Kim Herold

Se tanssiva laulajamalli.

Kim Herold kelpaa myös lahden takana. Social Butterfly oli yksi viime kesän Viron radiokanavien soitetuimmista kappaleista.
Kim Herold kelpaa myös lahden takana. Social Butterfly oli yksi viime kesän Viron radiokanavien soitetuimmista kappaleista.

Kim Herold astelee nahkatakissaan ja kulutetuissa farkuissaan Eteläesplanadin Tamariniin Tiger of Swedenin aurinkolasit tiukasti silmillään. Keski-ikäiset naiset alkavat välittömästi supattaa keskenään ja tuijotella Heroldia viereisessä pöydässä. Tanssii tähtien kanssa -formaatti on tehnyt tehtävänsä.

Terve Kim! Pysyit pitkään mukana tanssiohjelmassa. Mitä siitä jäi käteen?

"Vähintään tieto siitä, että kolmenkympin lähestyminen näkyy jo. Nuorempana meni spagaatti ja Michael Jackson -muuvit. Nyt jouduin käyttämään tanssiessa isoa nilkkatukea ja pienen polvikävelyn takia ei olisi tehnyt mieli nousta sängystä kahteen viikkoon."

Näytät keräävän myös paljon katseita.

"Tanssiohjelman takia olen saanut ainakin jotain julkisuutta. Ohjelman aikana oli omituista herätä joka maanantaiaamu uuteen lööppiin. Milloin oli liian paljastavia vaatteita, milloin liian seksikästä tanssia. Täysin älytöntä. Eikö seksi kuulu tanssiin? Flirttailuahan se on."

Seksikkyydestä puheen ollen. Keskustelua on herättänyt myös viiksifiksaatiosi.

"Viikset ovat niin siistit ja kohta myös muodissa! Olen saanut jo lempinimen Günther. Harmillista, että omani ovat korkeintaan amispaksuiset. Haluaisin samanlaiset karvat kuin Jussi Heikelällä. Täytyy varmaan bongata jostain viiksihormonia."

Mitäpä sitä ei tekisi viihdyttääkseen yleisöä.

"Pakko myöntää, että nyt olen alkanut saada fanipostiakin vähintään kerran viikossa. Niihin on satsattu liimaamalla esimerkiksi tarroja. Säästän jokaisen."

Mikä on erikoisin ehdotus, jonka olet fanilta saanut?

"Yksi nainen lähetti oman kotiosoitteensa ja kirjoitti, että hän kokkaa minulle, jos minä tanssin hänelle. Olen miettinyt, että taidanpa jossain vaiheessa käydä yllätysvierailulla, heh."

Ensimmäinen soololevysi DrunkSoberLoveMusic ilmestyi vajaa vuosi sitten. Milloin tulee uutta musiikkia?

"Pikku hiljaa. Parempi inspiroitua aidosti kuin tehdä levyllinen radioystävällistä täytemusiikkia. En edes tiedä vielä, tuleeko kakkoslevystä akustinen vai onko se tango-räppiä. Ajattelin lähteä Pariisiin kitaran kanssa tekemään biisejä."

Se taisi olla lempikaupunkisi jo malliajoilta. Oletko onnistunut karistamaan laulava malli -imagon niskastasi?

"Jotenkuten, mutta on se tiukassa. Mallintöitä en ole tehnyt kahdeksaan vuoteen."

Keikkoja riittää?

"Pystyn elättämään itseni musiikilla. Bändin kanssa soitamme noin neljä kertaa kuukaudessa ja lisäksi vedän akustisia yksityiskeikkoja sen päälle vielä kymmenen."

Ja seuraavaksi vuorossa on Cityn Baarifestarit.

"Tulee tiukkaa, minulla on vielä kolme akustista keikkaa samana iltana. Toivottavasti ei hirveästi osu samoja ihmisiä baarikeikoille, muuten saa pelätä tomaattien viskelyä."

Baarifestareiden avajaiskonsertissa Kim Herold ja Anna Puu Lasipalatsin aukiolla 27.5. kello 18

File: Kim

  • Tuoksu: Prada
  • Auto: Volkswagen Golf
  • Kengät: Nike
  • Kello: TW Steel 

Anna Puu Kim Heroldista:

“Olen tavannut hänet kerran. Kim hiveli naistenmekkoa Jani Toivolan The Greendress -liikkeen avajaisissa. Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa Kimillä oli hyvä groove ylävartalossa, mutta lantio oli vielä vähän hakusessa.” 

3 kommenttia

tiina85c c

26.5.2009 06:37

Onko Kimilla iso? Muuten aika ihana, ajaisin vaan tuon risuparran pois

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

juontajaa

26.5.2009 09:47

Ei ole, normikokoinen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

millaMA4

28.5.2009 23:44

Ihan ok kaunis poika, mutta ei yhtään charmia, eikä lihaksia :(

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi