Kauneusleikatut miehet

Kun totuus ei löydy kaurapuurosta vaan peilistä

Mahtaako paidan alta vilahtava six-pack olla täyttä lihasta vai kirurgisesti muotoiltua rasvakudosta? Cityn raportti siitä, kun oma naama ei riitä.

Joidenkin mielestä mulla oli vain heikko itsetunto ja olisi pitänyt hyväksyä itseni sen näköisenä kuin olin. Kyllähän mä itse tulin toimeen oman ulkönäköni kanssa. Ongelma oli siinä, ettei muu maailma tullut toimeen ulkonäköni kanssa", tilittää alta kolmikymppinen Seppo.

Kalju päälaki sai ihmiset kuvittelemaan Sepon olevan ikäistään vanhempi tai jopa rikollinen. Hän hakeutui hiussiirreoperaatioon. Nyt tilanne on muuttunut.

"Monet pitää mua paljon nuorempana mitä mä itse asiassa olen."

Seppo on tuuhentanut istutettuja kutrejaan, mutta muita operaatioita hän ei ole tehnyt, ainakaan toistaiseksi.

Miesten kauneuskirurgia arkipäiväistyy. Kaksi vuotta sitten kohisimme metroseksuaaleista, huulikiilteisistä nuorista miehistä, joiden kylpyhuonekaapit pullistelivat kosmetiikkaa. Nyt yhä useampi tämän metrissukupolven miehistä rynnistää kirurgien asiakkaiksi.

Joka kymmenes suomalaiselle tehty kauneusleikkaus tehdään miehelle, ja pian enemmän. Viiden viime vuoden aikana miesten leikkaukset ovat yleistyneet 20 prosentilla. Eniten miespotilaita operoidaan Professori Nordströmin plastiikkakirurgisessa sairaalassa, jonka asiakkaista kolmasosa on miehiä, noin kolmesataa viime vuonna. Heistä satakunta on alle 35-vuotiaita, nuorimmat parikymppisiä.

Nuoret miehet leikkauttavat neniään, vaalentavat silmänalusiaan rasvansiirroilla sekä istuttavat hiussiirteitä kaljuuntuviin päälakiinsa. Ei-kirurgiset toimenpiteet, kuten botuliinipistokset otsaryppyihin ja silmänympäryksiin, sekä aknearpien tasoitus hionnalla ovat syöksyneet suosiossa perinteisten kauneusleikkausten ohi. Hitti-operaatioksi on noussut myös rasvaimu vatsaan ja leuan alle. Miehet hakeutuvat vastaanotolle, kun jumppa ei jenkkakahvoihin pure.

"Nuoret tulevat herkemmin vartalon rasvaimuun, mutta kymmenen vuotta vanhemmat keskittyvät kasvojen kohennukseen", kirurgian ja plastiikkakirurgian erikoislääkäri Antti Koski Eiran sairaalasta kertoo.

Miehille on myös intiimikirurgiaa tarjolla, peniksen pidennystä tai paksunnosta. Toistaiseksi niiden suosio on ollut vaisu. Yhtenä syynä pidetään suuria riskejä: erään kanadalaisen miehen kohtalona on ollut näyttävämmän varustuksen sijaan tulehtunut, arpeutunut ja huomattavasti pienentynyt penis, joka ei nouse enää erektioon.

Tossukoita vai narsisteja?

Komeus ei ole leikattaville miehille välttämättä ammattiasia, mutta edustavan ulkonäön merkitys työmarkkinoilla kasvaa koko ajan. Asiakaspalvelussa työskentelevät miehet saavat lisää itseluottamusta suoremmasta nenästä ja ryhtiä pyykkilautavatsasta.

Myös parempi menestys naismarkkinoilla huokuttelee.

"Miehistä on tullut tossukoita, joiden pitää näyttää komeilta ja hoidetuilta", väittää professori Rolf Nordström. Hänen mukaansa nykymies ei vastaa suomalaisen naisen korkeita vaatimuksia ilman kohennusta.

"Hyvinvointiyhteiskunnassa ei tarvitse huolehtia perustarpeista. Leikkaukset korostavat ihmisten ylimääräistä aikaa ja halua katsoa ympärilleen sekä peiliin", viestintäpsykologi Mirka Parkkinen sanoo.

"Aina on ollut tarve näyttää hyvältä. Aiemmin kaunistautuminen oli vain tietyn yhteiskuntaluokan saavutettavissa."

Nykyisin komistautuminen leikkausten avulla on teknisesti mahdollista ja kenen tahansa ulottuvilla. Tuhansien eurojen hintakaan ei ole este. Plastiikkakirurgille hakeutuu potilaita kaikista ansioluokista. Leikkaus rahoitetaan vaikka sitten lainalla.

Tulevaisuus leikkauspöydällä

Operaatioista pysytään Suomessa toistaiseksi vaiti, mutta muualla maailmassa miesten kauneusleikkaukset ovat jo arkipäiväisempiä. Amerikassa pojille voidaan auton sijaan tarjota nenäleikkausta kuusitoistavuotislahjaksi.

Facialplasticsurgery.netin keskustelupalstalla kauneusleikkauksista puhutaan avoimesti jopa kuvan kanssa. Esimerkiksi 20-vuotias Kevin on jo käynyt nenäleikkauksessa. Hän esittelee kasvokuvaansa ja pyytää foorumin muilta kävijöiltä vinkkejä seuraavaksi leikkaukseksi. Ja neuvoja satelee: ensin rasvaimulla ylimääräiset pois ja viimeiseksi silaukseksi leukaimplantti.

"Ranskassakin tavalliset virkamiehet ja meklarit kertovat tekemistään pienistä operaatioista avoimesti. Ei havitella ikuista nuoruutta vaan huolitellun näköistä, oman ikäistä ulkonäköä", kertoo Modelboomin johtaja Jaana Ukkola.

Miehet tuskin kirivät naisia kiinni leikkausmäärissä, mutta komeusleikkausten suosio jatkuu.

"Kymmenessä vuodessa miespotilaiden määrä voi jopa tuplaantua. Ala kehittyy huimalla tahdilla ja uusia menetelmiä saadaan nopeasti", Nordström sanoo. Nousevina trendeinä miesten kauneuskirurgiassa ovat langat, joilla kiristetään löystynyttä ihoa tai nostetaan kulmakarvoille ilmettä.

Myös nenäleikkaukset yleistyvät. Tulevaisuudessa kasvonkohotuksia tehdään yhä nuoremmille, alle nelikymppisillekin ja uusien rasvansiirtomenetelmien ansiosta six-packin voi pian tilata kirurgilta.

Mitä sinulle oikeasti tapahtuu?

  • Peniksen pidennys
    Pituutta saadaan lisää vapauttamalla penislihasta sitovat jänteet eli ligamentit. Tuolloin penislihas vapautuu ja peniksen varsi tulee ulospäin. Pituutta toimenpiteellä saadaan lisää 3–7 cm.
  • Peniksen paksunnos
    Peniksen paksunnosleikkauksessa omaa rasvakudosta siirretään peniksen ihon alle. Rasvakudos otetaan esimerkiksi miehen alavatsasta, jossa rasvasoluja on yleensä runsaasti.
  • Rasvaimu
    Ihon alle ruiskutetaan keittosuola-puudutusaineliuosta. Pienen viillon kautta imetään koneellisesti rasvasolut pysyvästi pois. Aikaa tämä vie 1–2 tuntia. Toipumiseen tulee varata kuukauden verran. Seurauksena voi olla turvotusta ja mustelmia. Ei pikajuttu rantakuntoon pääsemiseksi.
  • Hiussiirteet
    Mikrosiirretoimenpiteessä leikataan kapea suikale tukallista päänahkaa alueelta, jossa on pysyvää hiustenkasvua, yleensä takaraivolta. Suikaleen ottokohta ommellaan heti kiinni. Mikroskoopin alla hiukset liitetään 1–4 hiuksen yksiköiksi, jotka siirretään kaljuun kohtaan. Kasvuominaisuus siirtyy hiusten mukana, joten hiukset alkavat kasvaa luonnollisesti. Yhdellä leikkauskerralla voidaan istuttaa jopa 7 000 hiusta yhteensä yli 3 000 siirteessä. Operaatio kestää n. 8 tuntia. Kallista, mutta pysyvää.
  • Nenäleikkaus
    Muotoillaan nenänpäätä tai rustoa ja nenäluuta sarjalla useita pieniä leikkauksia. Leikkausviillot pyritään tekemään nenän sisäpuolelle, jolloin arvet eivät jää näkyviin. Joskus joudutaan avaamaan sierainten väli. Tehdään paikallispuudutuksessa tai nukutuksessa. Leikkaus kestää pari tuntia. Yleensä nenäleikkauksen jälkeen potilas on esiintymiskunnossa noin kymmenen päivän kuluttua, mutta nenä saattaa olla turvonneen näköinen jopa muutamia kuukausia.

Parannellut miehet

  • Silmäluomet
    Arnold Schwarzenegger, John Wayne, Michael Jackson, Michael Douglas, Esko Aho
  • Hiustenistutus
    Tom Arnold, Elton John, Michael Keaton, Frank Sinatra
  • Kasvojen kohotus
    Paul Newman, Nick Nolte, Al Pacino, Mickey Rourke, Rod Stewart, Burt Reynolds
  • Nenäleikkaus
    Tom Cruise, Dean Martin

Lähde: www.plastiikkakirurgia.com

6 kommenttia

Big Deal

13.7.2006 17:56

Turha operointia on hävetä tai kieltää, varsinkin kun sen useimmiten pytyy näkemaan mitä operaatioita henkilölle on tehty esim. vertaamalla vanhempia ja uudempia kuvia hänestä. Minusta on tosi hienoa, että mm. Ozzy Osbourne on puhunut kauneusleikkauksistaan avoimesti myöntämallä, että hänelle on tehty kasvojen kohotus ja nenäleikkaus. Entisessä Ozzyssä olikin paljon vähemmän mitään miellyttävää katsomista. http://www.celebrityplasticpics.com/ozzy_osbourne_nose_job.htm

Ja näyttäishän noita olevan kasa muitakin, joita on jollakin lailla operoitu..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Thoma

19.7.2006 00:13

Pinnallinen paska taas kasvaa... Ihmiset tekevät vanhetessaan kohta itsemurhia, koska eivät kestä sitä.. Kyllä muutkin asiat ovat tärkeitä, kuin ulkonäkö.. Pelkkä ulkonäkö ei takaa mitään, koska jos ihminen on ääliö, hänen kauniista ulkonäköstä aletaan tehdä pilaa ja se siitä kauneudesta ole mitään hyötyä..

Sänkyyn pääsee ulkonäöllä, mutta töihin tarvitaan jo papereita ja kokemusta, sekä aivoja, muuten lentää pihalle nopeasti muutaman mokan jälkeen...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MOV29

22.7.2006 23:50

"Silmäluomet: Michael Jackson"
Michael Jacksonin silmäluomia ei ole paranneltu, mutta nenäleikkausta ja leuan muotoilua ei käy kiistäminen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hupsis

5.8.2006 17:56

osoitteessa www.awfulplasticsurgery.com saakin katsella kolikon kääntöpuolta, julkkiksia joiden operointi on mennyt liiallisuuksiin tai muuten vaan pieleen...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ÖkoMatik

7.8.2006 12:42

Hehe! "penislihasta sitovat jänteet eli ligamentit"... Kaikki jänteet ovat ligamentteja, tosin nimitystä ei käytetä kuin ulkomailla. Olipa varmaan kivaa käyttää vierasperäistä termiä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Marjutforsberg

14.12.2016 12:04

Kauneuskirurgia on aina vähän ristiriitainen juttu. Toisaalta se voidaan laskea "pinnalliseksi" asiaksi, mutta taas toisaalta jonkin toimenpiteen ansiosta voi itsetunto kasvaa huomattavasti. Esimerkiksi, itse olen kärsinyt psyykkisistä oireista asiasta, jota en nyt tässä halua sen enempää avata. ArtiaClinic konsultaation (ja myöhemmin myös toimenpiteen) ansiosta pääsin tästä eroon ja samalla myös elämänlaatu kohentui. Eli lyhykäisyydessään siis: kauneusleikkaus voi joissakin tapauksissa olla tärkeä ja sitä ei kannata tuomita tuntematta ihmistä kunnolla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi