Julian Owusu tanssii pohjoisen perukoilla

Julian Owusu on Pohjois-Suomen katutanssi ry:n puheenjohtaja ja Natural Hype -katutanssiryhmän jäsen.

Päälläseisonta betonilla näyttää vaaralliselta. Katutanssien kisaajilla oli pehmeämpi alusta.
Päälläseisonta betonilla näyttää vaaralliselta. Katutanssien kisaajilla oli pehmeämpi alusta.

Julian Owusu on Pohjois-Suomen katutanssi ry:n puheenjohtaja ja Natural Hype -katutanssiryhmän jäsen. SM-tason sooloissa menestyneen tanssijan omin laji on newstyle hip hop, mutta häneltä sujuvat myös popping, house, breakdance ja krumping. Owusu opiskelee fysioterapeutiksi Oulun seudun ammattikorkeakoulussa.

Aloitit tanssimisen Ghanassa. Miten erilaista on tanssia täällä pohjoisen perukoilla?

"Ghanassa tanssi oli minulle elämäntapa. Suomessa pitää lähteä erikseen etsimään paikkoja, joissa voi tanssia. Täällä sitä kutsutaan harrastukseksi. Katutanssi on lähtöisin New Yorkin ja Los Angelesista kaduilta ja klubeilta. Siellä nuoret alkoivat tanssia sen sijaan, että päätyisivät jengeihin. Suomessa ei juuri tanssita kaduilla, vaikka lajin suosio on kasvanut huomattavasti."

Mikä on suomalaisen katutanssin taso?

"Hyvä! Tämä kuitenkin on näitä asioita, joissa Suomi tulee pari vuotta Ruotsin perässä."

Kuinka olennainen osa katutanssia on uhoaminen?

"Niin kutsutut battlet eivät ole uhoamista vaan näyttämistä ja yhdessä tekemistä. Toinen osapuoli tekee liikkeen, jonka jälkeen toinen voi osoittaa, että minäkin osaan."

Kesä-heinäkuussa järjestettyjen Katutanssien mainosvideo esittää vision maailmasta, jossa on vain yksi tanssityyli: moderni tanssi. Kertoja puhuu kiinaa, ja tanssijat liikehtivät ninjojen tavoin. Miten tämä liittyy katutanssiin?

"Ei mitenkään! Idea on lähtöisin viime vuoden promovideosta. Olimme myöhässä videon kanssa, ja meidän piti äkkiä keksiä jokin hauska juttu. Teimme kiinalaiseen toimintaelokuvaan pohjaavan videon, joka sai jatkoa ohjaajan vision mukaan tänä vuonna."

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi