Justimusfilms löytää huumoria kaikesta – etenkin keski-ikäiset miehet ovat lähellä nuorten koomikoiden sydämiä

Justimusfilms porskuttaa lähes kymmenen vuoden uran jälkeen katsotuimpana suomenkielisenä sisältönä Youtubessa.

Kuvittele tyhjä traktorihalli pohjois-Pohjanmaalla. Hallin perällä päällekkäisten heinäpaalien päällä huulisynkkaa kolme haapaveteläistä teini-ikäistä Sony Ericssonista raikaavan Eminemin You don’t know -biisin tahtiin. Käynnissä on hieman erilainen roolileikki verrattuna muuhun larppaavaan nuorisoon. 

“Siellä me vedettiin 50 Centiä ja Eminemiä ilman, että kukaan katsoi”, Sami Harmaala pudistelee päätään.

Justimusfilmsin jäsenet eli Harmaala, Juho Nummela ja Joose Kääriäinen keksivät kaikennäköistä hölmöä tekemistä herkässä kasvuiässä. Haapavedellä ei juuri harrastuksia ollut, jollei traktorilla ajamista lasketa. Se ei miehiä kuitenkaan kiinnostanut ja lätkään heistä ei ollut.

“Yökyläiltiin nuorena paljon. Tehtiin paljon kaikennäköstä tyhmää kuten hakattiin toisiamme boffereilla ja muuta vastaavaa lapsellista, mihin oltiin jo vähän liian vanhoja. Alettiin kuitenkin tehdä videokokeiluja, ja kuvattiin semmoinen toimintavideo”, Nummela muistelee.

Justimusfilms alkoi ensin Harmaalan ja Nummelan kombona. Kääriäinen liittyi remmiin myöhemmin.

“Sillä vahingon tiellä ollaan edelleen”, Kääriäinen toteaa lakonisesti.

Kaikki kolme listaavat Ketonen & Myllyrinne -sketsiohjelman innostaneen junnuina komediallaan. Jenkeistä esikuvana toimi myös FND Films, joka teki tubekulttuurin varhaisessa vaiheessa sketsiviihdettä Youtubeen.

Ihkaensimmäisen videonsa Justimuksen latasivat Youtubeen tammikuussa 2009. Video kesti 40 sekuntia ja juoni oli yksinkertainen.

“Se oli toimintapätkä, jossa minä ja Sami ammuttiin toisiamme. Onneksi sitä videota ei ole enää vissiin edes ripattuna, mutta Livingroom Fighters oli sen nimi”, Nummela kertoo.

Cowboyhatussa ja kalsareissa sekä leppäkerttuasussa toisiaan pistooleilla ampuneet nuoret pojat olivat varmasti ilo vanhemmille. Tästä absurdista väkivaltaleikistä homma sai kuitenkin alkunsa.

Tehotrio toiminnan takana

Justimusfilmsin videot ovat vuosien varrella kerryttäneet miljoonia ja taas miljoonia katselukertoja. Katsotuimman videon paikkaa pitää 5,4 miljoonalla katselukerrallaan Masan & Teurastajan Lanit, joka pureutuu nuoren miehen videopeliharrastukseen.

Alussa videot syntyivät melko spontaanisti. Joskus Justimukset saattoivat pohtia pöydän ääressä, että mikä saattaisi olla hauskaa.

“Ei meillä ollut silloin käsikirjoituksia, vain joku hölmö idea”, Harmaala miettii.

Hölmöistä ideoista toiminta on edennyt suunnitelmalliseen tekemiseen. Sketsit käsikirjoitetaan, tuotetaan, kuvataan ja editoidaan kolmen miehen voimin yhteistyöprojekteja lukuunottamatta.

“Nykyään ideat käsiksiin tulevat tietoisesti istumalla alas ja pysähtymällä miettimään”, Kääriäinen pohtii.

Sketsit käsikirjoitetaan nykyisellään pääosin yksin. Kun käsikirjoituksia on tarpeeksi, valitaan helmet, joihin muut voivat vielä esittää ideoita ja pointteja.

“Me tehdään edelleen kaikki kolmistaan. Tuottaminen on vähän semmoinen pain in the ass, kun lähdetään tonne keskustaan reppujen kanssa ja tungetaan kamat mun farmariin. Mutta siitä alkaa se kiva vaihe eli kuvaaminen”, Harmaala kertaa.

Justimukset kuvaavat nykyään sessarimaisesti viisikin videota kerralla. Keskittämistä homma vaatiikin eri paikkakunnilla asumisen vuoksi. Kääriäinen vaikuttaa edelleen pohjoisessa Oulussa, Nummela Helsingissä ja Harmaalalla on pian edessä muutto Kirkkonummelle.

Oma pää on pidettävä haastavassakin ilmapiirissä

Sketsituotannon alusta alkaen Justimukset ovat pyrkineet tekemään videoita mahdollisimman isolla pensselillä. Omaperäisen sketsiviihteen luominen on itseisarvo.

“Tänä päivänä huumori on paljolti sellaista, että halutaan tehdä viihdettä, joka saa paljon klikkejä ja olisi tosi samaistuttavaa. Semmoista ‘tägää kaveri’, joka on tämmöinen. Se on ihan oma genrensä, joka ei niinkään kiinnosta vaan enemmän uuden luominen on se juttu”, Harmaala taustoittaa videoiden omintakeisuutta.

Omintakeisuus ja filtteröimätön huumori ovat Justimusten vahvuuksia. Paska ei varsinaisesti ole koskaan lentänyt tuulettimeen, mutta vahvan kritiikinkin aikakausi on eletty näiden lähes kymmenen vuoden aikana.

“Uskon, että tosi monella on semmoinen vaihe. Kyllä niitä videoita on, joista on tullut paljon negaa”, kertoo Nummela.

Ultimaattisen poliittisen korrektiuden aika ei ole mennyt koomikoilta ohi. He miettivät paljon, mitä on ookoo sanoa ja mitä ei. Harmaala kokee aiheen osittain hyvin vaikeaksikin käsitellä.

“Tavallaan joka suunnasta tulee semmoista syyllistämistä puhumisista ja huumorin tekemisestä. Itse pohdin nykyään näitä asioita todella. Me ollaan kuitenkin ihan liberaaleja, järjellä ajattelevia ihmisiä, niin ei meidän huumori tule koskaan vääristä lähtökohdista.”

“Komediassa otetaan kuitenkin oikean elämän juttuja ja tehdään niistä läppää. Sen pitää tarkoittaa sitä, että saa tehdä huumoria ihmisten ennakkoluuloista ja epäkohdista”, Nummela komppaa.

Esimerkiksi rasisteista tehdyissä sketseissä Justimukset nauravat asioille, mitä kyseisen ajattelun edustajat mahdollisesti voivat suustaan päästää.

“Hyvien puolella yritetään olla”, Kääriäinen sanoo vieno hymynkare huulillaan.

Justimuksen kolmikko eli Sami Harmaala (vas.), Juho Nummela ja Joose Kääriäinen.
Justimuksen kolmikko eli Sami Harmaala (vas.), Juho Nummela ja Joose Kääriäinen.

Musadiggarit jättävät musabisneksen muille

Ensimmäisellä julkaisuviikollaan listaykköseksi nousseen Wunderboy-albuminkin julkaissut Justimus ei enää lähde musiikkibisnekseen siinä perinteisessä mielessä. Kilpailu isojen pop-nimien rivissä ykköspaikasta on huumorimusiikilla melkoista pusertamista.

“Se on itselle aika luotaantyöntävää kirjoittaa meidän tyylillä esimerkiksi tarttuvaa pop-kertsiä ja olla samaan aikaan omaperäisesti hauska. Ei se mahdotonta ole, mutta ei sellaisen tekemisestä itse nauti”, Joose pohtii.

Räpistä aina diggaillut kolmikko yhdistää kuitenkin jatkossakin vahvasti musiikin videoihinsa.

“On tosi siistiä yhdistää hiphoppia ja komediaa räävittömällä tavalla”, Nummela sanoo.

Televisiossa sen sijaan miehet vielä nähdään. Tai ainakin sarjassa Youtuben ulkopuolella. Sellainen on jo vauhdilla valmistumassa.

K-13

Youtuben Justimus näkee itselleen edelleen tärkeänä julkaisualustana. Pelkiksi tubettajiksi kolmikko ei itseään identifioi, sillä pääpaino on komediaviihteen tekemisessä. Alan pioneereina heillä on kuitenkin vahvaa näkemystä siihen, kuinka tubetus on Suomessa muuttunut.

“Alussa ei ollut kuin kourallinen katselijoita ja yhteisöllisyys puuttui, eikä todellakaan ollut valtavaa nuorta massaa, joka puhui koulussa tubettajista”, Harmaala kertaa.

Oman kovan suosionsa Justimukset arvelevat johtuvan siitä, että he ovat saaneet rauhassa tehdä omaa juttuaan. Kilpailijoita samassa skenessä ei edelläänkään ole hurjasti Kääriäisen mukaan.

“Meitä pidetään ehkä vähän mustina lampaina perus Youtube-vloggaajiin verrattuna, joita on nykyään todella paljon.”

Kaikista nuorimpaan kohderyhmään Justimusfilms ei osu. Justimukset kertovat tuoreista kyselyistä, joiden mukaan nuorimpia kiinnostavat eniten aivan muut vloggaajat.

“Se on meidän vain mielestä hyvä asia. Me emme tee sellaista matskuakaan, joka kuuluisi ala-astelaisten silmille”, Harmaala päättää.

Fanit ovat kasvaneet Justimusten mukana lapsista ja teineistä nuoriksi aikuisiksi. Tai nuorista aikuisista kolmikymppisiksi. Ja sekin on ihan ookoo.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi