Pilakuvat
On vastuutonta kuvata islamilaiset hulluina pommimiehinä. Moista väittävät pilakuvien tekijät räjäytetään hengiltä, loukkaantuneet vannovat.
Tanja Karpela + Olli Saarela
Kulttuuriministerin kulttuurituntemus syventyy. Eikä tämä liene ensimmäinen kerta, kun Tanja Karpela löytää kulttuuri-ihmisen sisältään.
Oikeudenkäyntifarssi
Saddamin mukaan hän ei saa oikeutta. Ehkä hän haluaisi mieluummin tulla tuomituksi oman valtakautensa mukaisessa pikaoikeudessa: sähköä munille, happoa vartalolle ja nätti nappi aseella niskaan.
Conan Suomessa
Mikäli Suomelle vinoilu ei ihan heti lopu, panemme Mäkkärin tai ainakin isot ranskalaiset boikottiin.
Olympialaiset
Innokkaimmat odottavat jopa 15 mitalia. Siihen päästään, mikäli naisten lätkäjoukkueen jokaisen pelaajan mitali lasketaan erikseen.
Doping
Parasta, mitä talviurheilulle on tapahtunut aikoihin. Vihdoin maastohiihdossakin on jotain jännittämistä.
Nokian mallit
Yhtiössä suunnitellaan historian suurinta matkapuhelinta, johon on mahdollista kätkeä yli toista kiloa salakuljetettavia tavaroita.
Miss Suomi
Ninni Laaksonen avaa missivuotensa SM-liigan kiekkoilijalla. Mikäli kausi sujuu hyvin, hän voi pian koeajaa ensimmäisen NHL-ammattilaisensa.
Sananvapaus
Testaamme suomalaisen sananvapauden rajoja: sauna on naurettava keksintö, Olli-Pekka Kallasvuolla on aika kapeat hartiat ja Arja Saijonmaa käyttäytyy kuin huomionkipeä teini.
Matti levyttää taas
Eivätkö rikokset musiikkia kohtaan olekaan kiellettyjä ehdonalaisessa?
City – räväkkää sisältöä vuodesta -86. Kirjoitamme siitä, mistä puhutaan ja siitä, mistä pian tullaan puhumaan. Ilmaiseksi, suoraan sulle.
Seuraa meitä somessa ja tilaa uutiskirje, niin pysyt kärryillä!
1 kommentti
Pelkurit
16.2.2006 17:13
Ei City kuitenkaan uskaltanut sanoa mitään Piiposta...