaan, että nyt ei kulje lainkaan, nyt pitää keksiä jotain. Se psykiatri oli lähdössä lomalle, eli se jäi kuukaudeksi syrjään se sinne meneminen, ikäänkuin muita psykiatreja ei olis ollut olemassa. Sitten täytyikin mennä jo sairaalaan. Eli lanttu oli menossa."

Kasku-Kekkonen

Huolimatta Juicen reippaasta alkoholinkäytöstä hänen suosionsa kasvoi koko ajan, eikä kukaan ollut oikeasti huolissaan viinan vaikutuksista sanasieppomme terveyteen. Pitkään näytti siltä, että päinvastoin kuin Irwinissä, Juicessa etanolin käyttö ei näy.

Jos kansan polvet olivat taikinaa tyypin edessä, joka on koko ajan kännissä ja maksaa verorästejä valtiolle, oli itsestään selvää, että tyyppi, joka dokaa koko ajan, ansaitsee kohtalaisesti ja on vieläpä nokkela, kaatoi väestön nikamilleen. Kekkosen kauden jälkeen kaljulla rillipäällä, joka sanoo miten asiat ovat, oli sosiaalinen tilaus.

Itsetietoisesta totuuksienlaukojasta tuli UKK:n kuoltua koko kansan mielipidejohtaja. Suhtautuminen oli niin kunnioittavaa, että kun Juice juonsi Yölinja-ohjelmaa huomattavan poissaolevana, hänen henkilökohtaisesta ongelmastaan vaiettiin valtiomiestason hienotunteisuudella.

Juicen suosiota voi selittää paitsi ihailtavan oluenjuojan maineella myös hänen puolikapinallisuudellaan. 60- ja 70-luvun vaihteessa pitkätukkainen radikalismi oli tavalliselle kansalle vielä liian jyrkkää. Kalevi Keihänen ja Juice Leskinen sen sijaan salakuljettivat kapinan Suomeen sananmukaisesti kirkkain otsin. Härmäläiset eivät olleet valmiit hyväksymään kokopitkää tukkaa, mutta Leskisen päälakea peitti keskimäärin normien mukainen karvasto.

Pinnan lisäksi puoliradikaalisuus tuotannossa ja puheissa on ollut Juicen menestyksen salaisuus alkuaikojen rohkeiden seksuaaliviittausten jälkeen. Kansantaiteilijamme on jatkuvasti parjannut valtaapitäviä, mutta kritiikki on yleensä ollut laatua "verotus on liian kovaa" tai "Väyrynen ja Sorsa ajavat omaa etuaan".

Juice on kuitenkin saanut puettua asiansa hauskaan ja tehokkaaseen muotoon, hän on näyttänyt kansalle, että ’me ollaan älykkäämpiä kuin ne’. Hän on onnistunut tyydyttämään sekä kansan ikuisen purnaamis- että turvallisuudentarpeen.

Niinpä on aivan itsestäänselvää, että Juice on ollut pitkään Hymyn vakiokolumnistina. Sekä Juice että Hymy paljastelevat yhteiskunnan epäkohtia turvallisen kriittisesti niin, että mikään ei muutu. Seuraavaankin numeroon riittää huomautettavaa maailmanmenosta.

Päätalosta studioon

Perikansallisuudelle uskollisesti Juice jättää briljeeraamatta hienoilla kirjallisilla vaikutteilla. Hän ei sauhua moderneista eurooppalaisista nimistä vaan kertoo Waltarikokoelman keräämisen ohessa lukeneensa juuri Tawastjernan Sibelius-elämäkerran ja Päätalon koko tuotannon toisen kerran. Miehen omaperäisestä suhtautumisesta asioihin kertoo kuitenkin se, että hän kahlasi kaksi viimemainittua jerremiadia takaperin, viimeisestä osasta ensimmäiseen.

"Ne avautuivat ihan uudella tavalla, ei tarvinnut enää miettiä, mitä tän jälkeen tapahtuu. Vaan että aha, tässä tapahtuu tätä, mikähän tähän on johtanut."

"Kun ajattelee Päätaloo, nyt se on vuodessa 1950, niin mähän synnyin just silloin. Mä muistan jossain määrin omilta kakara-ajoiltani semmoset vaiheet, kortilla nyt ei enää ollut mitään, mutta ne oli niin lähellä, hameenhelman pituus. Se on tavallaan omakohtaista."

Susta vois tulla Päätalon työn jatkaja.

"Jos mä jatkan jo Reino Helismaan ja Veikko Ennalan töitä, se riittää. Kun pitäis vielä tehdä toi omakin homma."

Juicen suomalaiskansalliset piirteet Hymyineen, Päätaloineen, Waltareineen, Suomi-kitaroineen, Maamme-lauluineen ja Leinoineen ovat olleet edellytys nykyiselle paikalle kansakunnan baarikaapin päällä. Ylikorostunut suomalaisuus ja cross-over –ilmiön mukanaan tuoma julkisuudessa kuluminen synnytti kuitenkin 1980-luvun puolivälissä hänen loputtomiin väyrys-vitseihin ja ylimelankolisiin lauluihin kyllästyneen orastavan opposition.

Sairastuminen lopetti arvostelijoiden joukon kasvamisen. Nyt hän on ankarimpienkin kriitikoiden silmissä puhdistunut kärsimällä ja noussut Feeniks-linnun tavoin tuhkasta kaiken kritiikin yläpuolelle.

Juice aloittaa puhtaalta pöydältä skarpimpana kuin vuosiin.

Onko sulla levyttämisen suhteen sellaisia paineita, että "vanha kunnon Juice is back!" huumorihitteineen?

"Ei mitään. Levyn materiaali on jo lähes valmiina, sille tulee Minä-levyn miehitys. Mä teen biiseistä demoja bändille Hämeenpuistossa neliraita-Fostexilla. Studiosessiot alkavat 27.11. ja päättyvät 3.12. Hommaa jatketaan 22.1. Abbey Roadilla, sieltä tullaan pois 28.1. ja kansi on siinä vaiheessa jo painoon menossa. Biisijärjestyksestä annetaan silloin viimeiset tiedot ja materiaali lähtee saman tien eteenpäin."

"Levy ilmestyy 19.2. maanantaina Tullikamarilla. Mä oon jo hoitanut matkat ja hotellit Lontooseen. Kaikki on kondiksessa."

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi