Lipposelle ajokortti
Loppujen lopuksi inssiajo oli Paavolle helppo nakki. Jo vanhastaan hän tiesi varsin hyvin, että oikealta tulevia pitää väistää.
Alkon lakko
Täydellisessä maailmassa sairaanhoitajien ja Alkon lakot olisivat päällekkäin. Siten ainakin akuuttipotilaiden jonot pysyisivät lyhyinä.
SAS:in ongelmat
SAS on keksinyt halvan keinon selvitä ongelmistaan. Firman nimeksi vain vaihdetaan SOS.
Nykäsen paluu
Matti aikoo hypätä ikämiessarjassa. Hyppykunto löytyy vanhaan tyyliin nopeasti 2,1–2,3 promillen hujakoilta.
Konsulttien lakko
Mikäli lakko ei tehoa, konsultit odottavat saavansa tukea puhelinmyyjiltä ja kuvataidekriitikoilta.
Cola-Olli loikkasi
Olli ryhtyi Pepsi-mieheksi. Siirtosummaa ei ole paljastettu. Cola-Matti sen sijaan ei ole vaihtamassa tiimiä.
Facebook
Ensin banalisoitiin rakkaus, nyt on ystävyyden vuoro.
Valoa 007:aan
Huhun mukaan Ville Valo laulaa seuraavan Bond-tunnarin. Ettei vain kyse olisi biisistä Your Sweet 007.
Kimille kunniaa
Myös Espoon kaupunki haluaa muistaa Kimiä 350 euron stipendillä.
Pasta vs. peruna
Ensin Matti Vanhanen sai kansan ryyppäämään ennätysmäärin näyttämällä, millaista on olla absolutisti. Sitten uuniperunamies sai perunakansan siirtymään pastaan.
City tuottaa laadukasta sisältöä kaupunkikulttuurista ja ravintoloista täysin ilmaiseksi ihmisille. Koska haluamme, että juttumme tavoittaa mahdollisimman monet, toivomme että seuraat sosiaalisen median kanavia ja tilaisit uutiskirjeemme. Kiitos, että olet lukijamme!
Turussa katukeskustelussa on esillä muslimiuskonto ja sen yhteydessä ilmenevä terrorismi.
Lähes kaikki maailmassa tapahtuvat terroriteot ovat muslimien tekemiä.
Säännöllisesti toistuvia sanontoja kuulee kadunmiesten suusta: "Rättipäät ulos Suomesta!" "Uskonto irti valtiosta!" "Kaikki uskonnot tulee kieltää!"
Toisaalta taas eräät peräänkuuluttavat suvaitsevaisuutta. Mutta sieltäkin on kuultavissa takaääni: "Emme suvaitse väkivaltauskontoja!"
Olisi mukava kuulla mielipiteitä tästä aihepiiristä laajemminkin!
1 kommentti
Torimies
1.11.2007 19:39

Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin