Kolumbian kansalaisuuden ottanut jenkkimiljonääri pyrkii Sotshin olympialaisiin

Vielä viime maaliskuussa Paul Bragiel ei ollut pitänyt edes suksia jalassaan.

Monella lapsuuden haave on päästä osallistumaan jonain päivänä olympiakisoihin. Näin myös yhdysvaltalaisella IT-miljonäärillä Paul Bragielillä. Tavan pulliaisille haave saattaa kuulostaa mahdottomalta, mutta ei se sitä välttämättä ole. Tarvitsee vain valita sopiva laji ja hakeutua kansalaiseksi sopivassa maassa. Ja alkaa treenaamaan.

Yle kertoi eilen, kuinka Bragiel harjoittelee käy läpi omaa kisaansa aikaa vastaan parhaillaan suomalaisvalmennuksessa Kittilässä. Vielä maaliskuussa Bragiel ei ollut edes kokeillut suksia.

"Autoin ystävääni saavuttamaan oman unelmansa alkuvuodesta. Sen jälkeen rupesin miettimään, mistä itse oikeastaan unelmoin nyt, kun olen saavuttanut bisnesmaailmassa suurin piirtein kaiken, minkä olen halunnut", Bragiel sanoo Ylelle Lapissa.

Seuraavat kesäolympialaiset tulisivat vastaan liian nopeasti, joten Bragiel joutui tyytymään talvikisoihin ja hiihtoon, jonka valitsi randomilla lajien joukosta. Nyt lajin makuun päässyt jenkki sanoo rakastavansa hiihtoa.

Bragiel otti Kolumbian kansalaisuuden ja olisi kisoihin päästessään Kolumbian hiihtomaajoukkueen ainoa edustaja.

Vielä on tekemistä ja ainakin miestä valmentavan Heikki Haapamäen mukaan tavoitteesta ollaan vielä todella kaukana. Jotta tarvittavia FIS-pisteitä kertyisi, Bragielin tulisi sivakoida 10 kilometrin matka 6-7 minuuttia nykyistä nopeammin. Haapamäki sanoi Ylelle, että hänen arvionsa mukaan Bragielilla on alle prosentin todennäköisyys suoriutua kisoihin. Voi Paul, kunpa olisit aloittanut vaikka vuotta aiemmin.

Bragielin tapauksesta tulee mieleen muut olympiakisojen rakastettavat luuserit, jotka tuovat erittäin sympaattisen pilkahduksen välillä puuduttavan tylsien kisojen keskelle. Kenialainen Philip Boit näki Suomeen saapuessaan ensimmäisen kerran lunta, mutta edusti kunniakkaasti, joskaan ei menestyksekkäästi 1998 Naganon olympialaisissa. Boitin tempauksen taustalle oli Nike.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi