Kalteva pinta, lavea tie

Haluatko sinä lastesi kuolevan tuskasta huutaen? Saattaa kuulostaa kaukaa haetulta, mutta juuri tästä on kyse naispappeuskiistassa. Tähän asti voimassa on ollut kaikkia osapuolia tyydyttävä kompromissi, jossa naiset väistävät aina miehen niin halutessa. Tämän krooniset pakkouudistajapiispat ovat nyt murskanneet.

Kirkkovaltuutettuna minulta on usein kysytty järkyttyneenä, mihin tämä kaikki oikein johtaa? Ja minä vastaan: atomisotaan ja kadotukseen.

Historia tarjoaa meille loputtomasti esimerkkejä katastrofeista, joihin vähemmistöjen yletön myötäily on johtanut. Juuri tällainen pieni, mutta vaarallinen vähemmistö ovat naiset.

Suomi antoi naisille äänioikeuden 1906, ja pian käytiin kaksi veristä ja kärsimyksentäyteistä maailmansotaa. Vuonna 1986 Suomessa hyväksyttiin naispappeus – Tshernobyl räjähti ja Olof Palme ammuttiin.

Moniko kirkontorni on naisen pystyttämä? Moniko uskonsota on naisten voittama? Ja moniko nainen voi rehellisesti sanoa tappaneensa uskonsa puolesta?

Raamattu sanoo: jokaisen miehen pää on Kristus, jokaisen naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala. Tarvitseeko tämän jälkeen enää sanoa mitään? Ei tarvitse.

Mutta “modernit” piispat ovat lähteneet lavealle tielle ja vakaumuksellisia miespappeja vainotaan. On selvää, että he eivät uskostaan luovu. Jos törmäyskurssilla jatketaan, jää jäljelle vain yksi vaihtoehto: naisten on perustettava oma kirkkonsa. Muuten liu´umme pitkin kaltevaa pintaa.

Tänään vihitään naispappeja, huomenna naispappeja vihitään keskenään. Tänään Jari Rankinen, huomenna sinä ja sinun lapsesi. Tänään rauha, huomenna atomisota.

Lähimmäiseni, kysyn siis uudestaan: haluatko todella lastesi kuolevan tuskasta huutaen?

Kirjoittaja on takanasi.