Kiveäkin kovempi

Kaarle XII:n ja Teatterin marinoima Kampin Kansitakki joutui ypöyksinäiselle polttarirundille Kallion baareihin. Käännöspisteet olivat Kurvitar, Kallion Grilli ja Soittoruokala Roskapankki. Baareissa odotti esimaksettua bisseä ja ohjeet seuraavalle rastille. Ensimmäinen, Kurvitar, arvellutti mutta otti syliinsä. Kolmannesta baarista miestä oli jo vaikea maanitella ulos, tosiohjelma sai odottaa.

Kallio on maan jännittävin kaupunginosa, jossa kaikki on suloisesti sekaisin. Se on lainehtivien baarien, sosiaalisten ongelmien ja toisaalta nuoren elämyshakuisen keskiluokan alue. Ville Valon faija myy siellä pornoa, hämärät putiikit vesipiippuja, nistit majailevat rappukäytävissä ja moottoripyöräkerhot kivijaloissa, mutta huutomatkan päässä Tim Uskalin kaltaiset trendiravintoloitsijat saalistavat vapaita ravintolakiinteistöjä ja Lintulahdessa, miltei Kurvin kainalossa, jotkut jussiahteet niistävät nokkaansa kokkelia ja rakentavat jacuzzeja kylpyhuoneisiinsa. Kallio ei ole maantieteellisesti rajattavisssa oleva alue, vaan kulttuurinen kukkaketo, joka rehottaa Pitkänsillan tuolla puolen Pasilaan asti.

Nykyään myös rock kasvaa Kalliossa. Katu-uskottavien Flaming Sideburnsin, Thee Ultra Bimboosin lisäksi sillä suunnalla hönkii maan taitavin hittitehdas. Gimmelin ja Nylon Beatin kummisedän, Risto Asikaisen harvinainen haastattelu.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi