Katja Tukiainen

Sarjakuvataiteilija inhoaa nyky-Mikkiä.

Olette saaneet avomiehesi Matti Hagelbergin kanssa molemmat Puupää-palkinnon. Kuinka kaksi puupäätä tulee toimeen?

”Leppoisasti. Tapasimme galleristi Krista Mikkolan järjestämällä näyttelymatkalla kolme vuotta sitten. Se oli sielujen sympatiaa heti alusta.”

Luetko sanomalehdestä ensimmäisenä sarjakuvat?

”Ei, vaan luen kulttuurisivut todella tarkkaan. Minua kiinnostaa kaikki visuaalinen kulttuuri. Luen hävyttömän vähän sarjakuvia. En missään vaiheessa ole ollut sarjakuvafriikki. Minua kiinnostaa enemmän esimerkiksi mainokset ja musiikkivideot. Ei ole hyvä olla liian kapeakatseinen.”

Mikä on hyvän sarjakuvataiteilijan tärkein ominaisuus?

”Kyky nähdä toisin. Minua on siitä kiitetty. Toinen tärkeä kyky on suhtautua ironisesti itseensä. Halu kertoa on myös tärkeää. Nuorena olin todella ujo: silloin piirtäminen oli helppo ratkaisu.”

Lähdet kohta Ateenaan nuoren taiteen biennaleen. Teetkö enemmän taidetta vai viihdettä?

”Ehdottomasti taidetta. Taide voi olla viihdyttävää ja viihde voi saada ihmiset ajattelemaan. Ne eivät välttämättä sulje toisiaan pois.”

Maailman turhin sarjakuva?

”Karvinen. Se on visuaalisesti tylsä ja pitkästyttävä. Jututkin ovat liian itsestäänselviä.”

Miten sarjakuva-albumi syntyy?

”Idea voi syntyä niin, että viettää kuukausia Intiassa ja kirjoittaa ideoita ylös. Researchiä on tehtävä: eli elettävä ja tavattava ihmisiä. Kirjoitan kuulemiani mielenkiintoisia lauseita ylös luonnoskirjaan. Käsikirjoittaminen on tärkein vaihe. Muokkaan lausetta sellaiseksi, että olen siihen tyytyväinen.”

Arvioi Aku Ankkaa kouluarvosanoin.

”Barksin ankkakertomukset ovat kymppitavaraa. Nykyiset kertomukset saattavat olla nelostakin. Sori Aku! Nykyaikainen Mikki on todella ärsyttävä. Mulla on itsepiirretty Mikki-tatuointi hauiksessa ja tosi moni tulee sanomaan minulle, että Mikki on tosi ärsyttävä. Mutta se on vanha Mikki eikä se ollut ärsyttävä.”

Tukiainen Keep on the Asphalt -yhteisnäyttelyssä Kaapelitehtaalla 8.5.–30.5.2003 Oma näyttely Galleria Bakeliittibambissa 7.8.–31.8.2003