Tyylittömät
Turha haukkua Ellen Jokikunnasta ja Susanna Penttilää. Ellenin tyylin nimi on ”pornotähden vapaapäivä” ja Susannan ”pornotähden työpäivä”.
Napolin jätteet
Haistaa Napoli ja kuolla.
Lasten hyväksikäyttö
Suomessa saa lasten hyväksikäytöstä muutaman kuukauden ehdollista. Pahastikäytöstä sen sijaan saattaa joutua lusimaan jopa kolme kuukautta.
Käteisnostot maksulliseksi
Ainahan ne ovat olleet maksullisia ja hyvin kalliita. Nostoista 100 % on aina kulunut johonkin.
Kyyneleet
Kyyneleet toivat Hillary Clintonille vaali-comebackin. Hillaryn onneksi kukaan ei huomannut, että todellisuudessa kyse oli jäähdytysainevuodosta.
USA:n pressanvaalit
Seuraava USA:n presidentti saattaa olla nainen tai tummaihoinen. Hurjimmassa tapauksessa valituksi tulee eniten ääniä saanut ehdokas.
Kerjäläiset
Suomalaiset ovat anteliaita, kunhan tietävät, mihin rahat menevät. Kun antaa romanialaiselle kerjäläiselle, tietää, että rahat menevät järjestäytyneelle rikollisuudelle.
Lotto
Lottorivin hinta nousee 80 senttiin. Samalla Suomeen syntymisen arvo nousee noin 15 prosenttia.
Elisan asiakaspalvelu
Tutkimuksen mukaan Elisan puhelintuki on hitain. Tilapäinen ruuhka alkoi parisen vuotta sitten ja jatkuu seuraaviin Helsingin kesäolympialaisiin.
Remu 60 v.
Hyvin on mies säilynyt. Puheesta päätellen hän ei ole tippaakaan yli 2,5-vuotias.
City tuottaa laadukasta sisältöä kaupunkikulttuurista ja ravintoloista täysin ilmaiseksi ihmisille. Koska haluamme, että juttumme tavoittaa mahdollisimman monet, toivomme että seuraat sosiaalisen median kanavia ja tilaisit uutiskirjeemme. Kiitos, että olet lukijamme!
jos haluatte nopeaa palvelua elisalta soittakaa myyntiin... aina vastaavat alle 2min.ja hoitavat öngelman ku ongelman? toivottavasti se toimmii viel tän jälkeenki?
1 kommentti
wallpainter
31.1.2008 17:27
jos haluatte nopeaa palvelua elisalta soittakaa myyntiin... aina vastaavat alle 2min.ja hoitavat öngelman ku ongelman? toivottavasti se toimmii viel tän jälkeenki?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin