Koskelan kauniille sairaala-alueelle asuntoja 3000 ihmiselle

Vanha kulttuuriympäristö halutaan pitää elävänä ja kaupunkikuvallisesti tärkeät rakennukset säilyttää.

Kuva: Google Maps

Koskelan sairaala-alueen tulevaisuudesta päätetään lähiviikkoina. Kulttuurihistoriallisesti tärkeälle alueelle on kaavailtu asuntoja 3000 uudelle asukkaalle ja kerrosalaa on suunniteltu 144 000 kerrosneliötä.

Alueen kaupunkikuvallisesti tärkeät rakennukset on tarkoituksena säilyttää ja muuttaa ne asuinkäyttöön. Vanhoihin saneerattaviin rakennuksiin tulee noin 15 prosenttia uusista asunnoista, yhteensä 14000 kerrosneliötä eli reilusti yli sata asuntoa.

”Vanha kulttuuriympäristö halutaan näin pitää elävänä”, sanoo projektipäällikkö Antti Varkemaa kaupunkisuunnitteluvirastosta.

Uudet rakennukset sijoitetaan kaavaehdotuksessa alueen reunoille, jolloin nykyiset puistoalueet voidaan säilyttää yhtenäisinä.  Tiivis rakentaminen suojaa pihoja ja puistoa liikenteen melulta.

Asukkaista noin 250 sijoittuisi monipuoliseen palvelukeskukseen muistisairaiden ryhmäkoteihin. Alueelle tulee myös suuri päiväkoti ja päivittäistavarakauppa sekä mahdollisuus kivijalkaliikkeisiin.
Koskelan asemakaava kuuluu osana kaupungin suunnitelmiin ottaa vanhoja, käytöstä poistettuja tai poistettavia sairaala-alueita muuhun käyttöön. Pääkaupunkiseudun sairaalatoimintoja keskitetään kaupunkien ja HUSin yhteistuumin harvempiin isoihin yksiköihin.

Kaupunginhallitus käsittelee sairaala-alueen asemakaavaehdotusta ensi maanantaina. Lopullisen päätöksen tekee kaupunginvaltuusto.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi