Kaupungin Paras 2001

Jukeboksi? Konduktööri? Filosofi? Malli? Friikki? Remonttimies? Seksisymboli? Drinkki? Toimittaja? Ratikka? Kyltti? Sekopää?

Hän on remonttimies. Kaupungin Paras Remonttimies. Kaupungin parhaan jukeboxin, opettajan, konduktöörin, deejiin, friikin, sekopään, kahvin, tanssiryhmän, divarin, pullonavaajan, kirjallisuusteon, mallin, kyltin, viraston ja kymmeniä muita City-lehden valitsemia kaupungin parhaita asioita, ihmisiä ja tekoja löydät, kun luet eteenpäin. Sano City, kun haluat parasta. Kaupungin parasta.

Remonttimies

Remonttimiestä aina tarvitaan. Hyvää on kuitenkin vaikea löytää. Huonoja kaupunki tuntuu olevan pullollaan. Aivan liian usein saa kuulla painajaismaisia tarinoita keikkansa huonosti hoitavista reiskoista.

Jotkut jättävät keikat kesken tai eivät tule edes aloittamaan sovittua remppaa. Toiset taas tekevät työnsä hutiloiden. Siinä sitä sitten istutaan ja ihmetellään, missä meni vikaan, kun mikään ei mennyt niin kuin piti.

Mutta ei hätää. Mikko Parpola on todiste siitä, että ammatistaan ylpeitä käsityöläisiä on muuallakin kuin Juhla Mokka -mainoksissa.

Kierrettyään muutaman vuoden eri remonttiporukoissa syntyi ajatus oman yrityksen perustamisesta. "Muiden leivissä ei juuri koskaan ollut aikaa hieroa juttuja loppuun asti. Se ei oikein sopinut mulle. Mä haluan tehdä työni huolella, ja asiakkaan on saatava sitä mitä tilaa. Silloin säästyy kiukkuisilta puhelinsoitoilta ja saa nukkua yöt rauhassa. Reilu meininki you know", toteaa Mikko pilke silmäkulmassa.

Oikea asenne tekemiseen ja erinomainen työn jälki on tuottanut tulosta. Paras käyntikortti on ollut viimeisen päälle hoidetut asuntoremontit ilman aikataulu- tai budjettilipsahduksia. Sana leviää. Onnelliset remontin tilaajat ovat jakaneet tehokkaasti Mikon yhteystietoja.

Lattiasta kattoon, kaikkea siltä väliltä, paloina tai kokonaisuutena 160-180 markkaa tunti työtehtävästä riippuen. Kerrankin paras on ihan listahintainen.

Parpolart Oy, puh. 0201 551 990

Olohuone

Ravintola Strindbergin yläkerta on kuin unelmakotiinsa tulisi. Yläkerrassa on kaikki lehdet: Arvopaperista Vogueen. Katossa roikkuu kattokruunu. Lattiaa peittävät aidot matot. Sohvalla istuessa tulee rupateltua jonkun kanssa, samassa olohuoneessa kun ollaan. Norjalainen baarimikko Rene on vaihtunut yhdysvaltalaiseen Markiin. Mutta drinkki tuodaan yhä pöytään. Kun kirjat hyllyssä olisivat vielä luettavia.

Strindberg, Pohjoisesplanadi 33.

Erikois-kirjakauppa

The Power of Glamour, Teas, Hitler´s generals, Visual Dictionary, Tattoos – true love, venekirja, Alpine interiors...

Albertinkadun Multilibro-kirjakauppa on kirjavalikoimaltaan runsaudensarvi. Kaupassa myydään niin historia-, uskonto-, veneily- kuin käsityökirjoja. Poikkeuksellista niissä on se, että kaikissa on panostettu visuaalisuuteen. Kuvakirjoihin kaupan omistaja Risto Mustonen, 60 vuotta, ihastui jo 35 vuotta sitten Frankfurtin kirjamessuilla.

"Katsoin siellä Atlasta, jossa oli upeat panorama-sivut. Ei Suomessa ollut sellaista."

Vuonna 1975 Multilibro aloitti Ilmarinkadulla. Vasta 1990-luvun alussa se siirtyi etelämmäksi Albertinkadulle.

"Kaikilla messuilla kustantajat möivät edellisten vuosien painoksia halvemmalla. Kirjathan olivat kurantteja! Minä ostin jäännöseriä: niitä sai halvemmalla."

Pari vuotta myöhemmin Mustonen sai toisen merkittävän myyntiartikkelin: laminoidut merikartat.

"Merenkulkulaitos möi 200–300 markan vihkoja, joissa oli paljon karttoja. Usein ihmiset eivät halua kuin yhden sivun. Minä aloin laminoida yksittäisiä karttalehtiä. Laminointi suojaa huonolta säältä."

Multilibro, Albertinkatu 38. (Huom! liike on sittemmin lopetettu)

Jukeboksi

Pub Sirdiessa Kolmannella linjalla ei soi Darude. Eikä Him. Eikä oikeastaan mikään muukaan viimeisen parinkymmenen vuoden aikana levytetty. Sen sijaan Sirdiessa voi kuulla 1940-luvun swingiä, 1950- ja 1960-luvun beboppia seka 1960-luvun Suomi-iskelmää.

Sirdien koneessa eivät pyöri hengettömät cd:t, vaan vanhat kunnon sinkut. Boksin aarteistoon kuuluu muun muassa Charlie Parkerin, Gerry Mulliganin, Stan Getzin, Ella Fitzgeraldin, Bud Powellin, Duke Ellingtonin ja Count Basien tuotantoa. Pääosa jukeboksin jazzharvinaisuuksista on levyjä keräilevien kanta-asiakkaiden lahjoittamia. Jazzin ja iskelmien lisaksi Sirdiessa soitetaan vanhoja saksalaisia schlaagereita ja aitoa Dallape-humppaa. Ja toki pubissa ainakin kerran illassa kajahtaa se Kallion pakollinenkin: Kolmatta linjaa takaisin. Nykyinen jukeboksi tuli Sirdieen viitisen vuotta sitten. 1970-luvulta peräisin oleva kaappi on kovassa käytössä ja usein huollossa. Toivemusiikkia soitetaan myös jukeboksin ollessa lomalla. Tiskin päällä on kasa vanhoja levyjä, joista voi valita suosikkinsa levysoittimeen. Jukeboksin valikoimaa uusitaan harvoin, ja silloinkin vasta tarkan harkinnan päätteeksi. Tasoa ei tahdota laskea. Viimeksi kaappiin pääsi “uutena" Eila Pellinen “Novgorodin ruusullaan".

Halpaakin Sirdiessa on. Kolme biisiä saa femmalla.

Pub Sirdie, Kolmas linja 21.

Tapas-annos

Ei tulisi ihan heti ajatelleeksi, että peruna-annos on tapas-listan suurin hitti. Eivätkä maalaisperunat muuten ole edes tyypillinen espanjalainen annos.

"Perunoita menee useita kiloja päivässä. Viime lauantainakin niitä myytiin 40 annosta", kertoo Niko Peltomaa ravintola Limónista. No, maalaisperunoita myydään myös salin puolelle.

Ja kas näin herkku syntyy: peruna lohkotaan ja se friteerataan miedolla lämmöllä. Kun asiakas tilaa annoksen, perunat friteerataan toisen kerran kovemmalla lämmöllä. Peruna maustetaan oreganolla ja kukkasuolalla, joka on kukkaesanssia sisältävää suolaa. Kyytipojaksi tulee valkosipulimajoneesi, joka on talossa maustettua valmismajoneesia.

Maalaisperunat 21 mk.

Ravintola Limón, Rikhardinkatu 4.

Raitiovaunu

Vuonna 1959 Helsinkiin tuotiin 30 viimeisintä tekniikkaa edustavaa neliakselista raitiovaunua. Näistä 14 on jo romutettu, mutta kuusitoista jatkaa yhä toimintaansa. Vaunuista vain yhdessä, numero 13:ssa, on jäljellä alkuperäinen silmiinpistävä häkkyrämallinen virroitin katollaan. Muihin viiteentoista on vaihdettu uudenmallinen virroitin, joka on helpompi korjata.

Numero 13 on 42 vuodessa kolunnut kiskoja reippaasti yli 1,5 miljoonaa kilometriä. Matkustaminen siinä herättää nostalgian tunteen. Kylmällä ilmalla vaunun ikkunat menevät huuruun välittömästi. Ilmastointivaatimukset eivät olleet aivan samoja kuin nykyään. 1980-luvun alussa vaunun takaosasta poistetun rahastajanaition vieressä sijaitsee käsiohjattu lämpötilan säädin, jossa on kaksi toimintoa: päällä tai pois. Penkit ovat alkuperäistä sisustusta mukaillen punaista keinonahkaa. Valonlähteenä kymmenen paljasta hehkulamppua. Vaunun voi pysäyttää läpi matkustamon ripustetulla pysäytysnarulla.

Kodikas lonksutus täyttää vaunun liikkuessa. Lonksutus johtuu 25-portaisesta mekaanisesta ajokytkimestä, jolla kuljettaja piiskaa vaunuvanhuksen jopa 60 kilometrin tuntivauhtiin. Todellinen Helsingin kulttuurijäänne kannattaa kokea niin pian kuin suinkin. Vanhoista vaunuista luovutaan ensi vuonna. Jäljelle jää enää liikkuvaksi baariksi entisöity Sporakoff.

Raitiovaunu 13 liikennöi linjoja 1 ja 2.

Malli

Lukiopaikka huippukoulussa, hyvin toimeentulevat vanhemmat, äiti kotona ja sopimus maailman parhaimman mallitoimiston kanssa.

Voiko tyttö enää muuta toivoa?

Anne Tiihonen, 16 vuotta ja 177 cm, aloitti tänä syksynä lukion Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa. Muutama luokkakaveri ja opettaja on jo käynyt kysäisemässä onko Anne malli: ovat nähneet kuvia lehdissä.

Keväällä hän voitti mallitoimisto Paparazzin ja In-lehden järjestämän mallikilpailun ja solmi sopimuksen IMG-mallitoimiston kanssa. Toimistoa pidetään maailman parhaimpana: sen listoilla ovat muun muassa Giselle "Di Caprion tyttöystävä" Bündchen, Rebecca Romjin-Stamos, Sports Illustrated -tyttö Heidi Klum ja Kate Moss -kopio James King.

Kaksi viikkoa Pariisissa jäi Annen osalta vain suhteiden solmimiseksi. Ranskalainen Jeune&Jolie-lehti olisi halunut jo tytön kanteensa, mutta siitä Anne joutui kieltäytymään.

"Koulu menee edelle. Koeviikkona meillä on kaksi päivää vapaata. Niistä toisen teen yleensä töitä."

Mallitoimisto Paparazzin omistaja Laila Snellman nyökkäilee vieressä.

"Odotetaan, että Anne kirjoittaa ensin."

Odottamiseen Snellman on ainakin tottunut.

"Annen sisko Sanna on meillä mallina ja minä ikään kuin pyysin optiota Anneen jo kun hän oli pikkutyttö. Silloin jo näki, että hänessä on ainesta."

Anne ei ole tehnyt uralleen tavoitteita:

"Katotaan miten menee. En ole suunnitellut uraani."

Mutta Laila on.

"Tietenkin se riippuu viime kädessä Annesta: haluaako hän. Mutta toivoisin, että kirjoitusten jälkeen hän voisi viettää vuoden Pariisissa. Katsoisi yhden vuoden, miten menee."

Pariisi, koska siellä suhteet on jo alustavasti solmittu.

"New York on niin kylmä paikka, että sinne en tyttöä heti ensimmäisenä lähettäisi. Siellä ei saa eksymisiä tai myöhästymistä anteeksi."

Uraa ulkomailla vastustaa eniten mallintöitä tekevä sisko.

"Sanna on vähän ylisuojeleva", toteaa Anne.

Annen voi buukata Paparazzista, www.paparazzi.fi

Filosofi

Minne menet, filosofia? Toiset aikamme ajattelijoista leijailevat postmodernissa teoriataivaassa tai onanoivat internetin mahdollisuuksilla, toiset järjestävät itsetuntemuskursseja keski-ikäisille naisille. Monenkirjavan ammattikunnan keskellä ilahduttava poikkeus on filosofian dosentti Thomas Wallgren, 43 vuotta. Farkkutakkinen stadin Sokrates haluaa pureutua todellisuuteen, jossa ihmiset elävät ja näkee tulevaisuudessa sekä tuhoa että toivoa.

Filosofi ja Suomen Akatemian tutkija tuntee klassikkonsa, mutta pyrkii myös elämään kuten opettaa. Hänet voi tavata niin kulttuurihistoriallisissa kahvilakeskusteluissa kuin siellä missä maailmaa määritellään uudestaan: Itä-Euroopan vallankumouksissa, Kaakkois-Aasian sademetsissä tai Göteborgin kaduilla. Teräviä argumentteja löytyy aiheesta kuin aiheesta: Euroopan unionin demokratiavajeesta tai yliopistojen tulosvastuuinnosta.

"Filosofia ei ole keino parantaa maailmaa, mutta se auttaa ymmärtämään paremmin esimerkiksi politiikkaa, jolla muutetaan maailmaa."

VIP-tila

Hyvät sohvat, joita on riittävästi. Nojatuoleja. Jokainen pääsee lähes aina istumaan. Hyvä ilmastointi: vaatteet eivät haise tupakalta. Tyylikäs sisustus: viihtyisän olohuonemaiset, maanläheiset värit. Mainio palvelu. Tyylikäs housupukuun pukeutunut nainen päästämässä ihmisiä sisään ja ulos. VIP-kortilla saa viedä kaksi ystävää sisään.

Ravintola Teatterin VIP-tila ei ole hämyinen kulma tai spotlightissa kylpevä itsekorostusalue. Se on viihtymispaikka. Ja mitä parhainta, VIP-tilassa on vieläpä terassi.

Ravintola Teatteri, Pohjois Esplanadi 1.

Terassi

Kun kävelee kesäpäivänä Uspenskin katedraalilta alas Katajanokan puistoon, viheralueen toisella laidalla näkyy keltainen funkistyylinen lippakioski. Kauempaa se näyttää tavalliselta jäätelökioskilta, mutta lähempi tarkastelu yllättää. Kioskia ympäröivissä pöydissä juodaan olutta ja siideriä lasituopeista, joku siemailee konjakkilasillista kahvin kanssa. Kaiuttimissa soi letkeä poppi. Mitä ihmettä? Miten pikkuruisella kioskilla voi olla A-oikeudet?

Tuotevalvontakeskuksesta kerrotaan, että kioski on läheisen venäläisen ravintolan Bellevuen kesäterassi. Seitsemän vuotta toimineesta terassista on tullut katajanokkalaisten vakiopaikka. Ja miksei olisi: mikäpä on istuskella koivun varjossa drinkkejä siemaillen, kun nurkan takana on oma Bajamaja-vessakoppi. Ja lämpiminä kesäiltoina ihmisten annetaan hörppiä gintonicejaan pitkään normaalin sulkemisajan jälkeen.

Ravintola Bellevuen kesäterassi, Katajanokan puisto. Auki säävarauksella.

Näyttely

Tennispalatsin taidemuseossa pyörii parhaillaan Star Wars -universumin luomistarina. Esillä ja kokeiltavana on kymmenien taiteilijoiden töitä: äänitehosteita, pienoismalleja, pukuja, olioiden syntyhistorioita ja alkuperäisrekvisiittaa. Rahojensa vastineeksi voi pelata uusimpia Star Wars -pelejä, ja valokuvaus on sallittua. Oheisohjelmaa on kiitettävästi: näyttelyn avasi tapaaminen Anthony Danielsin alias C-3PO:n kanssa. Syyskuun viimeisenä viikonloppuna Tähtien Sota -elokuvat esitetään Tennispalatsi 1:ssä. Luvassa on palkinto parhaiten pukeutuneelle katsojalle.

Näyttelyssä on käynyt ihmisiä tuhat päivässä. Eniten universumia ovat ihailleet 20-30-vuotiaat miehet.

The Art of Star Wars Kaupungin taidemuseossa Tennispalatsissa 15.8.-13.1.02. Avoinna ti-su 11.00-20.30. Liput 50/40/25mk.

Konduktööri

ERRORTapahtui paikallisjunassa: konduktööri tulee iloisesti tervehtien vaunuosastoon. Matkustajan käsi menee kuin vahingossa kohti lompakkoa, lipuntarkastusta varten.

"Tällä kertaa tervehdys on ilmainen", konduktööri toteaa.

Hän on 50-vuotias Heikki Pynnönen, joka on toiminut konduktöörinä reilut kolme vuotta. 26 vuotta elämästään hän työskenteli VR:n Pasilan konepajalla, mutta toiminnan loputtua hänelle tarjottiin konduktöörin virkaa.

"Pidän työstäni. Junassa tapaa paljon mielenkiintoisia persoonia. Turvallisuudesta huolehtimisen lisäksi konduktöörin tärkein tehtävä on olla asiakkaiden käytettävissä. Tämä on antoisa palveluammatti", toteaa Pynnönen.

Hän iloitsee jokaisesta tervehdyksestä ja hymystä, jonka saa takaisin. Kerran Pynnösen lähtökuulutuksesta lähetettiin samana aamuna peräti kaksi sähköpostia. Lähtökuulutus meni tähän tapaan:

"Tämä rautainen menopeli kiidättää teidät Vantaankoskelle tai matkan varrelle. Lippuja myydään halpaan hintaan lipunmyyntivaunussa". Ei kovin tavallista kuultavaa lähijunissa.

Junassa, joka joutuu odottamaan vuoroaan päästäkseen laiturille, on monesti kireä tunnelma. Pynnönen osaa käsitellä myös ne tilanteet.

"’Vaikka näkyykin jo asematalo, on edessä vielä punainen valo. Pahoittelemme viivästystä’ -kuulutus sai matkustajat hymyilemään – viivytyksestä huolimatta. Kaikki kuulutukseni tulevat aivan spontaanisti. On typerää toistaa itseään kuin papukaija", Pynnönen kertoo.

Pynnönen ei koe olevansa täydellinen konduktööri.

"Hyvä palaute on nostanut itseluottamusta, mutta minulla on vielä paljon opittavaa", toteaa Pynnönen vaatimattomana.

Kaupungin parhaan konduktöörin näkee varmimmin M-, I-, K- ja P-junissa.

Friikki

ERRORKaupungin paras friikki – mies, joka tunnetaan Joni Tapaturmana – ei ole friikki negatiivisessa merkityksessä. Kaupungilla hänen runsaasti tatuoitua ja lävistettyä ulkokuorta tuijottavat lähinnä pikkulapset sekä vanhukset, eikä sekään haittaa Jonia. Helsingin rajojen ulkopuolelle poistuttaessa tuijotus lisääntyy hieman.

Ensimmäisen tatuointinsa Joni hakkasi itse nilkkaansa 18-vuotiaana. Nyt 26-vuotiaana herra Tapaturmalla (nimen takana miehen onnettomuusalttius) on tatuointeja lähes koko kropassa: käsissä, selässä, takaraivossa… Lävistyksiä on nenässä, huulissa, kielessä, korvissa, nänneissä, kasseissa, ja kyllä – hänellä on myös genitaalilävistys. Kulmalävistyksiin Joni kyllästyi vähän aikaa sitten ja otti ne pois.

"Läväreistä nännit ja elin on makeimmat".

Jonin kuviot ovat persoonallisia.

"Mun tatskoja ei ole etsitty tatskaliikkeen kansioista. Kaikki on omia ideoita, osa omia piirroksia. Kaverini Martin toteuttaa ne."

Joni Tapaturma on parinkymmenen henkilön friikkisirkuksen, Sirkus Tapaturman täysivaltainen jäsen.

"Teemme hardcore-temppuja, fakiiritemppuja ja perinteistä sirkusta."

"Lävistys- ja tatuointivimmani varmaan johtuu siitä, että pikkupoikana diggailin sirkusfakiireita."

Taco

ERRORPienen ja idyllisen kaupungin ensimmäisen tacoterian Mas Tacosin kasvistaco on todellinen elämys. Kahdella- kymmenellä markalla saat eteesi palan ehtaa Meksikoa. Rapean maissikuoren väliin on sullottu salaattia, juustoa, salsaa, quacamolea, kasviksia, creme fraichea, kaikki ravitsevan ja maukkaan välipalan ainekset.

Meksikolaisessa ruoassa kiehtoo erityisesti kylmän ja kuuman sekoitus. Makujen harmonia onkin kasvistacossa täydellinen: ei liian tulinen, eikä liian laimea.

"Olemme Fresh Mex -paikka. Teemme kaikki itse salsasta ja quacamolesta lähtien", valottaa Mas Tacosin keittiöpäällikkö Sami Helle tacon salaisuutta.

Mukaan tacon saa minuutissa.

Mas Tacos, Iso Roobertinkatu 26.

Kakkukauppa

ERRORBulevardin Koffin päädyssä sijaitsevaan funkistaloon kätkeytyy kakkukauppa, jonka tuotteet kelpaavat presidentillekin.

"Presidentinlinnan ylihovimestari maistoi tuotteitamme Säätytalossa. Olemme toimittaneet kakut linnanjuhliin 1999 ja 2000 ja valtiovierailuille, muun muassa Nelson Mandelan ja Ranskan presidentin Jacques Chiracin", kertoo Kakkugallerian toinen omistaja Sami Granroth, 29 vuotta. Toinen omistaja on hänen avovaimonsa Mira Joutsen.

Kakkugalleria syntyi jo vuonna 1999. Se toimitti viime vuoteen saakka kakkuja pelkästään Stockmannille, kahviloihin ja ravintoloihin. Syksyllä 2000 perustettiin oma liike Bulevardille, oman kodin alakertaan. Suosituin leivos on mustaherukka-suklaa.

Entä mikä on suosion salaisuus?

"Teemme kaikki itse, suklaat tilataan Ranskasta. Olemme ranskalainen konditoria: emme tee kermakakkuja, vaan mousseja kuten Ranskassa. Mira on ollut Norjassa ranskalaisessa konditoriassa."

Samaan aikaan Juha oli töissä Bagatellessa, kokkina kylmäpuolella. Ei huonompi meriitti: Bagatelle on ansainnut kaksi Michelin-tähteä.

Kakkugalleria, Bulevardi 34.

Leivokset 17 mk, kakut 120 mk.

Toimittaja

ERRORHelsingin Sanomien entinen rikostoimittaja 47-vuotias Harri Nykänen oli rötösherrojen painajainen, tutkiva journalisti, jonka työn seurauksena on nostettu päivänvaloon moni alamaailman rikollinen.

Osansa Nykäsen huomiosta ovat saaneet myös julkisuudesta tutut henkilöt: Mats Dumell tuomittiin maanpetoksesta vankeuteen ja alaisiaan sukupuolisesti häirinnyt Matti Ahde sai lähteä. Jokunen kuukausi sitten oli Nykäsen vuoro lähteä.

Nykästä oli grillattu Hesarissa jo Ahteen jutun yhteydessä. Helsingin Sanomien toimituksen ylimmässä johdossa ei katsottu hyvällä, että Nykänen kertoi suorassa TV-lähetyksessä toimitusjohtaja-ahdistelijan nimen, kun asiasta kertovasta lehtijutusta nimi oli mahtikäskyllä poistettu. Lopullinen niitti oli, kun Nykäsen esille nostaman, ns. Nostokonepalvelu-jutun seurauksena Helsingin Sanomat tuomittiin jättimäisiin vahingonkorvauksiin.

Nykänen on epäilemättä myös möhlinyt pitkän uransa aikana, mutta se joka ei, ei ole ikinä mitään tehnytkään. Nykäsellä on hyve, joka on yhä harvinaisempi toimittajien keskuudessa: hän ei pelkää valtaapitäviä, ei esimiehiään. Hän on yksinäinen ratsastaja, jolle jonkin sortin perseennuoleminen olisi kuolemansynti. Siis epäilemättä mies, jonka juttuja on mukavampi lukea kuin toimia hänen pomonaan.

Nykänen ajaa Cisse Häkkisen vanhalla Mersulla ja ei anna mielellään kuvata itseään. Niissä kuvissa, jotka ovat julkisuuteen asti päässeet, Nykäsen tukka on sekaisin kuin harakan pesä.

Kesäisin Nykänen saattaa ottaa ja lähteä Luirojoelle Lappiin kalastamaan. Vieheinä ovat itsenäperretyt perhot.

Mutta älkää olko huolissanne, eivät Nykäsen työt lopu. Rikostoimittajaa tarvitaan aina, ja alamaailmaan ahkerasti yhteyksiä pitävän Nykäsen Raid-dekkarit myyvät kuin häkä.

Taiteilija

ERRORHän taitaa taiteen kaikki lajit. Hän osaa naurattaa ja itkettää. Hänen yleisössään on herroja ja narreja. Hän on sekä Uuno Turhapuro että Eino Leinon tulkki.

Läpimurtonsa Vesa-Matti Loiri teki Mikko Niskasen Pojat-elokuvassa jo vuonna 1962. Neljän vuoden päästä hänestä kuultiin Arvo Salon ja Kaj Chydeniuksen Lapualaisoopperassa, jossa hän esitti kiroilevaa Vihtori Kosolaa.

Koko kansan Vesku hänestä tuli vasta Speden avituksella, kun ensimmäinen Uuno Turhapuro pyörähti elokuvateatteriin vuonna 1973. 1970-luvulla hän voitti kaatumisen Suomen mestaruuden. Tunnettu hän on myös biljarditaidoistaan: Loiri on vaikuttanut jopa Biljardiliiton puheenjohtajana.

1980-luvulla Vesku-kuume oli kovimmillaan. Hän teki kaikkea Nasse-sedästä Tyyneen, Jean-Pierre Kuselasta Eino Leinoon. Televisiossa pyöri Spede Show´n jäänne Vesku Show.

Kaupungin paras taiteilija, joka on laulanut tasavallan presidentille ja jonka elokuvia on käynyt katsomassa 7 000 000 suomalaista.

Siihen tuskin kukaan muu suomalainen pystyy.

Näytelmä-kirjailija

ERRORHän on kriitikoiden suosikki. Yleisön lemmikki. 32-vuotiaan Reko Lundánin kirjoittamia näytelmiä näytellään niin Helsingissä, Kajaanissa kuin Lappeenrannassakin. Kansallisessa ja Komissa.

Aina joku eksyy, Teillä ei ollut nimiä, Ettemme harhaan kääntyis.

Harvan suomalaisen nykykirjoittajan tekstit ovat yleisö- ja arvostelumenestyksiä. Harvalla on sanoma. Lundánin näytelmissä henkilökohtainen on poliittista.

"Hänen dialoginsa ja henkilöhahmonsa ovat helposti tunnistettavia. Ne vaikuttavat todelta. Tekstiin on helppo samaistua. Dialogi on rytmisestikin erittäin hyvää: se kulkee luontevasti eteenpäin ja näyttelijöiden on helppo näytellä sitä", arvioi KOM-teatterin johtaja Pekka Milonoff Lundánia.

Reko Lundán on myös tunnettu ohjaajana. Hän ohjaa monet näytelmistään itse. Syksyn tuotoksia ovat Teatteri Takomon Hedda G ja Helsingin kaupunginteatterin Kuka pelkää Virginia Woolfia.

Hedda G:n ensi-ilta 27.9. Teatteri Takomossa Fredrikintorilla, Teillä ei ollut nimiä Kom-teatterissa. Reko Lundánin haastattelu osoitteessa: www.city.fi

Lenkkireitti

Haluat juosta pitkän lenkin, mutta olet kyllästynyt kiertämään Seurasaarta, Kaivopuistoa tai Töölönlahtea?. Samat näkymät uudestaan ja uudestaan.

Ei hätää, apu on tulossa! Cityn lenkkeilevä kaupunkiagentti teki kesällä reittilöydön, jota suosittelemme lämpimästi: Tamminiemi-Munkkiniemi-Kuusisaari-Lehtisaari-Kaskisaari-Lauttasaari ympäri rantoja myöten-Lauttasaaren silta—Ruoholahti-Hietaniemi-Merikannontie-Tamminiemi. Mittariin kertyy 20 kilometriä, silmä lepää merellisen vihreissä ja puistomaisen vehreissä maisemissa läpi reitin.

No, Ruoholahdessa saa kilometrin matkan askeltaa kaupunkimaisemaakin.

Jos aloittaa hölkkänsä Tamminiemestä, tankkauspisteitä löytyy hyvin varsinkin reitin puolivälistä.

Lauttasaaren rannalla on kioski, ja vesiposteja seisoo siellä täällä siirtolahuvila- alueella.

Kioskilla varustetulta maalialueelta Tamminiemestä on vain kolmisensataa metriä Seurasaaren mukavalle uimarannalle. Moni ui siellä pois hikensä myöhäiseen syksyyn asti.

Muuten: osaako joku nimetä jonkin Euroopan pääkaupungin, jossa moisen luontoelämyksellisen puolimaratonin voi juosta näin lähellä keskustaa?@

Kyltti

ERRORHymy 140 markkaa, ystävällinen katse 162 mk, kosketus 640 mk, keskustelu 250 mk, kuinka valmis tuote sinä olet?, ilmoittaa Asematunnelin portaikon kyltti. Ensin alkaa hymyilyttää, sitten huomaa tulleensa hyväntuuliseksi. Onko tässä nyt tarkoitus tehdä pilkkaa kaupallisesta maailmastamme, kyynisyydestämme vai totisuudestamme? Tämä on varmaan joku taideproggis ajattelee mielessään.

"Ei ole meidän", kerrotaan Kiasmasta.

"Eikä meidän", kerrotaan Juhlaviikoilta.

"Minä en tiedä siitä mitään", toteaa Asematunnelin huollosta vastaava mies.

Hyväntuulen luoja, ilmoittaudu Cityn toimitukseen.

Asematunnelin ratikkarampin Makkaratalon edessä olevat alasmenoportaat.

Tanssiryhmä

ERROR“Jos me keikan jälkeen jäädään hengaamaan, tytöt kehuvat ensin keikkaa ja pyytävät nimmaria. Sitten kysytään, missä meillä on jatkot", tiivistävät viisimiehisen For Ladies Show’n jäsenet tyypillisen iskuyrityksen. Ryhmä tanssii naisten yleisimpiä eroottisia fantasioita ja aiheutti pienimuotoisen kaaoksen muun muassa viimeksi pidetyillä Sihteeri- ja assistenttimessuilla.

Keikan jälkeen tulee yhä useammin lähdettyä suoraan nukkumaan.

Viisi vuotta sitten perustetussa ryhmässä tanssivat Samuli, 26, Tommi Mäkinen, 24, Yucci, 27, Mikko, 26, ja Petri “Mauno" Ahonen, 30.

Standarditanssishow koostuu kahdesta 20 minuutin tanssijaksosta, jossa asut ja teemat vaihtuvat illan mukaan ja koko show puolen vuoden välein. Terminatorin nahka-asuista siirrytään poikabändilookkiin, Top Gun -teemaan tai agenttien tummiin pukuihin, ja taustalla soivat rokkiklassikot ja listapoppi. Stringeissä ollaan vain kahdessa biisissä, ja ryhmäläiset korostavatkin olevansa tanssijoita, eivät miesstrippareita.

Ja tällä kuulemma vielä elää.

For Ladies Show 28.9. Ravintola Red Onion (Vantaa), 29.9. Kaivohuone, 3.10. Ravintola Pääkonttori (Helsinki), 13.-14.10. Terveys- ja kauneusmessut (Messukeskus), www.uniqfinland.fi

DJ

ERROR"Olen tehnyt jatkuvasti töitä kehittyäkseni paremmaksi. Ihmiset ovat pitäneet kuulemastaan ja näkemästään. Mikään ei ole tullut ilmaiseksi", miettii hard nrg -velho Proteus valinnastaan kaupungin parhaaksi.

Proteus on noussut yhdeksi Helsingin suosituimmista deejiistä. Monet menevät bileisiin jopa katsomaan hänen soittoaan; mies bilettää dekkien takana villisti kuin kuka tahansa piikkitukka. Hyvä tunnelma tarttuu tanssilattiallekin. Proteus osaa lukea yleisöä ja vastaa sen vaatimuksiin. Kesken keikkaa lattialta kuuluu monesti villejä kirkumisia ja huutoja, merkiksi siitä, että Proteus on valinnut oikein.

Proteuksen poikkeuksellinen tyyli on huomattu myös Lontoossa. Paikallisen Logic-klubin vetäjät ihastuivat hänen mix-cd-levynsä ja koekeikan perusteella tarjosivat residenssiä klubilla. Proteus soittaa Lontoossa joka toinen kuukausi.

"Pääsin residentiksi, vaikka minulla ei ole omia levytyksiä", myhäilee Proteus.

"Englannissa huomaa, kuinka tärkeää käytös on uran kannalta. Klubipiirit ovat pienet ja sana kiertää. En ole ollut koskaan diivailija."

Päivät Proteus työskentelee Stockmannilla. Vaikka Suomessa deejiin töillä ei elä, niin ainakin saa huomiota.

"Joka päivä joku pysäyttää kadulla ja alkaa rupatella. Kesken alusvaateostosten se ei ole mukavaa, mutta muuten ei auta valittaa. Innokkaimmat yrittävät ehdotella, mutta minulle fanit ovat vain ystäviä."

Dj Proteus soittaa Lontoossa 30.9. ja 1.10.

Ateria

ERRORUskoisitko, että 50 markalla saa litran kuohuvaa olutta ja ympärysmitaltaan 1,2 metrisen ja halkaisijaltaan 40-senttisen pizzan? Sivuraiteessa saa. Päivittäin vaihtuvalla päivän pizza -listalla on kolme vaihtoehtoa kasvistäytteisestä pizzasta tuhdimpaan kinkku-salami-aurajuustosettiin (City-testattu). Ruuan lomassa lipitetty litran tuoppi takaa miellyttävän nousuhumalan. Jos janovaihde jää päälle, on Sivuraiteessa A-oikeudet. Tarjoilu pelaa kello 11-22.30. Sivuraiteessa ei ihmetystä herätä pelkkä hillitön pizza ja sen kyytipoika. Kurvin Sivuraiteessa vilkkuvat jouluvalot ympäri vuoden, käsintehdyt Tiffany-kattovalaisimet roikkuvat sulassa sovussa 1980-luvun kuntosalijulisteiden kanssa. Music TV on päällä ilman ääntä ja Sävelradio soi taustalla.

Sivuraiteet: Hämeentie 54, Turunlinnantie 10, Linnankoskenkatu 12, Mechelininkatu 22.

Samppanja-baari

ERRORRavintola Café Carelian sommelier Tuomo Laitinen innostui samppanjasta tultuaan Café Careliaan töihin vuonna 1996.

"Möimme silloinkin laseittain samppanjaa. Halusin kuitenkin kehittää listaamme. Hyvä samppanjavalikoima on asiakaspalvelua."

Carelia on hyvä samppanjabaari kolmestakin syystä. Ensinnäkin valikoima on laaja: listalla on niin perussamppanjoita, kuten Veuve Clicquot Brut eli keltainen leski ja aarteita, kuten vuoden 1990 Cristal. Mainittakoon, että vuosi 1990 oli poikkeuksellisen hyvä samppanjavuosi, eikä vuoden 1990 Cristalia ole saanut moneen vuoteen Alkosta.

Toinen on myynti laseittain. Helsingissä laseittain samppanjaa myyvät harvat ravintolat. Café Carelian lasisamppanja on André Clouet, joka voitti ruotsalaisen Allt om mat -lehden tastingin. Ja Carelian oman sokkotastingin!

Ja kolmas, olennaisin, on hinta. Yleensä ravintolat hinnoittelevat juomansa kerroinperiaatteella, Café Careliassa käytetään markkakatetta. Eli mitä kalliimpaa samppanjaa ostat, sen halvemmaksi se tulee. Vuoden 1990 Cristal maksaa 850 markkaa. Tavallisesti 800 markalla saa ravintolasta Dom Pérignonin.

"Aina vähän harmittaa, kun Cristal menee kaupaksi. Niitä on niin vähän kellarissa. Mutta myytäväksihän ne on tarkoitettu."

Café Carelia, Mannerheimintie 56.

Kahvi

ERRORYsibaarin Monteriva-pavuista valmistettu kahvi on voimakkaan makuinen ja pehmeä, muttei tippaakaan kitkerä. Kahvi edustaa tyypillistä Rooman alueen keskitummapaahtoa. Se on sekoituskahvi, ruotsalaiselta kahvintoimittajalta. Pavut jauhetaan ravintolassa paikan päällä menekin mukaan. Yöksi koneeseen ei jätetä pavun papua tuoreen maun takaamiseksi.

Monteriva on ravintoloitsija Niklas Engblom itsemetsästämä harvinaisuus. Ysibaari on turvannut herkkunsa yksinoikeudella.

Ja paras huomataan: Ruotsissa Monteriva on hitti.

Espresso 12 mk ja Cappuccino 16 mk.

Café Bar nro 9, Uudenmaankatu 9.

Wrap

ERROR"Ostin joka lauantai Stockmann delin broileriwrapin", vuodattaa wrapiin addiktoitunut, yksi monista, lukija ihailijakirjeessään. Tässä syy: Finnfrostin vehnätortilla, piparjuuri-sinappi Hovi-tuorejuusto, salaattisekoitus, sipulia, paprikaa, smetanaa, hunajamelonia, jalopeñoa, texmex-tacojauhoa ja salsaa.

"Broileriwrap on delin myydyimpiä tuotteita", delistä kerrotaan. Resepti on talon kehittämä.

Stockmann deli 1. krs

Perhe-politiikka

ERRORKahden tuhannen markan palkankorotus jokaisesta syntyneestä lapsesta, oli työntekijä sitten vastasyntyneen äiti tai isä. Siinä missä monet työnantajat nihkeilevät perheenlisäysasioissa, uusmediafirma Malibu Telecom palkitsee.

“Työhaastatteluissa ihmiset odottavat aina kauhuissaan Sitä Kysymystä. Sitten he kuuntelevat suu auki, kun kerron, että jos teet kolmoset, palkka nousee kuudella tonnilla", naureskelee toimitusjohtaja Mikael Roos, 53 vuotta.

“Lapset maksavat, eikä lapsilisä riitä kattamaan uusia kuluja. Valmiista ei makseta, mutta uusia saa tehdä. Tahdon, että työntekijät pysyvät innostuneina ja luottavat työnantajaansa. Tämä on sitouttamista", Roos sanoo. Perhepoliittinen tulospalkkiomalli syntyi jo vuonna 1995. Yhtiö oli silloin Scandinavian Software Technologies, mutta johdossa sama mies. Roosilla itsellään on neljä lasta, ja neljännen kanssa hän vietti 1990-luvun alussa vuoden kotona.

Vuonna 1999 perustettuun Malibuun on syntynyt kolme bonus-vauvaa, viimeisin huhtikuussa. Maaliskuussa toisen lapsensa saaneelle Kristofer Nurmialle, 24, lisälapsilisä oli loistoyllätys. Nurmia tulee töihin aamuseitsemältä ja lähtee kotiin lasten ja tyttöystävän luo kolmen neljän aikoihin. Työajoissa joustetaan.

Malibu on ainoa lajissaan.

“Firma ei siihen kaadu - päinvastoin", Roos sanoo. Kaksivuotias Malibu Telecom pyörii vielä tappiolla, mutta Roosin edellinen yritys Scandinavian Software Technologies oli voitollinen. Sen Roos möi viime vuonna.

www.malibutelecom.com

Seksisymboli

ERRORPornofilmeissä kuusi vuotta kansainvälistä nimeä kerännyt 25-vuotias Maria Kekkonen eli uutisankkuri Mariah, ei vierasta kameraa. Lantio keinahtelee samalla, kun ruskeat silmät katsovat tiiviisti suoraan kameraan.

“Keskityn uutisia lukiessa vain lukemiseen", kertoo Mariah. Riisuuntuminen käy siis Mariahilta luontevammin. Ehkä alastomuudesta tulee Mariahin työn myötä muillekin ihmisille pisaran verran luonnollisempaa. Mariahia katsellessa ei tule ajatelleeksi kauhukuvia siitä, miten uutisvirta muokkaa maailmaa. Jos nyt uutisosuudesta paljoa muistaa. Mariahin lisäksi uutisissa esiintyy muitakin riisuuntuvia juontajia.

ATV, www.seksi.net

Opiskelijakämppä

ERRORKeskustasijainti, kuudennen kerroksen merinäköala, 46,5 neliötä, kaksi kerrosta, kiinteä internetyhteys, huonekalut talon takaa. Vuokra 3715 markkaa, johon kaksi opiskelijaa saa 2040 markkaa vuokratukea. Siinä kaupungin parhaan opiskelijakämpän strategiset mitat.

Kiinteistötaloutta Teknillisessä korkeakoulussa opiskeleva Kristian, 21 vuotta, ja hänen tyttöystävänsä, ranskalaista filologiaa Helsingin yliopistossa opiskeleva Pauliina, 20 vuotta, muuttivat Helsingin Kamppiin Pohjoiselle Rautatiekadulle heti HOASin opiskelija-asuntojen valmistuttua vuosi sitten.

"Pistin hakemuksen sisään, kun montut räjäytettiin helmikuussa 2000", kertoo Kristian.

Elokuussa tuli soitto.

"Kävimme katsomassa asuntoa ja ihastuimme heti."

Taloyhtiökin miellytti. Lenkkisauna lämmitetään seitsemännessä kerroksessa joka viikko. Asukastoimikunnalta saa lainata muun muassa Play Stationin! Turvallisuus on taattu: rappukäytävään ja hisseihin pääsee vain avainkortilla. Mutta täydellinen ei paraskaan ole.

"Hissit juuttuvat silloin tällöin. Viime talvena tänne tuli poliisipartio etsimään asukasta. Kerran pyöräni on revitty lukkoineen irti tangosta. Säädyttömissä vaatteissa ei voi kulkea, koska naapuriin näkyy. Paloharjoituksia on varmaan viikoittain, koska palohälyttimet ovat herkät ja ne pirahtavat pienestä, esimerkiksi kun leipä kärähtää paahtimessa", luettelee Kristian.

"Sitten on käytännön ongelmia. Miten pestä esimerkiksi tuo ikkuna", osoittaa Kristian neljän metrin korkeudessa olevaa ikkunaa.

Mutta mitä siitä, sillä mikään ei voita sitä, kun ilta-aurinko laskee Keilalahden rantaan. Se värjää koko taivaan sinipunaiseksi.

Pohjoinen Rautatiekatu 29 A, 6. kerros.

Muistutus humaltuneelle

Paitsi että Hotelli Kämp on epäilemättä Helsingin laadukkain majoituspaikka viisine tähtineen, Kämp Barin seinän boordeissa oleva muistutus kertoo hienotunteisesti humaltuneille vierailleen viisaita sanoja: “So bald Sie alles doppel sehen, sollen Sie nach Hause gehen" (suom. Kun näet kaiken kahtena, on aika lähteä kotiin). Jos asiakas ei humalatilassaan huomaisi alkuperäisiä, vuodelta 1887 olevia puisia boordeja baaritiskin takana ja mopo karkaa pahasti käsistä, baarin ystävällinen henkilökunta saattaa tokaista lauseen myös ääneen. Kämp Barin seinältä löydät myös muita viisauksia: “Le fond est pour le bon" (Hyvät pohjat ovat aina tarpeen) ja “Nung vino pellite curas" (Viini auttaa kaikkiin vaivoihin).

Hotelli Kämpin baari, Pohjoisesplanadi 29.

Kirjallisuusteko

ERRORSuomessa arvioidaan olevan 30 000 tee-se-itse-Waltaria. Nyt heistä jokainen pääsee taittamaan ja painamaan tuotoksensa ja kustannukset pysyvät kurissa: sen takaavat Akateemisen kirjakaupan ja Lasipalatsin Mediakeskuksen Omakirja-cd-rom. Taitettu tuotos painetaan Lasipalatsin Kirja kerrallaan -liikkeessä. Jos hyvin sattuu, oman eepoksen saa käsiinsä jo kahdessa päivässä.

"Idea syntyi viime vuonna kansainvälisessä kirjaseminaarissa. Suuri ulkomainen Fnac-kirjakauppaketju oli tehnyt oman cd-rominsa", kertoo Raisa Niemi Kirja kerrallaan -liikkeestä.

Ensimmäinen tuotos on tullut jo uunista ulos.

Kirja kerrallaan, Lasipalatsi Mannerheimintie 22-24. Omakirja-cd-rom 99 markkaa. www.kirja.lasipalatsi.fi

Sommelier

ERRORSommelier-viinikouluttaja Juha Lihtonen, 30 vuotta, on kilpaillut monissa sommelier-mittelöissä, joissa maistin perusteella arvuutellaan muun muassa tuottajaa, vuosikertaa ja tarhaakin, mutta vastaa ystävällisesti yksinkertaisiin, tavallisen kuluttajan kysymyksiin viineistä.

"Yksi mies kysyi, onko väärin lämmittää punaviini mikrossa. Kysyin, maistuuko se hyvältä. Hän vastasi kyllä. Johon totesin, että sitten se on oikein."

Lihtosen mukaan ei ole oikeaa tai väärää tapaa kuvailla viiniä. Makuja on monia, ja kouluttautunut maku on maku siinä kuin vähemmänkin kouluttautunut. Teoria on sitten asia erikseen: Lihtoselta saa tietosanakirjavastauksenkin viinikysymykseen. Eli ei, viinin lämmittämistä mikrossa ei yleisesti pidetä sopivana. Ja Lihtosen mielestä lämmin viini on kauheaa. Ei väliä kuinka kallista viini on.

Viinivinkkinä Lihtonen ehdottaa kokeilemaan eri lämpötilassa säilytettyjä viinejä.

"Viileänä viini maistuu hapokkaammalta kuin lämpimänä."

Tekniikka on kuitenkin tekniikkaa.

"Parhaimmalta maistuu viini, jonka alueesta, tuottajasta tai valmistuksesta on olemassa tarina."

Juha pitää viinikursseja yritysasiakkaille. Juhan yrityksen Trimalkion www-sivuilta voi katsastaa kurssitarjonnan. www.trimalkio.fi

Stand up -koomikko

ERRORNäyttelijä, koomikko André Wickström, 25, naurattaa hellyyttävän opiskelijapoikamaisesti.

“Saan kicksejä ihmisten naurusta. Lisäksi kaikki ihmiset ovat kauniita, kun he nauravat, ja jos ihmiset nauravat minun esitykselleni, olen tehnyt maailmasta hetkeksi vähän kauniimman."

Wickström valmistui Teatterikorkean ruotsinkieliseltä puolelta pari vuotta sitten. Lopputyö käsitteli stand up -komiikkaa.

“Innostuin stand up -komiikasta Ruotsin tv:n Slängde i brunnen -ohjelman kautta, joka näkyi myös Suomessa. Ajattelin, että toi on niin makeeta, että pakko päästä kokeilemaan", Wickström muistelee.

Ensimmäinen keikka koitti Sipoon lukion juhlissa, ja yleisö nauroi. Onneksi.

“Joka kerta kun yleisö ei naura, sä kuolet. Illan aikana voi kuolla monta kertaa."

Ja se ei kyllä naurata.

André Wickström JUMO Jazz Clubin stand up -komiikkaklubilla joka toinen lauantai, Pursimiehenkatu 6.

Virasto

Helsingin verotoimiston palvelupiste Pääpostissa murtaa ennakkokäsitykset verovirastosta. Tila on avara ja hyvin valaistu. Upottavilla sohvilla on mukava odottaa vuoroaan - jos täytyy odottaa. Jonot ovat lyhyet, ja henkilökunta asiantuntevaa, ystävällistä ja tehokasta.

Verotoimiston palvelupiste on toiminut Pääpostissa vuodesta 1992 lähtien. Asiakkaita käy vuodessa 40 000. Henkilökuntaa on vain kolme, ruuhka-aikoina neljä, mutta he jaksavat hymyillä ja vastata tyhmimpiinkin kysymyksiin. Luukulla voi hoitaa kaikki veroasiansa tai napata vain uuden verokortin mukaansa puolessa minuutissa.

Mikä parasta, kaikki veroasiat voi hoitaa keskustassa, Kiasman, vieressä, vaikka ruokatunnilla tai kahvitauolla. On se hiukan erilaista kuin astua ulos Haapaniemenkadun verovirastosta Merihaan loskaiselle betonikannelle.

Helsingin verotoimiston palvelupiste Pääpostissa.

Avoinna ma-pe 9-17.

ERROROsto- ja myyntiliike

Aalto-palleja, Eero Aarnio Pallotuoli, Artekin sohvia.

Kaksi vuotta sitten perustettu Helsinki ostaa ja myy -liike myy klassikoita. Eniten myyntiliikkeessä myydään 1920–80-luvun tuotteita.

Jukka Murto, 30 vuotta, perusti liikkeen, koska sille oli kuulemma tilaus.

“Ulkomaille menee paljon tavaraa."

Helsinki ostaa ja myy, Annankatu 5, puh. 612 16 98.

Kioskimyyjä

ERROR"Pelkästä mielijohteesta, jota on nyt kestänyt yhdeksän vuotta", kertaa Ruusulankadun kioskin pitäjä Elise Järvinen yrittäjyytensä alkua. Kodikas sisäkioski on täynnä lähes kaikkea, mitä voi kuvitella tarvitsevansa, ruokatavaroista lahjapaperiin.

"Ompelukoneen neuloja ja hiekkapaperia ei ole ollut", listaa Järvinen hauskimpia tuotekyselyitä.

Jopa puolet hänen asiakkaistaan ovat tuttuja kanta-asiakkaita, joiden kanssa rupatellaan pitkiäkin aikoja. Tavatonta ei ole sekään, että monet tulevat ohikulkiessaan vain tervehtimään Järvistä.

Järvisen työpäivät venyvät helposti 14–15 tuntiin.

"Viime jouluaattona pidin paikan kiinni ensimmäistä kertaa juhlapäivän takia", Järvinen sanoo.

Sitkeä Järvinen ainakin on. Toukokuussa 1998 hänen kioskinsa ryöstettiin. Ryöstäjä ampui Järvistä ryöstön yhteydessä lonkkaan. Järvinen malttoi olla poissa työpaikaltaan vaivaiset kolme ja puoli päivää.

Ruusulankadun kioski, Ruusulankatu 20.

Pullonavaaja

ERROROnko pullonavaaja aina kadoksissa? Tapio Moilasen, 40, patentoima ja valmistama pronssinen sormuspullonavaaja kulkee kätevästi mukana ja sopii pussikaljojen iiroseppäsille. Käsi nyrkkiin pullon suun ympärille, kevyt sormiliike ja sormuksen sisäpinnan kieleke napsaisee korkin irti pullosta.

Temppua voi terästää tekovaatimattomalla “Hopsan!" lausahduksella, ja muut kaljoittelijat huoahtavat hämmästyksestä.

Teknisten avujensa lisäksi jykevä sormus on esteettisesti linjakas.

Sormusten tarina alkoi 1997, kun muusikkona leipänsä ansainnut Moilanen kävi eräänä sunnuntaipäivänä keikan jälkeen ravintolassa roudaamassa soittovehkeitään pois. Anniskeluliikkeen omistaja väänteli änkyräpäissään Kalevala-sormuksella pulloja auki, Moilanen nappasi idean itselleen ja lyhyen tuotekehittelyn jälkeen sormusavaaja oli valmis.

Moilanen laskee myyneensä tähän mennessä kolmisensataa sormusta, pullonavaajat on muun muassa YUP:n soittajilla. Baarimikkoja varten on kehitteillä ammattilaismalli.

Sormuksia voi tilata Tapio Moilaselta puh: 040-503 3070, pronssisormus 200 mk ja hopeinen 250 mk.

Drinkki

ERRORKun perinteiset juomat alkavat tökkiä tai niiden teho tuntuu riittämättömältä, illan pelastaa Mudslide. Kahluan edustajat lanseerasivat juoman muutama vuosi sitten Yhdysvalloissa. Suosio ainakin New Yorkin alueella on kova. Helsingissä drinkin löysivät aluksi mainostoimistoihmiset. Suosion kasvua rajoittaa ainoastaan hinta: Esimerkiksi Helsinki Clubilla kolme eri ainesosaa sisältävä, herkullinen drinkki maksaa 49 markkaa.

Kotikonstein Mudslide valmistuu näin:
2 cl Kahlua
2 cl Bailey’s
2 cl Vodka
Jäämurskaa
Sekoitetaan hyvin, tarjoillaan On the Rocks -lasista.

TJEU: www.drinkoftheweek.com/archive/m/mudslide.htm

Opiskelijakapakka

ERRORKun Tubesta on enää muisto vain ja Vanhalla pidetään yritysjuhlia, opiskelijanuorison yhdeksi vakiopaikaksi on muodostunut U Kaleva ydinkeskustassa. Omistajapariskunta istutti UKK:n 100-vuotisjuhlien kunniaksi presidentin nimikkoravintolan terassille puisen karhun. Kekkosrekvisiitan ohella seiniltä löytyvät Laila Kinnunen ja Olavi Virta.

Suomen Ylioppilaskuntien Liitto yläkerrassa sävyttää asiakaskuntaa, mutta U Kalevassa käy myös toimittajia, taiteilijoita ja tavallisia perjantai-istujia. Kapakan erikoisuutena on mahdollisuus valita biisejä erinomaisesta Suomi-rock-valikoimasta.

Boheemin rennossa U Kalevassa musiikki soi New Yorkin East Villagen tyyliin riittävän kovaa. Myös maineikas Lonely Planet -matkaopas noteerasi baaritulokkaan.

U Kaleva, Kalevankatu 3.

Etninen ruokakauppa

ERRORItämainen ilmavirta vastaanottaa asiakkaan heti sisäänastuessa. Hyllyriveittäin thaimaalaisia, japanilaisia, kiinalaisia elintarvikkeita.

Tarina kertoo, että Hämeentien Vii Voanissa asioivat myös muiden itämaisten elintarvikekauppojen asiakkaat. Eikä ihme. Täältä saa jopa itämaisia makukuutioita – Knorria itämaalaisittain.

Kookosmaitopurkki maksaa Vii Voanissa vain yhdeksän markkaa. Riisiä saa kymmenen kilon säkeissä. Ja ostokset pakataan amerikkalaistyylisesti muovikassiin. Eikä muovikassi maksa mitään.

Vii Voan, Hämeentie 3.

Taksi

ERROROli kuuma kesäpäivä. Noin 30 celsiusta lämmintä. Luukin pysäkki Vihdintiellä. Ei bussin bussia. Taksikaan ei suostu noutamaan "epämääräisestä" osoitteesta.

Kunnes mieleen tulee Kovanen. Ja Kovanen tulee.

"Yritämme välttää turhaa byrokratiaa ja toimia asiakkaan toiveiden mukaan", selittää Kovasen toimitusjohtaja Hannu Kovanen.

Kovasta käyttävät paljon yritykset ja valtionhallinto, mutta tavalliset ihmiset ovat suurin asiakasryhmä. Eikä ihme: Kovaselta saa tilattua vaikkapa E-Mersun tuikitavalliselle matkalle Tapiolasta Helsinkiin. Ja jos E-Mersua ei ole juuri sillä hetkellä saatavilla niin ainakin auto on alle kaksi vuotta vanha, samana päivänä pesty, ilmastoitu ja kuljettaja on käynyt käytöstapakurssin.

Kovanen 0200-6060

Sekopää

ERROR"Olen kankea jätkä, joka ei taivu voltteihin. Mutta rakastan vauhtia", ilmoittaa Jarno Laasala.

Laasala on aivot Extreme duudsonien takana, sikäli kun kultiksi muodostuneen sekoilun takana voi aivoja väittää olevan. Laasala vastaa kuvauksesta, ohjauksesta ja temppujen suunnitelusta.

"Olen vain pitänyt kavereiden kanssa hauskaa."

Riehakkaat kokeilut ovat Laasalan mukaan lähtöisin skeittauskulttuurista ja lumilautailusta, joissa hauskanpitotavat poikkeavat normaalista urheilumaailmasta. Hän ei tunnusta, että jokin temppu olisi jäänyt tekemättä siksi, että se tuntuu liian vaaralliselta.

"Ralliauto olisi kyllä siistiä ajaa katolleen."

Duudsonien syntytarina liittyy Laasalan työhön Moon tv:lla. Puoli vuotta aloittamisen jälkeen hän tarjosi kavereiden kera kuvattua materiaalia esitettäväksi.

Extreme duudsonit, Nelosella perjantaisin klo 19.15.

Ruokakauppa

ERRORElintarvikekauppa Herkkumakasiini on ollut Tehtaankadulla 70 vuotta, joista ensimmäiset neljäkymmentä vuotta siirtomaatavarakauppana. Myymälän seitsemänkymppinen kahvimylly jauhaa yhä, ja nykyinen kauppias Kaarina on ollut ohjaksissa vuodesta 1983. Kuutena päivänä viikossa, ilman aputyövoimaa. Eikä kertaakaan sairaslomalla.

"Olin pitkäkyntinen korkokenkäsihteeri Hackmanilla, kun edellinen kauppias myi Herkkumakasiinin minulle puoliväkisin. Ajattelin katsoa hommaa viisi vuotta, mutta aika meni hujahduksessa", kertoo nauravainen Kaarina.

Elämää alueelle toi varsinkin Teatterikorkeakoulu, joka sijaitsi Turkan aikoina kymmenen metrin päässä Herkkumakasiinista:

“Yhtenä aamuna opiskelijat olivat kytkeneet itsensä kettingeillä koulun oviin ja poliisiauto oli kutsuttu paikalle. Siitä kirjoitettiin lehdissä päivätolkulla. Mulla kävi asiakkaina Eija Vilpas, Kai Lehtinen, Jari Halonen... ja hyvin nuorena Peter Franzén, joka kävi ostoksilla prätkällä."

Kaupassa käy enimmäkseen kanta-asiakkaita, jotka ostavat tiskiltä mehua, tupakkaa, kahvia, iltapäivälehdet tai mikrossa lämmitettyä lihapiirakkaa ja vaihtavat pikaiset kuulumiset tai purkavat sydäntään kunnolla.

“En levitä salaisuuksia eteenpäin. Saan juuri laskut maksettua, mutta tykkään olla täällä töissä."

Herkkumakasiini, Tehtaankatu 25. Avoinna ma-pe 9 –18, la 9–16.

Pikaruoka

ERRORVoiko ateria, josta tulee täyteen, joka on riittävän mausteista, ja josta ei jää pöydälle puolta kiloa roskapaperia, olla pikaruokaa? Kaupungin parhaan pikaruuan, Namaskaar Expressin Bater Chickenin, saa nopeasti ja edullisesti. Siinä loppuvat yhtäläisyydet perinteiseen pikaruokaan.

“Bater Chicken on Intian tunnetuin broileriruoka. Sen ulkonäkö on sama, mutta maku vaihtelee", sanoo Namaskaarin perustaja Sukhchen Brar.

Bater Chickenissa on tandoori-marinoitua broilerin koipireisifileetä tomaatti-punajuurikastikkeessa. Kastike saa ovelan makunsa mustasta kardemummasta. Kastike tarjoillaan basmatiriisin ja lisukkeen kanssa.

“Lisukkeita on kuusi. Välillä siinä on linssejä, mung-papuja tai kik-herneitä."

Ruuan valmistuksessa ei hätäillä: broileria marinoidaan kaksitoista tuntia, ja kastike saa muhia pari tuntia.

Namaskaar Express, Aleksanterinkatu 36 B.

Rautakauppa

ERRORJatkojohdot ja kiukaat, kaakelit ja höyläpenkit. Kaikki sulassa sovussa Suomen suurimmassa rautakaupassa K-Rauta Vantaanportissa.

10 000 neliötä myyntitilaa on käytetty taitavasti. Yli kymmenen metriä pitkät hyllyrivit ovat tarpeeksi etäällä toisistaan, niin että ruuhka-aikanakaan ei tarvitse törmäillä muihin asiakkaisiin. Palvelupisteitä on ripoteltu sopivan matkan päähän toisistaan: asiakas pystyy halutessaan katselemaan rauhassa, mutta hädän ilmetessä apu on lähellä.

Vaikka valikoima on käsittämättömän laaja, aina J. Marttiinin puukoista viiden litran suihkusaippuapakkauksiin, eniten on panostettu monipuoliseen palveluun. Pihasuunnittelu, levysahaus-, ja asennus ovat esimerkkejä niistä.

Paljon kiitosta saaneet aukioloajat on suunniteltu niin, että ammattimiehet pääsevät heti seitsemältä aamulla ostoksille. Illalla ovet sulkeutuvat vasta yhdeksältä. Pienessä kahviossa voi miettiä ostoslistaa.

K-Rauta Vantaanportti, Silvastintie 2, Vantaa.

Opettaja

ERRORSibelius-lukion äidinkielenopettaja Arja Krook, 48 vuotta, tulee luokkaansa aina ajoissa.

“Nuoret ja opettaminen ovat parasta, mitä tiedän", hän sanoo. Krookin opettajan ura alkoi jo 25 vuotta sitten, ja hän tietää edelleen entisten oppilaittensa kuulumiset. He pitävät yhteyttä kirjeitse, puhelimitse tai käymällä kahvilla. Kutsuja häihin ja ristiäisiin tulee säännöllisesti.

Krookin opetusfilosofia on yksinkertainen:

“Hyvä opettaja on oppilasta varten kaikissa tilanteissa. Läsnäolo vaatii aikaa; jos ei ehdi, on parempi mennä muualle töihin. Opettaja ei saa unohtaa, miltä pulpetissa tuntuu istua. Opetussuhteen pitää perustua kunnioitukselle. Huumoria ja joustamista ei saa unohtaa", Krook sanoo.

Hänen työnsä näkyy myös Sibelius-lukion reilusti keskitasoa paremmissa yo-tuloksissa.

“Se ei johdu minusta, vaan oppilaista", ope korjaa.

Opettaja on opettaja vapaa-ajallakin. Opelle on lupa soittaa milloin tahansa ja soitetaankin. Tekstiviestejäkin tulee päivittäin:

“Oppilaat ilmoittavat poissaoloistaan tai kysyvät apua, ja neuvon mielelläni. Tahdon olla sen arvoinen, että oppilaat tulevat vaikeinakin hetkinä luokseni."

Krook käy oppilaidensa kanssa myös teattereissa ja kirjastoissa.

“Liikkeelle lähdetään samalta viivalta, opettajilla on tarpeeksi oikeuksia."

Arja opettaa Sibeliuslukiossa, Liisankatu.

Antikvariaatti

Päivä julkaisun jälkeen Torkkelinkadun antikvariaatti Ervastin ikkunassa on Anja Snellmanin uusin Safari Club – 70 markalla. Ervasti on yksi antikvariaateista, joihin kirjakriitikot tuovat kirjoja luettuaan ne. Itse asiassa jopa kirjailijat tuovat tänne tekijänkappaleitaan. Edullinen tapa hankkia kirjoja – ottaen huomioon, että Safari Club maksaa kirjakaupoissa 170 markkaa.

Mutta on Ervastin kätköissä muitakin edullisia aarteita: pokkareita kahdeksalla markalla. Englanninkielisiäkin. Eikä mitä tahansa pokkareita, vaan Tolstoita, Clancya, Grishamia, Urista, Milleria. Saattaapa Ervastilta saada alennustakin, jos ostopäälle sattuu. Tai kahvia, jota Kaarlo Ervasti mielellään tarjoaa.

"Olen joutunut myymään myös omia kirjoja: 1980-luvun lopulla perin isäni 25 000 kirjan kokoelman ja minulla oli jo ennestään 15 000 kirjaa."

Antikvariaatti Ervasti, Torkkelinkatu 4.

Karaokelaulaja

ERRORSexual Kenny, 22, pani Vanhan ylioppilastalon polvilleen viime elokuussa. Vatsaansa auliisti paljasteleva punavuorelaiskloppi elehti lavalla kuin Punavuoren Pate Mustajärvi ja lunasti itselleen The President of Karaoke -käädyt. Voittoisa kappale oli Steppenwolfin Born To Be Wild. Eikä voitto helpolla tullut. Titteliä tavoitteli yli sata kapakoiden karitapiota ja katujen katrihelenaa.

Sexual Kenny on myös oman funk-bändinsä vokalisti, kuinkas muuten.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi